Open post

Outo silmä-kampanja piinaa kirjastoa Järvenpäässä

Järvenpään kaupunginkirjasto on joutunut lähestymään asiakkaitaan seuraavalla pyynnöllä: Järvenpään kaupunginkirjasto; 21. helmikuuta kello 20.47 Rakkaat asiakkaamme! Haluaisimme muistuttaa että ette liimaisi irtosilmiä kirjojen kansiin. Sen lisäksi että ne voivat vahingoittaa kirjan kansia, ne voivat myös aiheuttaa hallitsemattomia painajaisia meille työntekijöille. Kiitos. Onhan se ihan vakava juttu, painajaiset. Bruno Laakko ja lepakot: ”Kissa vieköön, kyllä...

Open post

Kreikka tuomitsee luvattomat rajanylittäjät vankeuteen

Viime viikon perjantaista (28.02.) alkaen on Kreikan ja Turkin rajalle kertynyt tuhansia Eurooppaan-pyrkiviä henkilöitä, useimmat bussi-kuljetuksilla Istanbulista. 17 heistä on jo tuomittu kreikkalaisessa alioikeudessa rajarikoksesta vankeusrangaistuksiin. Kreikan poliisi pidätti perjantaina useita rajanylitystä yrittänyttä, ja ensimmäiset ovat jo olleet oikeuden edessä tuomittavina. Kreikkalais-lehden mukaan tuomituille tuli istuttavaa kolme ja puoli vuotta kullekin. Luvaton rajanylitys on...

Open post

Etelä-Savossa karkauspäivänä rattijuopot poliisin riesana

Karkauspäivänä poliisia Etelä-Savossa työllisti erityisesti rattijuopot. Pahimmillaan päästiin puhalluksissa melkein 3,5 promillen lukemiin. Poliisipartio pysäytti Juvalla Piikkiläntiellä 29.2.2020 kello 11.01 aikaan 59 vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastusta varten, jossa yhteydessä mies puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman 0,57mg/l (1,28 0/00). Poliisipartio pysäytti Juvalla Juvantiellä 29.2.2020 kello 12.05 aikaan 57 vuotiaan naisen...

Open post

Paraisilla puukkomies yritti tappaa miehen ja naisen

Lounais-Suomen poliisi tutkii epäiltyjä kahta tapon yritystä, jotka ovat tapahtuneet sunnuntai aamuyöllä Paraisten keskustassa. Teon asianomistajat olivat kävellen liikkeellä ja havainneet tekijäksi osoittautuneen henkilön puhkovan auton renkaita lähistöllä Asianomistajat puuttuivat asiaan suullisesti, jonka seurauksena tämä vahingontekoon epäilty henkilö löi puukolla kumpaakin paikalle tullutta henkilöä. Asianomistajina on Varsinais-Suomalainen mies ja nainen ja heillä ei ole...

Open post

Uutispalvelu Sputnik Newsin turkkilaiset toimittajat pidätetty

Eilen lauantaina kuultiin hälyttävä uutinen hyökkäyksestä venäläisen uutispalvelun, Sputnik Newsin, kolmen turkkilaisen toimittajan koteihin. Nyt näyttää siltä että toimittajat ovat poliisin hallussa. Päivitys: Sputnikin toimistoon Ankarassa on tunkeutunut poliiseja. Russian @SputnikInt: Turkish bureau editor-in-chief detained, police in officehttps://t.co/RqfMmqzGPP pic.twitter.com/3oCVYr032j — RT (@RT_com) March 1, 2020 Sputnik Newsin työntekijöiden koteihin hyökänneiden huligaanien kerrotaan huudelleen venäläisvastaisia...

Open post

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta 30 vuotta!

Ensimmäisen Varusmiessoittokunnan saapumiserän palveluksen aloittamisesta tulee 1. maaliskuuta 2020 kuluneeksi tasan 30 vuotta. Alkusysäys Varusmiessoittokunnan perustamisesta oli kuitenkin jo vuonna 1987, silloisen Puolustusvoimain komentajan yksiselitteisestä käskystä. Juhlavuoden kunniaksi Varusmiessoittokunta kiittää mukana olleita toimijoita, huipentaa vuotensa 30-vuotisjuhlakiertueeseen ja tuttuun tapaan suuntaa jo kunnianhimoisesti eteenpäin. ”Perustakaa Varusmiessoittokunta!” Toimet Varusmiessoittokunnan perustamisesta käynnistyivät jo vuonna 1987 silloisen Puolustusvoimain...

Scroll to top