Perussuomalaisten kesällä aloittanut puoluesihteeri Arto Luukkanen vastaa Extrauutisten kysymyksiin suorassa videolähetyksessä.
Haastattelee Niclas Christides. Lähetys alkaa klo.12:00 ja tallenne on nähtävissä samassa videoikkunassa lähetyksen päätyttyä. Keskusteluyhteenvetoa videoikkunan alapuolella.
Videolähetys: Extrauutiset.
Arto Luukkanen kysyi, mitä tehdään paisuvalle julkiselle sektorille. Ilman omaa valuuttaa, markkaa, olemme globalisoituvassa maailmassa turvattomia. Olemme alusmaa, kuten ennen Afrikan siirtomaat, kun EU:sta on tullut jonkinlainen monsteri. Luukkasen mielestä politiikassa pitäisi puhua enemmän työstä, rahasta, ostovoimasta ja ihmisten elämään liittyvistä asioista.
Oman kulttuurin arvostamista Luukkanen pitää tärkeänä. Se ei sulje pois muiden kulttuurien arvostamista. ”Ei valtion tarvitse maksaa velkoja”, on vastuutonta puhetta. ”Eletään ikuista karkkipäivää”, ja tulevat sukupolvet tulevat muistamaan Sanna Marinin hallituksen, joka teki tuhoa.
Korona on tehnyt ongelmia, mutta talous alkaa jo pyörimään. Siitä huolimatta otetaan lisää velkaa. ”Ollaan kuin shamppanjahuurussa”. ”Ollaan kansallisessa hätätilassa, mutta hallitus ei ole siitä kiinnostunut.” ”Jotkut luulee, että kadulla makaaminen auttaa ongelmiin.”
Kirkon roolista nykyaikana Luukkanen totesi, että kirkon pitäisi olla paikka jossa ei politikoida. Luukkanen muistutti, että suomalaisia on vain viitisen miljoonaa: Suomalaiset ovat pieni kansa, joka voidaan hävittää kokonaan pois. Kansallismielisyyttä Luukkanen pitää positiivisena asiana.