Kaikkien aikojen nyyhkyjuttu paljastui kylmäksi rahan tekemiseksi

”Lelu-setä” Rami Adham itketytti vielä v.2016 yleisöä ja toimittajia tarinalla Ämäl-tytöstä, jolle hän järjesti leikkauksen Suomessa. Adhamin tuomiolauselma kertoo totuuden.

Käräjäoikeudessa kuultu todistaja Mohamad Almustafa Sami, Alepposta Syyriasta, joka on sekä em. Ämälin isä että myös asianomistajana eräissä Adhamiin kohdistuvissa rikossyytteissä joita ei ole vielä käsitelty, kertoi oikeudelle kohtaamisestaan ”lelumiehen” kanssa, ja niistä vaiheista jotka johtivat saapumiseen Suomeen Ämälin kanssa.

Kuvaajana ja media-työntekijänä toimiva Almustafa tapasi Rami Adhamin vuonna 2014, ja ryhtyi auttamaan tätä projekteissaan, mm. kuljettanut katselemaan orpokoteja ja kouluja.

Rami Adham oli tuonut leluja ja rahaa lapsille orpokodissa. Todistajan mukaan hänellä ei ole muistikuvaa siitä, että Adhamilla olisi ollut lelut mukanaan jo rajan ylittäessään. Almustafa Sami on kertonut kuvanneensa näitä vierailuja ja luovuttaneensa kuvia mm. Rami Adhamille.

Almustafan poistuttua Syyriasta v.2015 Adhamia oli ryhtynyt auttamaan eräs Mohamad Al-Halabi, joka oli myös kuvaaja. Adham oli tällöin pysytellyt Turkissa, ja lähettänyt Al-Halabin Syyriaan ottamaan kuvia puolestaan.

(Adham) on levittänyt kuvia yhdistyksensä sivuilla antaen ymmärtää itse olevansa Syyriassa Aleppossa, vaikka on tosiasiassa ollut Turkissa.

Todistajan mukaan hän oli käynyt myös vain mainoskuvien tekemisen tarkoituksessa parilla koululla, eikä hänen mukaansa SSY ry ole rakennuttanut mitään kouluja Aleppoon.

Rami Adhamin kuuluisa ”onnettomuus”, jossa häneltä olisi murtunut käsi, on Almustafa Samin mukaan lavastus, jota Sami oli itse järjestämässä. Palkkioksi lavastuksesta Rami Adham lupasi järjestää Almustafa Samin tyttären Suomeen ja sairaalahoitoon.
Todistajan mukaan tällaista ”onnettomuutta” ei tosiasiallisesti tapahtunut lainkaan.

Almustafa Sami on kertonut Rami Adhamin luvanneen hänelle, että jos hän tulee Suomeen, Rami Adham järjestää kolmen kuukauden sisällä tyttärelle leikkauksen. … Niinpä hän saapui Suomeen tässä tarkoituksessa vuoden 2015 lopussa tyttärensä Ämälin kanssa, hakematta ensin turvapaikkaa (hän oli hakenut turvapaikkaa vasta myöhemmin).

Hän oli oleskellut Mikkelissä vastaanottokeskuksessa, jonne Rami Adham oli tullut kuuden kuukauden jälkeen (suomalaisten) toimittajien kanssa. Nämä olivat ottaneet kuvia ja poistuneet. Tytär oli lopulta leikattu yli vuotta myöhemmin, tarkkaa ajankohtaa todistaja ei kertomansa mukaan muista. Eräs nainen nimeltään ”Olga” ja Rami Adham oli järjestänyt leikkauksen. Rami Adham oli kerännyt paljon rahaa leikkausta varten, ja ottanut myös Amalin mukaan tilaisuuksiin tässä tarkoituksessa, mutta lopulta leikkaus oli tapahtunut eräällä yksityisellä klinikalla ilmaiseksi.

Hellyttävää Ämäliä on siis kuljetettu toimittajien ja mahdollisten lahjoittajien pällisteltävänä, ilmeisesti jonkinlaisella menestyksellä.

Tiliotteista ilmenevien SSY ry:n tilille tulleiden lahjoitusten osalta, joissa viitteinä on ollut ”Amal” tai ”Ämäl”, on Almustafa Sami kertonut Amalin olevan hänen mainittu tyttärensä, jonka nimissä SSY ry:lle on kerätty paljon rahaa, joista rahoista ei kuitenkaan senttiäkään ole kertynyt todistajalle tai hänen tyttärelleen. Almustafa Samin mukaan hänen tyttärestään painettua kalenteria on levitetty ympäri Suomea ja siitä on kertynyt varoja, joiden kalenterissa mainitun mukaan pitäisi kertyä lyhentämättömänä Amalin perheelle. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja Rami Adham on valehdellut myös maksaneensa Amalin perheen asunnon vuokran Turkissa. Todistajan mukaan Rami Adham on käyttänyt pitkään hyväkseen Amalia hyväkseen
rahankeräyksessä, muun muassa eri tilaisuuksien yhteyksissä.

Sitten alkoi nyyhkiminen

Syyrialaisen miehen ääni vuoroin hiljenee, vuoroin kohoaa, kun hän kertoo helsinkiläisen liiketilan alakerrassa viime kuukausien tapahtumista. Sohvalla miehen kainalosta kurkkii hänen pieni tyttärensä, jonka uteliaat silmät tuikkivat iloa ja ihmetystä. Silmät, jotka ovat nähneet sellaista, jota ei yhdenkään 7-vuotiaan pitäisi nähdä. Tytön kädessä on ruhjeita tapahtumista, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi kokea.

Sami Meshaal, tai Sami Mostafa, tai Mohamad Almustafa Sami, otettiin Suomessa vastaan vieraanvaraisuudella, ja lapsi sai lopulta hoidon, ilmaiseksi.

MTV 27.12.2015: ”Lastasi on ammuttu” – Suomeen saapuneen pikkutytön koskettava tarina.

4 Comments

  1. Luke Luke
    21.11.2018 16:02

    Tulevia ylen filmitähtiä? https://yle.fi/uutiset/3-8590710

    Mitähän tästä vielä tulee ilmi jatkossa? Kiitos, kun teette näitä totuuden paljastavia uutisia!

  2. Minä
    22.11.2018 00:25

    On niin julman rasistista, kun ihan itse keksittyjä oikeauskoisen tarinoita ei haluta uskoa.

  3. Juuso
    22.11.2018 07:30

    Tämä painetaan valtamediassa villasella, tai uutisoidaan tyyliin ”kauheat olosuhteet tekivät varkaan”.
    Loppupätelmä on tyyliin: ”Haalaamalla enempi, olisi tullut kuntoon”, eli suvakkien halaustoiminta voi jatkua ja kiihtyä entisestään.

  4. petterinen
    22.11.2018 12:02

    Kyllä tervejärkinen suomen kansalainen näki jo heti alussa mistä on kysymys.
    Tässä tapauksessa on huomioitava se seikka että jos ilmiantaja olisi ollut suomalainen kansallismielinen, niin oikeudessa olisi nyt suomalainen rasismista ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Vastaa

Scroll to top