Vihaa ja väkivaltaa Saksassa

Uutiset Saksasta käsittelevät yhä useammin hallituksen ja puolueiden huolta siitä, että #viha on nousussa, mutta jostain se vihakin kumpuaa. Eräs syy voi olla julkisen tilan vähittäinen muuttuminen satunnaisen väkivallan näyttämöksi.

Teimme lyhyen uutishaun noin viikon ajalta. Yhteistä näille tapauksille on raivokas väkivalta saksalaisia naisia ja tyttöjä kohtaan. Mitä mielialaa nämä toistuvat ja toistuvat tapaukset herättävät, se ei liene #kiitollisuus.

06.09: Arnsberg, 08.09: Duisburg, 12.09: Dortmund.

Afganistanilainen turvapaikanhakija uhkasi 18-vuotiasta tyttöä teräaseella, ja teki seksuaalista väkivaltaa. Uhri otettiin sairaalahoitoon teon jälkeen.

Neljä nuorta miestä, joiden kansallisuuden poliisi pitää salassa, yrittivät murhata veitsillä 17-vuotiaan saksalaisen tytön Duisburgissa.

Tekijät olivat 15-17 -vuotiaita, kertoi Duisburgin poliisi. Tekoon osallistui rikosuhrin entinen ”ystävä” ja kolme naamiotua miestä. Poliisi vahvistaa, että yhdellä rikoksentekijöistä oli ollut suhde uhriin. Tyttö haavoittui vakavasti, mutta onnistui pakenemään tekijöiltä erään pariskunnan puutarhaan.

Nainen löydetty kuolleena Dortmundissa, syyrialainen pidätetty.

Näitä tapauksia löytyy vaikka kuinka paljon ja koko Saksasta. Poliisin twitter on hyvä tietolähde: Polizei+paikkakunta. Varoitamme että uutisten selaaminen voi olla henkisesti rasittavaa, -ja muistutamme että tavalliset saksalaiset elävät näiden uutisten keskellä. Frau Merkelille ei liene vieläkään selvinnyt, mistä #vihapuhe saa alkunsa.



1 Comment

  1. Elf
    syyskuu 14, 2018

    Muslimit ovat syöpä.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top