Arja Juvonen: Ei pakkolakia vaan palkkaa

Ei pakkolakia vaan palkkaa hoitoalan ammattilaisille. Pakkolaki tulee vaikuttamaan henkilöstöpulaan sotealalla juuri päinvastoin kuin hallitus luulee, toteaa tänään kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen (ps).

Hoitajat ovat syystäkin loukkaantuneet siitä, että heiltä ollaan viemässä jopa lakko-oikeus. Tietooni on tullut monen hoitajan aikomus jättää kokonaan soteala, mikäli lakko-oikeuteen kosketaan, jatkaa Juvonen.

Hallituksen vastaus sotealan palkkapyyntöihin on pakkolaki ja koodi sana potilasturvallisuus. Miksi sosiaali- ja terveydenhuollon vaarantuneeseen potilasturvallisuuteen ei ole otettu aikaisemmin kantaa? Sotealalla on arkipäivää se, että työvuoroista puuttuu tekijöitä ja henkilöstö venyy ylitöihin ja tekee pidennettyjä työvuoroja. Sotesektori on selvinnyt tähän saakka vain joustoilla. Myös koronaepidemian vuodet ovat olleet kriittistä aikaa, pelottaviakin. Koronalisiä ei tullut Suomessa, muualla maailmassa niitä maksettiin ja rahalla houkuteltiin hoitajia. Miksi hoitaja ei saisi vaatia rahaa? Kutsumus ei elätä. Sotehenkilöstölle on nyt annettava kiitos tehdystä työstä, Juvonen vaatii.

Hoitajalakko on tuonut näkyväksi vajaamiehityksellä toimivan sotesektorin, joka jatkuu sellaisena myös hoitajalakon jälkeen, mikäli alan toimijoita ei kuulla. Hallituksen olisi pitänyt yrittää ratkaista jo aikaisemmin hoitoalan kipukohtia. Monella alalla työn vastuullisuus vaikuttaa alan palkkoihin. Miksi ihmeessä sote-alaa ei nähdä sellaisena? Palkkaus on myös eläkepolitiikkaa. Tämän päivän pienituloiset soteosaajat ovat tulevaisuuden pienituloisia eläkeläisiä, Juvonen muistuttaa.

2 Comments

  1. Älä Äänestä Demaria
    6.4.2022 09:27

    Ei voi muuta kuin toivoa että hoitoalan työntekijät muistavat tämän vaaliuurnilla eivätkä taas äänestä demareita.

    Hoitoalan työntekijät : OLETTE ITSE HALUNNEET TÄTÄ , OLETTE ITSE VALINNEET TÄMÄN , ÄÄNESTITTE AINA DEMARIA

    Joko lopulta alkaa hoitajakin ymmärtää että SDP ei ole enää vuosikymmeniin ollut duunarin ystävä, samaa kyykytystä on luvassa aina vaan lisää jos äänestyskäyttäytyminen ei muutu, tulee mieleen sarjakuvahahmo Homer Simpson joka aina vaan hakkaa päätään seinään ja joka kerta ihmettelee miten aina sattuu kipeästi…

    Vastaa
    1. Puolueeton
      6.4.2022 12:42

      Mikä muu puolue sitten olisi? Nyt hallitus päätti ja liki kaikki puolueet ovat samaa mieltä, sotilasmenoja on lisättävä 2 miljardia ainakin kahtena vuonna. Hoitajien palkan korotus olisi tästä ollut vain 76 miljoonaa.
      Suomen puolustus taitaa olla jo niin hyvässä kunnossa, ettei Venäjä tänne hyökkää valloitusaikeissa tai kuten uskotellaan pahuuttaan tai ilkeyttään. Toisaalta, jos Venäjä katsoo turvallisuutensa jälleen uhatuksi, raskaatkaan tappiot eivät sotaa estä. Eikö järkevää politiikkaa olisi yrittää estää Venäjää saamasta aihetta epäillä turvallisuusuhkaa Suomen rajoilta.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top