Äärioikeistoon liittyvä rikoskokonaisuus syyttäjälle

Esitutkinta on valmis rikosvyyhdessä, johon liittyy epäiltyjä virkarikoksia, ampuma-aserikoksia, ja äärioikeisto. Kokonaisuus on jätetty syyteharkintaan.

Keskusrikospoliisi ja Syyttäjälaitos ovat vuoden ajan tutkineet kummallista rikos-kokonaisuutta, johon liittyvillä henkilöillä on kytköksiä äärioikeistoon. Tutkinta keskittyi turvallisuusalalla työskentelevistä henkilöistä koostuneeseen ryhmään, jota luonnehditaan äärioikeistolaiseen ideologiaan myötämielisesti suhtautuvaksi. Epäilty rikos oli törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Tämän nimikkeen osalta syyttäjät tekivät tutkinnanjohtajien esityksistä (tutkinnan)rajoittamispäätökset.

Nyt tutkinta muiden epäiltyjen rikosten osalta on valmistunut. Keskusrikospoliisin johtamassa esitutkintaosuudessa yhtä henkilöä epäillään ampuma-aserikoksesta ja yhtä henkilöä ampuma-aserikkomuksesta.

Syyttäjälaitoksen tiedote (08.11.) kuvailee epäiltyä rikosta luvallisten ampuma-aseiden säilyttämiseen liittyväksi. Kolmea henkilöä epäillään yllytyksestä virkasalaisuuden rikkomiseen, ja yhtä poliisissa työskentelevää henkilöä virkasalaisuuden rikkomista.

Esiselvitysten kohteena kuusi poliisia

Syyttäjän tutkinnanjohdossa olevassa osassa kolmea poliisimiestä epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta. Yhtä näistä poliiseista epäillään lisäksi virkavelvollisuuden rikkomisesta. Epäillyt ivat esitutkinnan mukaan luovuttaneet salaiseksi luokiteltua tietoa ainakin  tutkitulle äärioikeisto-ryhmälle. Yhden epäillyn poliisimiehen osalta syyttäjä on rajoittanut esitutkinnan virkavelvollisuuden rikkomisen ja kavalluksen osalta, ja yhden alun perin epäiltynä olleen kohdalla esitutkintaa ei aloitettu tehdyn esiselvityksen perusteella. Yhteensä esitutkinta tai esiselvitys kohdistui  kuuteen poliisiin.

– Esitutkinnassa on ollut kyse poikkeuksellisista rikosepäilyistä, koska epäiltyinä oli myös poliiseja. Tutkinnan aikana tehtiin laajaa yhteistyötä poliisin eri yksiköiden, Syyttäjälaitoksen ja Suojelupoliisin kesken, ja jokainen viranomainen suhtautui asian tutkintaan sen vaatimalla vakavuudella. Asiassa suoritettiin kattava esitutkinta ja siihen perustuvat virkamiesoikeudelliset toimet. Tehokkaalla yhteistyöllä saatiin kerrytettyä ilmiötason tietoa äärioikeistosta sekä tehtyä toimia mahdollisten rikosten ennalta estämiseksi, sanovat tutkinnanjohtajat rikoskomisario Sanna Springare Keskusrikospoliisista ja aluesyyttäjä Heikki Stenius Länsi-Suomen syyttäjäalueelta.

Tutkittu rikoskonaisuus on siirtynyt epäiltyjen virkarikosten ja ampuma-aserikosten osalta syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle. Aluesyyttäjä Heikki Stenius kertoi Extralle, että esitutkinnassa ei keskitytty epäiltyjen mahdollisiin yhteyksiin tunnettuihin äärioikeistolaisiin ryhmiin. Eräs aiempi tussari-ceissi ei liity nyt syyttäjälle jätettyyn kokonaisuuteen. 

Tietolähteet:

  • Syyttäjälaitoksen tiedote 08.11. 2021,
  • puhelinkeskustelu 08.11. 2021.

Äärioikeistoa ei enää epäillä rikoksen valmistelusta: Salaliitto kuihtui känniläisten netti-uhoksi

”Mustanaamiokerho” rakenteli tussareita, -äärioikeiston salaliitto?

Supon vuosiraportti varoittaa ”äärioikeistosta”, mutta suurempi vaara demokratialle on kansan kahtijako keskustelukyvyttömiin lohkoihin

 

6 Comments

  1. Pekka Kemppainen
    8.11.2021 16:08

    Kuvan suurennuslasi on tavaratalo Kärkkäisen valikoimasta.

    Vastaa
    1. Jupi
      8.11.2021 20:20

      Hyvä niin.

      Vastaa
  2. Afrikan tähti
    8.11.2021 16:48

    Mietin jo sitä että mitä tässä tarkoitetaan ”äärikoieistolla”. Militantteja ryhmiä jotka ovat tulleet Suomeen turvapaikkastatuskella. Vihreän liiton Antifasistista siipeä tai Varisverkosto-siipeä. Vaiko ihan tavallisia Kansallissosisalisteja. Mutta ei siis mitään niistä. Eikä kyse ollut edes poliisin hankkimista koneista tai laitteista prosenttikerhoilta tai sairaanhoitopiirien käyttämistä prosenttijengien yritysten ostopalveluista. No niin tai näin. Suuren suuri otsikko kuihtui kuihtumistaan kun lueskeli juttua eteenpäin.

    Mutta olettekos huomanneet että Kärkkäisellä on Afrikantähti-pussilakanasetti. On myynyt tosi hyvin.

    Vastaa
  3. Obelix
    8.11.2021 17:42

    – ”Esitutkinnassa on ollut kyse poikkeuksellisista rikosepäilyistä, koska epäiltyinä oli myös poliiseja. Tutkinnan aikana tehtiin laajaa yhteistyötä poliisin eri yksiköiden, Syyttäjälaitoksen ja Suojelupoliisin kesken, ja jokainen viranomainen suhtautui asian tutkintaan sen vaatimalla vakavuudella.”

    Tämä taas puolestaan viitannee sisäministeriöön, jossa sen ylimmän johdon; natsi siellä, natsi täällä, natseja joka paikassa päähänpinttymä on saanut lihat henkensä päälle. Vähän sama juttu, kuin aikoinaan pilapiirros, jossa Stalin epäili Josefia valtiopetoksesta.🤣

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      8.11.2021 17:53

      Koskiko tutkimattajättämispäätös ylintä johtoa?? Muistelisin, että ”Suti” Aittoniemen poliisiura päättyi kun #Noppa_tutkimuksessa näkyi verhon alta liian isot kengänkärjet. En tiiä, miten Mauno Koivisto tähän liittyy, mutta hän on epäilyksien ulkopuolella. No on on!

      Vastaa
  4. juha II
    9.11.2021 00:17

    Oulussa on ”äärioikeistolaisia” pilkkana pitävä kommunisti pappi. Nimittäin rynkyllä!

    No, proplem!!!

    Onnittelut polpolle ja valtameedolle siitä, että ”Kalliosta on puristettu vettä!” Jälleen kerran ja nyt YLE voikin hymy pyllyssä esittää kauhu klassikoita Saksan WWII:n aikaisesta Kolmannesta Valtakunnasta. Joka onkin *”jäänyt täysin ison nenän kaiheen”!

    *Wanha suomalainen sanonta, jonka kuulin isältäni useamman kerran.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top