Dagens Nyheter-lehden mukaan 26-vuotias nainen on kuollut Ruotsissa covid 19-virukseen. Nainen on nuorin tähän mennessä koronavirukseen Ruotsissa kuollut henkilö.
Lehden saamien tietojen mukaan nainen sai viime perjantaina lounastunnin aikana sydänkohtauksen jonka johdosta hänet kuljetettiin Tukholman Södersjukhuset-sairaalaan. Naista hoidettiin koronaviruspotilaita varten perustetussa yksikössä tehohoidossa. Dagens Nyheterin saamien tietojen mukaan naisella ei oltu todettu perussairauksia, mutta hän kuului silti riskiryhmään.
Sekä Södersjukhuset että Tukholman sairaanhoitopiiri ovat vaitonaisia tapauksen yksityiskohdista. He eivät paljasta tietoja perussairauksista tai potilaan kuulumisesta riskiryhmään:
– Ne asiat kuuluvat potilassalaisuuden piiriin. Me emme paljasta potilaisiin liittyviä tietoja kuin vain siltä osin ovatko he alle vai yli 80-vuotiaita, kertoo Erik Berglund, Tukholman sairaanhoitopiirin lehdistösihteeri.
Myös Hesam Akbari, Tukholman sairaanhoitopiirin tiedotusvastaava on yhtä vaitonainen:
– Sairaanhoitopiiri voi vahvistaa kuinka monta yli 80-vuotiasta on menehtynyt. Heistä 49 oli yli 80-vuotiaita. Uhrien (tarkkaa) ikää tai mitä ikäryhmää he ovat edustaneet emme voi nykytilanteessa kertoa.
Sunnuntain aikana vahvisti Jonköpingin sairaanhoitopiiri 30-vuotiaan miehen kuolleen covid 19-virukseen. Miehellä oli koronakuolleisuutta nostavia perussairauksia.
30.3.2020 12:38
No jos se kerran kuului riskiryhmään niin olihan sillä silloin perussairaus. Nämä valtamedia ristiinpuhuvat jutut ovat päivän naurunaiheita. Kuten sekin että jos joku virus tarttuu eläimestä ihmiseen niin se ei voisi tarttua ihmisestä ihmiseen. Ööö… jos se siis tarttuu ihmiseen niin silloinhan ihmisessä on kaikki ne elinoloja ja lisääntymistä varten olevat olosuhteet jotta se voi edes elää ihmisessä. Ja mistä se virus tietää että lisääntyykö se eläimestä vai ihmisestä? Jotta tietäisi voiko tarttua ihmiseen vai ei.
Nää on niin sekopäisiä aina välillä. Eihän koronankaan pitänyt tarttua ihmisestä eläimeen mutta niin vain kävi.
30.3.2020 13:17
Riskiryhmään kuuluminen ei ole yhtä kuin perussairaus. Astma on esimerkiksi perussairaus, mutta tupakointi ei ole perussairaus. Tupakoivat kuuluvat kuitenkin riskiryhmään. Samoin diabetes on perussairaus, mutta ylipaino ei ole sairaus, mutta voi altistaa sairauksille.
Alkuperäinen artikkeli ei sinänsä kerro miksi henkilö kuului riskiryhmään. Kuten artikkelista voit lukea sairaala ja sairaanhoitopiiri kieltäytyivät vastaamasta aihetta täsmentäviin kysymyksiin. Sekä Extrauutiset että Dagens Nyheter ovat näiden lähteiden varassa.
30.3.2020 19:12
Outoa että kunto oli riittävä olla töissä ja ruokiksella kuoli sydänkohtaukseen, joka johtui koronasta? Menee suurkaupunkilaisjärjen yli