Open post

Useita maahanmuuttajataustaisia Ruotsissa asuvia etsintäkuulutettuina

Interpolin listoilla on useita Ruotsin poliisin etsimiä henkilöitä, jotka saattavat esiintyä muissa maissa aivan toisilla nimillä. ATIA EZ ELREGAL AHMED MEKY on vain yksi heistä. Häntä etsitään murhasta epäiltynä. Euroopan ulkopuolelta tulleet rikolliset jäävät usein löytymättä heidän kotimaidensa ollessa haluttomia heitä etsimään, tai heidän oleskellessaan toisessa Euroopan maassa uudella henkilöllisyydellä. Eurooppaan kesällä 2015 tulleet...

Open post

Se tavallinen Ruotsi-uutinen

Emme yleensä tartu näihin uutisiin naapurimaastamme, koska niitä on niin paljon. Ruotsi on nykyisin maailman johtava maa raiskaustilastoissa. Naisrauha on siellä heikoissa kantimissa, -on ollut jo pitkään vaikkei ole ollut aina. Tämänkertainen toimija jäi kiinni viikon kuluttua teostaan. Malmön käräjäoikeuden asiakirjoihin kirjautui nimi ”MOHAMMED F.”. Tämän nimen tekijä oli esittänyt vuonna 2009 tullessaan Libyasta...

Open post

Uusi rikoslaji rantautunut Ruotsiin

Tuore Aftonbladetin uutinen kertoo naishenkilön joutuneen rikollisen kidnappaamaksi omassa autossaan. Kyseessä on uusi totuttua rikollisuutta vaarallisempi ilmiö, joka esiintyy nyt naapurimaassamme Ruotsissa. USA:ssa, Australiassa ja eräissä muissakin maissa tapahtuu toisinaan, että henkilöauto pysäytetään liikenteessä, usein liikennevaloissa, ja aseistautuneet ryöstäjät joko karkoittavat kuljettajan ajoneuvostaan,  tai pakottavat mukaansa. Eräät poikkeuksellisen brutaalit rikostapaukset ovat alkaneetkin juuri autokaappauksena...

Open post

Bill Browderin väite: 175 milj.dollaria laitonta rahaa liittää Nordean Magnitskyn tapaukseen

Kansainvälinen Nordea-pankki on mainittu rahanpesu-kontekstissa Tanskassa ja Ruotsissa. Tapauksen tekee hyvin vakavaksi se, että ilmiannon on tehnyt sijoittajaliikemies Bill Browder, joka ei säästä sanojaan. USA:n paikallinen KRP, Federal Investigation Bureau FBI, varoitti vuonna 2011 Tanskan Nordeaa asiakkaasta, Dan Consulting:sta (Strand House), jonka osoitteessa toimiva yhtiö pesi rikollista rahaa. Pankin edustaja ei osannut selittää Börsen-lehdelle,...

Open post

Kuntapoliitikko murhapoltto-yrityksen kohteena Ruotsissa

Lauantain-sunnuntain välisenä yönä (22.-23.09.) heräsi tukholmalaisen kunnallispolitiikassa toimivan naisen perhe tulipaloon omakotitalonsa kuistilla. Perheen äiti toimii Ruotsidemokraateissa (SD). Perheeseen kuuluu vanhemmat ja yksi lapsi. Tulipalon-alku oli mitä ilmeisemmin tahallisesti syttytetty, ja poliisi tutkii tekoa murhapolton yrityksenä. Perhettä ei ole aiemmin häiritty eikä uhkailtu. Asiasta kertoi Aftonbladet 23.09.2018: En kommunpolitiker i Stockholmsområdet utsattes under natten...

Open post

Ruotsin vaalilaskenta ei ole vieläkään valmis

Ruotsissa jo sunnuntaina 09.09. pidettyjen parlamenttivaalien ääntenlaskenta ei ole vielä valmistunut. Asiaa ihmettelee koko maailma. Tässä keskeneräinen koko Ruotsin tulos. Valkoinen/harmaa -palkki kertoo laskennan tilanteen. Laskentatulos perjantaina klo.12.00: Moderaterna: 18.61% Center: 8,58% Liberaalit: 4,92% Kristilliset KD: 6,29% Demarit: 29,81% Vänster: 7,61% Miljööpuolue (vihreät): 3,95% (alle kynnyksen) Ruotsidemlokraatit SD: 18,74% Feministit FI: 0,44% Muut: 1,05%...

Open post

Vaalijärjestelmä Ruotsissa on kaatunut

Ruotsin vaalien tuloksia voidaan joutua odottamaan kauan. Ruotsin vaalijärjestelmä on takkuillut medialle pitkin iltaa ja juuri saamamme tiedon mukaan järjestelmässä on suuria ongelmia, joita selvitellään. Seuraamme tilannetta. Päivitys 22:43 Tulospalvelu toimii taas, nähtäväksi jää kuinka luotettavasti. Nyt on pitkälti tulokset taas SVT:n gallupeille mieluisia. Niinpä näkyy, 23.00:...

Open post

Mielipidekyselyt lupaavat kiinnostavia vaaleja Ruotsiin

Ruotsin vaalit ovat maahanmuuttovaalit. Sellaisiksi ne tekee viimeistään useimpien puolueiden ennakkoon ilmoittama kyvyttömyys hallitusyhteistyöhön Ruotsidemokraattien (SD) kanssa. Seuraamme tilannetta.  Sweden, SKOP poll: S-S&D: 25.9% (+2.8)M-EPP: 17.6% (+0.3)SD-ECR: 17.4% (-0.3)V-LEFT: 10.6% C-ALDE: 7.9% L-ALDE: 6.5% (+0.3)KD-EPP: 6.4% (-0.5)MP-G/EFA: 4.9% (+0.8)Fi-S&D: 1.1% (+0.2) Field work: 2/09/18 – 7/09/18Sample size: 2,487 pic.twitter.com/1FQjovtIaY — Europe Elects (@EuropeElects) September...

Open post

Islamistit uhkaavat Jimmie Åkessonin ja tämän lapsen henkeä

Ruotsidemokraattien puheenjohtajaan Jimmie Åkessoniin ja hänen 4-vuotiaaseen poikaan kohdistuva väkivaltainen uhkaus kiertää sosiaalisessa mediassa. Uhkaava teksti on ruotsinkielinen: ”Om du tror att några röster som kan ge dig makten att bestämma över oss trogna till ALLAH så får du tänka om! Vi ska halshugga dig om du inte har gått ner från valet innan...

Open post

Ruotsidemokraattien vaalikoju poltettu Linköpingissä viime yönä.

Tänään aamulla Linköpingin torilla olevien puolueiden vaalikojujen rivistä puuttui yksi: Ruotsidemokraattien mökki oli poltettu käyttökelvottomaksi. Poliisi sai hälytyksen tulipalosta 01.50 aikaan tiistain puolella yötä. Syttymissyy ei ole selvillä, eikä yhteys muihin viime yön tulipaloihin Ruotsissa.  Asian kertoi Expressen 14.0.201....

Scroll to top