Drive by shooting, yleistyvä rikostapa maailmalla (VIDEO)

Texasilainen paikallislehti raportoi sunnuntai-illan (14.10.) välikohtauksesta, jossa ohiajavasta autosta ammuttiin kahta lasta ja kahta nuorta, 19-20 -vuotiasta, aiheuttaen kaikille vamnmoja ja ainakin yhdelle vakavia. Tapaus huomattiin myös maailmalla (15.10.). Tarkastelemmekin ilmiötä.

Ammuskelulle ohiajavasta ajoneuvosta, pysähtymättä, on englanninkielisessä uutisoinnissa jo vakiintunut nimityskin: Drive by shooting. USA:ssa tekijät käyttävät yleensä henkilöautoa, jolloin ampujia on niin monta, kuin aution ikkunoissa mahtuu roikkumaan. Ruotsissa on käytetty etelä-eurooppalaiseen tapaan kaksipyöräisiä, mutta metodi on useimmiten sama: Ajetaan ohi ja roiskitaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen.


Tulilinjalle joutuu usein myös täysin sivullisia, kuten sunnuntaina Forth Worthissa (linkki alempana). Drive by shooting -tapaukset liittyvät yleensä jengien kiistoihin huumekauppaan sopivien kadunkulmien hallinnasta yms. testosteroni-urpoilusta. Myös etnisten ryhmien välejä voidaan selvitellä näin. Kun ilmiö on rantautunut jo Ruotsiinkin, se tullee meillekin asianmukaisella viiveellä.

Suomessa poliisi on äskettäin kiinnittänyt huomiota tänne saapuneisiin brutaalimmassa tapakulttuurissa kasvaneiden ja sotakokemusta omaavien nuortenmiesten määrään. Tämän aineksen läsnäolo lisää väistämättä totuttua vaarallisemman väkivaltarikollisuuden riskiä. Eilinen uutinen Texasista kertoo, mitä se voi käytännössä tarkoittaa. Videon tapaus Clevelandista on neljän päivän takaa.

Star Telegram 14/15.10.2018.

1 Comment

  1. Pelle Peloton
    15.10.2018

    Autoampumisista näkee mallia, kun avaa telkkarin. Joillekin harvoille se käykin toimintaohjeeksi.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top