12 otettu kiinni murhasta epäiltyinä Helsingissä, vangitsemis-istunnot viikonloppuna

Poliisi on hyvin vaitelias keskiviikkona (29.07.) poliisin tietoon tulleesta henkirikoksesta. Ainoat kerrotut asiat ovat, että uhri, mieshenkilö, on kuollut ja tekoon osallisia on otettu kiinni 12 henkilöä.

Teon tapahtumisen ajankohtaa ei ole kerrottu. Ei myöskään tekotapaa. Rikosuhrin kerrotaan olevan aikuinen mies. Epäiltyjen lukumäärä viittaisi jengirikokseen, ellemme tietäisi poliisin kertomana ettei Suomessa ole jengejä. Päivitys: MTV:n mukaan pidätetyt ovat syntyneet 70-, 80-, ja 90-luvulla. Heidän vangitsemisista päätetään viikonlopun aikana. Poliisi tiedottaa seuraavan kerran maanantaina (03.08.)

4 Comments

  1. murre riepunen
    31.7.2020 15:36

    Suvun kunniaa puolustetaan kaikin keinoin, tähän on kantaväkeen kuuluvan totuttava, maine meni, mutta kunnia jäi.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      31.7.2020 15:54

      ”Perhe on pahin.”

      Vastaa
    2. Jaaha
      31.7.2020 17:47

      Syntymäajoista päätellen kyse on vasta lapsosista. Varmaan yksin tulleita lapsosia, jotka satunnaisesti kokoontuneet joukkoon jossa leikki sitten tiivistynyt tyhmyyteen.

      Vastaa
      1. Pekka Kemppainen
        31.7.2020 21:10

        Tyhmyyden suhteen lienet oikeassa, mutta totoveikkaan etteivät ole kumiveneilijöitä.

        Vastaa

Vastaa käyttäjälle murre riepunen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top