”Oulu-ilmiö” Saksassakin 9:n miehen joukko 12-13 -vuotiaiden kimpussa

Uutinen Saksanmaalta kertoo pohjoissuomalaisen ilmiön rantautuneen sinnekin: Yhdeksän miehen joukko tavattiin ahdistelemasta 12-13 -vuotiaita saksalaistyttöjä uima-altaalta. Ahdistelijoiden omat iät vaihtelivat 15:sta 55:een. Tapauksessa on samankaltaisuutta Oulussa juuri nyt poliisin tutkittavana olevaan rikossarjaan. (Kuvituskuva)

Lehden kertoma tapaus alkoi Hamm:n kaupungissa iltapäivällä 01.12. suositussa Freizeitbad Maximare -kylpylässä ryhmän miehiä piirittäessä kahta 12 ja 13 vuotiasta tyttöjä. Tapahtuma-aika on tyypillinen: Erilainen koulutyttöihin kohdistuva saalistus keskittyy Suomessakin juuri koulutyön päättymisen ja työssäkäyvien vanhempien kotiintulon välisiin tunteihin, mutta tälläkertaa tytöt olivat uimalassa ilmeisesti koululuokan mukana, ja opettajan valvonnassa, -mikä estikin tilanteen kehittymisen siihen pahaenteiseen suuntaan mihin se oli kääntynyt.

Iltapäivän tunteina nähdään Suomessakin usein koulujen läheiset tai muuten strategisesti sijoittuneet oleskelutilat, baarit, ostarien aulat, yms. sopivat vaanimispaikat miehitettyinä väellä, joka vasta nyt on heräillyt ansaitusta(?) levostaan. Kun tyttö tai useampikin saadaan näkyviin, heitä lähestytään samaan tapaan, kuin Oulun poliisin tiedotteessa mainitussa tapauksessa:

Poliisi kehottaa erityisesti nuoria tyttöjä ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen sosiaalisessa mediassa. Viime aikoina Oulun seudulla on tullut ilmi tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaiset, usein suomenkieltä taitamattomat miehet ovat houkutelleet selvästi itseään nuorempia alaikäisiä tyttöjä kanssaan kontaktiin.

Pahimmillaan kontaktit ovat johtaneet vakaviin seksuaalirikoksiin. Nuorten on syytä olla tarkkaavaisia ja vanhempien tietoisia siitä, kenen kanssa lapsensa viettävät aikaa netissä sekä muutoin vapaa-aikana. Epäilyttävistä henkilöistä ja yhteydenottajista tulee ilmoittaa poliisille.

Nettilähestyminen on hyvin keskeinen tapa hyväksikäyttöön pyrkimisessä, varsinkin kun ilmeisesti kaikilla epäillyttävien mieshenkilöiden ryhmään kuuluvilla on älypuhelin. Asiantuntijat kertovat, että hyväksikäyttäjä aloittaa uhrin lähestymisen usein kehumalla ulkonäköä. Sitten hän alkaa valittaa omaa surkeaa kohtaloaan, ja tietty yksinäisyyttään. Hyväksikäyttäjä voi vedota myös uhrin haluun välttää olemasta ”rasisti”.

Suoran kontaktin ottaminen ilman netti-lepertelyä on perinteisempi tapa. Sitä näkyy em. ostareiden lisäksi myös uimahalleissa. Näissä tilanteissa on myös ilmennyt tekijöiden kykenemättömyyttä pidätellä omia seksuaalisia impulssejaan, so. ovat käyneet heti päälle, -ja valitettavasti usein joukolla. Tekijöillä saattaa toisinaan olla mahdollisuus tutustua tuleviin uhreihinsa #kouluvierailuilla, joita jotkut tahot järjestävät vastaanottokeskusten asukkaille. Oulun tapauksessa tekijöillä oli turvapaikanhakija-tausta, kertoi paikallinen poliisi.

Saksassa tapahtuneessa uima-allas taharrush-ahdistelussa oli onnea, kun tyttöjen opettaja oli lähistöllä ja poliisi saatiin nopeasti paikalle.

Hamm:n kaupungin poliisin edustaja Christoph Grauwinkel vahvistaa, että kaikilla yhdeksällä tekoon osallistuneella oli pakolais-tausta (Flüchtlinge) ja he asuivat vastaanottokeskuksessa, ja heillä on taustoja Iranissa ja Syyriassa. Jälleen siis samankaltaisuus Oulun tapauksiin, joita poliisi on ilmeisesti löytämässä lisää.

Rundblick.Unna.de 02.12.2018: Mädchen aus Bönen (12/13) im Maximare von 9-köpfiger Gruppe belästigt, 04.12: Nach Belästigungen von Mädchen im Maximare: Vorerst kein Eintritt für ZUE-Gruppen.

Video esittelee Saksaan ilmaantunutta uimahalli-rauhattomuutta:

Vastaa

Scroll to top