Amerikkalaiset kuluttajat lopettaneet lainojen takaisinmaksamisen??

Eivät toki kaikki, eivätkä pankkien perinteiset laina-asiakkaat, mutta yhä useammalla amerikkalaisella autoa varten lainarahaa rahoitusyhtiöiltä ottaneella ovat maksut myöhässä enemmän kuin 90 päivää, kertoo New Yorkin keskuspankin teettämä selvitys. Tullee taannoinen subprime-kriisi mieleen. Silloin USA:n pankkien vaikeudet heijastuivat koko maailmaan.

Amerikkalaisille kuluttajille tarjottiin -autokaupan vilkastuttamiseksi- erityinen autorahoitus, jonka suurin osa asiakkaista on hankkinut pankkien ulkopuolella toimivilta autorahoitus-yhtiöiltä. Nyt tätä rahoitustapaa käyttäneistä noin kuusi prosenttia on maksuvaikeuksissa, ja suoritukset sen kolme kuukautta myöhässä.

Myöhästelijöitä on noin miljoona enemmän, kuin v.2010, yhteensä seitsemän miljoonaa. Ekonomistit näkevät huolestuttavana sen, että kehitys on ollut tämänsuuntainen huolimatta hyvästä työllisyystilanteesta, ja kasvavasta taloudesta. Tässä saattaa piillä samanlainen yllätys, kuin asuntolainojen subprime-luokassa aiemmin.

Subprime-kriisi oli Yhdysvalloissa vuosina 2007–2009 koettu asuntomarkkinoiden lainakriisi. Se johti samalla rahoitussektorin finanssikriisiin ja loppuvuodesta 2008 maailmanlaajuiseen taantumaan. Kriisin syynä oli asuntoluottojen myöntäminen riskiasiakkaille, joiden lainanhoitomahdollisuudet olivat heikot.

Erään avaimen talouden ja kuluttajien lainanmaksukyvyn paradoksiin antaa myöhästelijöiden ikärakenne: Kauppalehden uutisen *(14.02.) mukaan heistä enemmistö on alle 30-vuotiaita. Subprime-luottoja myönnettiin aikoinaan pankkien uusille asiakkaille, joiden taloustunnisteet eivät olleet luottamustaherättäviä. Tätä tuki oikeudenpäätös, ettei etnisiä vähemmistöjä saa syrjiä lainapäätöksissä.

Näinmuodoin oli sekä tuntematonta asiakaskuntaa, että paineita olla näkemättä riskien todellista tasoa. Riskit sitten realisoituivatkin. USA:n rahoitusektorilla on nyt edessään nuorten autonhimoisten maksukykyyn ja -haluun liittyvien riskien kasautuminen. Keskuspankki onkin varoitellut autolainojen riskeistä. Vuonna 2017 pankki varoitti autorahoitusyhtiöiltä otettujen lainojen maksuhäiriöiden kaksinkertaistuvan v.2011 tasoon verrattuna.

Presidentti Donald Trumpin talouspolitiikan onnistuminen tai epäonnistuminen ei siis ole ainoa USA:n talouden tulevaisuutta piirtävä tekijä, eikä uhkaaville riskeille voi tehdä juuri mitään: Ne ovat seurausta vuosia sitten tehdyistä ratkaisuista, mutta vastuu on nyt istuvalla hallituksella.

Subprime-kriisin seuraukset tunnettiin karvaasti Suomessakin.

6 Comments

  1. Tari Jervo
    15.2.2019 23:15

    Kas, missä ongelma, siellä matu.

    Vastaa
  2. Karri Nyman
    16.2.2019 05:56

    Eipä ainoastaan ikä/rotu kysymys. Kaikkialla kannattaa hankkiutua eroon veloista, sillä talous romahdus on täällä. Eihän sitä monet myönnä, mutta löysät on jo housuissa. Talous kasvu tuli jaksonsa päähän. Kohta kolisee ja kovaa tämä on pahempi kuin usa 1930.

    Vastaa
    1. Asaiko
      17.2.2019 00:39

      Miksi maksaa lainat jos talous kerran romahtaa.

      Vastaa
  3. Outi
    25.2.2019 10:57

    Lainaa otetaan nykyään joka suunnalta, joten ei ihme, että ulkopuoliselta autorahoittajalta otettu laina jää ensimmäisenä maksamatta. Aiemmin ihmiset omistautuivat yhdelle pankille, josta otettiin kaikki tarvittavat rahoitustuotteet. Nykyään löysää rahaa otetaan useasta eri lähteestä ja maksuvaikeudet kehittyvät pikkuhiljaa, kun taloudenhallinta ei pysy enää kasassa. Laina on halpaa, joten tulee houkutus kuluttaa etukäteen ja miettiä seuraumuksia sitten, kun karhukirjeet saapuvat.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      25.2.2019 12:45

      Ikäänkuin tähän olisi tietoisesti kuluttajia johdateltu?

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top