Afganistanin vallannut äärijärjestö Taleban ei pidä lupauksiaan: Toimittajia surmattu, nais-uutisankkuri ei pääse työpaikalleen

Yhdysvaltain joukkojen vetäytymisen jälkeen Afganistanin haltuunsa ottanut äärijärjestö Taleban yrittää tiedottajansa suulla vakuuttaa maailman, ettei samanlaista takapajuisuutta ja väkivaltaa nähdä tällä kertaa, kuin järjestön ollessa vallassa 1996-2001. Raportit todistavat aivan muusta.

Toimittajaa etsittiin, sukulainen surmattiin

Etsiessään läntisessä osassa Afganistania asuvaa Deutsche Wellen afganistanilaista toimittajaa hänen osoitteestaan, ovelta ovelle kulkien, talebaanit ampuivat kuoliaaksi yhden hänen perheenjäsenensä,  ja haavoittivat toista vakavasti. Toimittajan, joka työskentelee Saksassa, muut sukulaiset onnistuivat pakenemaan viime hetkellä.  DW:n johtaja Peter Limburg  tuomitsi teon torstaina mitä jyrkimmin, ja vaatii Saksan liittohallitukselta toimia.

Ainakin kolmen  eri DW:lle työskennelleen toimittajan kodeissa on talebaanien toimesta tehty etsintöjä, ja joidenkin muiden medioiden työntekijöitä on siepattu tai murhattu:  Yksityisellä kanavalla Ghargasht-TV:llä työskentelevä Nematullah Hemat on ilmeisesti siepattu talebaanien toimesta. Toofan Omar, yksityisen radioaseman Paktia Ghag Radion johtaja, on murhattu. Ilmeisesti asialla olivat talebaanit. ”Die Zeit:lle” työskennelleen kääntäjän, Amdadullah Hamdardin, kaksi talebaania ampui kadulle Jalalabadissa 2. elokuuta. Kuukausi sitten maailmankuulu intialainen valokuvaaja ja Pulitzer-palkittu Danish Siddiqui surmattiin Kandaharissa, kuten jo kerroimme.

Toimittajajärjestö vetoaa Saksan liittohallitukseen

Deutsche Welle  ja Saksan toimittajaliitto (DJV) vaativat liittohallitukselta hätäviisumi-ohjelmaa afganistanilaisille journalisteille ja saksalaista mediaa avustaneille: ”Saksa ei saa olla toimettomana, kun kollegojamme vainotaan tai jopa murhataan”, sanoi DJV:n liittopuheenjohtaja Frank Überall.

Talebanin ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa järjestön tiedottaja Zabihullah Mujahid (kuvassa) yritti vakuuttaa kansainvälisen yhteisön talebaanien sovinnonhalusta. ”Haluan muistuttaa teitä siitä, että me annamme kaikille anteeksi. Vain tällä tavalla voimme saada rauhan ja vakauden takaisin. Annamme anteeksi kaikille, jotka olivat meitä vastaan.”

Taleban lupasi senkin, että naiset saavat jatkaa työntekoa. Tämäkin lupaus on jo nähty.

Uutisankkuri ei pääse työpaikalleen

TV -kanavalla RTA Pashto uutisankkurina työskentelevä afganistanilainen Shabnam Dawran ei saanut tulla työpaikalleen, talebaanit olivat kieltäneet, vaikka järjestön tiedottaja tänään painotti, että koulut ovat yhä auki tytöille, ja naiset voivat käydä töissä.

Tämänkaltaista on naisten oikeuksien kova todellisuus ”islamilaisen lain puitteissa”.  Shabnam Dawran, TV -juontaja kysyi Talebanilta, saako hän työskennellä tänään. Hijabiin pukeutumisesta huolimatta, ja vaikka hänellä oli pätevä henkilöllisyystodistus, hänelle sanottiin: ”Hallinto on muuttunut. Sinulla ei ole lupaa olla täällä. Mene kotiin”.

”Uusi Taleban”, jolle lobataan ja trollataan jo puhtoista ilmettä joka poikkeaa 1995-2001 nähdystä, ei näytä muuttuneen sitten edellisen yrityksensä. Paikalliset tiedotusvälineet Afganistanissa kertoivat siitäkin, että Taleban on useilla paikkakunnilla vaatinut luetteloja yli 15 -vuotiaista naimattomista naisista ja leskistä, jotta näistä naisista voidaan tehdä talebaanien vaimoja. ”Islamilaiseksi emiraatiksi” julistautuva talebaanien Afganistan lähenee vanhaa itseään, ja ”islamilaista valtiota” IS:ää (ISIS)  l. ”kalifaattia” joka hirmuhallitsi osassa Syyriaa ja Irakia.

Luettavaa:

Talebanin murhaamaa toimittajaa kidutettu, vartalossa 12 luotia

5 Comments

  1. Tehdäänkehitysmaayhdessä
    19.8.2021 23:18

    Pakko olla valeuutisia. Meillehän on kerrottu , että islam (=taleban) on rauhanuskonto. Olen hämilläni.😅

    Vastaa
  2. pöh
    19.8.2021 23:38

    Se on vain sitä islamia ja shariaa, siihen islamiin kuuluu sharia, naisten alistaminen ja lopulta tietenkin myös maailman vallotus.
    Miksi muslimit on muka hädissään ja vihervasemmisto, feministit jne? Hehän ovat samaa muualle maailmaan jopa eurooppaan kannattaneet koko ajan.
    Euroopassa olevista muslimeista suurin osa haluaa sharia-lain eurooppaan, ovat jopa isoja mielenosoituksia pitäneet esim Britanniassa ja Ranskassa. Miksi siis muslimeilla olisi afganistanissa mitään hätää? Ymmärrän että muita uskontoja siellä ei suvaita.

    Sitten kun pääsevät eurooppaan niin ovat edelleen muslimeita ja haluavat shariaa..

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      20.8.2021 00:17

      Kas kun nämä Lontoonkin kadulla ”Shariaa Britanniaan tai me tapetaan kaikki!” -huutelijat ovat vaarassa jos heidät palautetaan maahan, jossa sharia on jo voimassa. -Menik oikein?

      Vastaa
  3. juha II
    20.8.2021 00:20

    Samanlanlaisia ”päivänsäteitä” kuin kommunistit. Vain Herran Armosta nauttiva pappi osaa puhua yhtä kauniisti kuin kommarit ja äärimuslimit täydellisen vallan kynnyksellä!

    Jokainen täyttä ymmärrystä nauttiva aikuinen mies tiesi jo kättelyssä, että puheet ”täydestä armahduksesta” olivat vain sikäläisiä ”vappu satasia”!!!

    Vastaa
  4. Pate
    20.8.2021 00:35

    Tapahtuu myös Suomessa! Hallintoa arvostelevaa MV-lehteä julkaissut Ilja Janitskin etsittiin Andorrasta ministerin käskyllä PolPo:n toimesta. Tuotiin huumattuna Suomeen ja kaveri kuoli kun syöpähoito estettiin vankilassa ollessa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top