KRP:n määräämällä lentokieltoalueella epäillään venäläistä helikopteritoimintaa yli valtionrajan

Keskusrikospoliisin tänään käynnistämä operaatio Turun saaristossa on sulkenut ilmatilan lentoliikenteeltä, kuten jo kerroimme. On selvinnyt, että alueella toimiva venäläisomisteinen Airiston Helmi -matkailuyritys on ylläpitänyt aktiivista lentotoimintaa alueelta Suomen ulkopuolelle.

 

Kuvassa (yllä) poliisin ilmoittama lentokieltoalue. Sen sisälle mahtuvat useimmat Turun saariston kohteet, joiden yhteydessä on käyty keskustelua ulkomaalaisomistuksesta maanpuolustuksen ja Suomen meriliikenteen kannalta kriittisissä kohteissa.

Ilmakuva lauantain jaa sunnuntain ratsioiden pääkohteesta:

Rantaviivaa on täytetty melko voimaperäisesti, ja laituriin johtava väylä on ruopattu. Laiturissa näkyvä alus on entinen merivoimien kalustolautta Kala, joka on yhä puolustusvoimien väreissä.

Lisää aiheesta: Tuula Malin, Iltalehti 18.01.2015.

Päivitämme juttua. 

Päivitys: Poliisin tiedote 16.37:

KRP kuulustellut talousrikostutkintaan liittyen seitsemää ja ottanut kiinni kaksi henkilöä

Keskusrikospoliisi on tehnyt lauantaina 22.9.2018 kotietsintöjä Varsinais-Suomessa ja kuulustellut seitsemää henkilöä. Henkilöistä kaksi on otettu kiinni.

Kotietsinnät, kuulustelut ja kiinniotot liittyvät yhdessä Verohallinnon kanssa tehtävään talousrikostutkintaan, jossa suomalaisessa osakeyhtiössä epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä.

– Esitutkinnassa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua ja törkeää veropetosta. Osakeyhtiön omistus on toisessa EU-maassa, ja kuulustelluissa on useamman kuin yhden maan kansalaisia, kertoo rikostarkastaja Markku Ranta-aho Keskusrikospoliisista.
Kotietsintöjen kohteita on noin kymmenen. Keskusrikospoliisi on tehnyt kotietsintöjä yhdessä muiden viranomaisten, muun muassa Lounais-Suomen poliisilaitoksen ja Rajavartiolaitoksen, kanssa.

– Kotietsinnät ovat tavallinen osa talousrikostutkintaa. Virka-apua on tarvittu kohteiden merellisen sijainnin ja lukumäärän vuoksi. Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan ja rauhallisesti. Olemme takavarikoineet sellaista materiaalia, jota tavallisestikin talousrikostutkinnan kotietsinnöillä otetaan haltuun, Ranta-aho sanoo.

Puolustusministeri Jussi Niinistö
ilmoitti avustajansa Petteri Leinon välityksellä, ettei hän kommentoi tapausta.

3 Comments

  1. Pertti Grandell
    22.9.2018 13:05

    no tollasiin riittä rahaa ja puhtia, mutta kun 40 000 laittomasti maahantunkeutjaa tulee tornion läpi kasseineen, niin silloin mummot kutoo sukkaa ja poliisit sekä rajavatiosto armeijan avulla kantaa kannabis kassit vokkeihin ja hotelleihin, kun on kunniakansalaisista kyse, uskomatonta…..sekä painetaan kela-goldeja ja jaetaan discofyrkaa…..

  2. ro
    22.9.2018 16:11

    Nyttenkö vasta,tuli herätys?

  3. Alarik Lundin
    23.9.2018 17:43

    Arvasihan sen, että Putin on sukeltelemassa taas. Joka vuosi tekee ”Eeeevil” sukellusretken jonnekin luotettavien ja salassapidettyjen lähteiden mukaan.

Vastaa

Scroll to top