Alakoululaisia kuljettaneesta bussista löytyi patruunalipas

Imatralaisia alakoululaisia kuljettaneesta tilauslinja-autosta on löytynyt täysinäinen käsiaseen lipas.

Poliisin tilannearvion mukaan kenellekään ei aiheutunut vaaraa tilanteessa.

Vaikuttaa siltä, että kyseessä on täysi eli patruunoita sisältävä käsiaseen lipas, kertoo yleisjohtaja, komisario Kalle Heijari Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisi nouti lippaan pois bussista. Poliisipartio otti lippaan poliisin haltuun ja linja-auto pääsi jatkamaan matkaa. Lippaasta ei onneksi tälläkertaa aiheutunut kenellekään turvallisuusuhkaa.

Asiasta on poliisin toimesta kirjattu rikosilmoitus ampuma-aserikoksesta ja poliisi selvittää täyden aselippaan alkuperää esitutkinnan aikana kertoo Heijari tiedotteessa.

Ampuma-aselain mukaan patruunoiden hallussapito on luvanvaraista ja patruunoiden haltija on myös ampuma-aselain mukaan velvollinen pitämään patruunoista sellaista huolta, ettei vaaraa niiden joutumisesta asiattomien haltuun ole, täsmentää komisario Kalle Heijari rikosnimikkeeseen liittyen.

Poliisi on aloittanut esitutkinnan, eikä tiedota asiasta toistaiseksi enempää.

Haluan vielä kiittää linja-auton kyydissä olleita nopeasta ja oikeanlaisesta toiminnasta tilanteessa.

Tilanne selvisi onneksi nopeasti ja rauhallisesti paikan päällä. Imatran kaupunki tiedotti asiasta koululaisten huoltajia Wilman kautta.

1 Comment

  1. Totuus tulee julki
    26.4.2023 21:45

    Kyllä Imatralla sattuu ja tapahtuu.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top