Open post

Osallistuuko Suomi NATO-operaatioon Irakissa? Eduskunta äänestää tänään

Eduskunta päättää tänään mm. Suomen osallistumista NATO:n Irakin-operaatioon, ja lähetekeskustelussa on mm. limuvero. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi virvoitusjuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta: Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virvoitusjuomaverosta annettua lakia siten, että virvoitusjuomien valmisteveroa korotettaisiin. Veronkorotus kohdistettaisiin kaikkiin virvoitusjuomiin, mutta kuitenkin siten, että korotus painottuisi sokeripitoisiin juomiin. Yli 0,5 prosenttia sokeria sisältävien virvoitusjuomien valmistevero korotettaisiin 22...

Open post

Paavo Väyrynen: ”Yksikään media ei halua kertoa tätä”

Kansanedustaja Paavo Väyrynen moitti eduskunnan tämänpäiväisen täysistunnon keskusteluissa Suomen ja Pohjois-Atlantin Puolustusliiton NATO:n välisen Isäntämaasopimuksen hyväksymistä. Sopimusta ei viety eduskunnan hyväksyttäväksi, muistutti Väytynen. Ruotsi sensijaan allekirjoitti vastaavan sopimuksen parlamenttikäsittelyn jälkeen, ja sai siihen kaksi haluamaansa varausta: NATO:n joukkoja tuodaan Ruotsin alueelle vain kun Ruotsi on ne kutsunut. Ydinaseita ei tuoda Ruotsin alueelle. Väyrynen korosti...

Open post

Eduskunnan kyselytunnilla tänään mielenkiintoista

Eduskunnan ohjelmassa on torstaina 15.11. hallituksen kyselytunti, ja lakialoitteita. Kansanedustajille ovat vastaamassa pääministeri Juha Sipilä, valtiovarainministeri Petteri Orpo, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, puolustusministeri Jussi Niinistö, työministeri Jari Lindström, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, sisäministeri Kai Mykkänen, sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila, elinkeinoministeri Mika Lintilä, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, eurooppa-,...

Open post

Eduskunnan istunnossa 14.11 mm. osallistuuko Suomi NATO:n mukana Irakin operaatioon (LIVE)

Eduskunnan istunnossa on tänään harvinaisen paljon mielenkiintoisia asioita, ja verkkolähetystä kannattaa seurata nyt, jos ei ole aiemmin kiinnostunut. Pelkkä äänestäminen ei ihan riitä, -on hyvä seurata mitä edustajat tekevät. Tänään esilläolevat asiat koskettavat kansalaisten arkielämää, kuten mm. kysymys polttoaineen ja energian verotuksesta. Hallituksen esityksellä Suomen osallistumisesta Pohjois-Atlantin Puolustusliiton (NATO:) koulutusoperaatioon Irakissa saattaa olla pidemmälle...

Open post

Timo Soini: Ei me olla mitään allekirjoittamassa

Ulkoministeri Timon Soini (sin) vastasi eilen (08.11.) kansanedustaja Laura Huhtasaaren (PS) kysymykseen joulukuussa YK:n huippukokouksessa Marrakeshissa allekirjoitettavasta YK:n siirtolaisuus-asiakirjasta seuraavasti: Timo Soini: ”Tässähän ei ole kysymys sopimuksesta. Tämä on kansainvälisesti neuvoteltu asiakirja. Väitättekö että sitä ollaan allekirjoittamassa jossakin? Ei sitä olla allekirjoittamassa. (Se) menee normaalin YK:n menettelyn mukaisesti YK:n yleiskokouksessa päätöslauselmamenettelyllä äänestykseen.” Muualla Euroopassa...

Open post

Eduskunnan kyselytunti 8.11.2018 (SUORA LÄHETYS)

Eduskunnan kyselytunti tuottaa varmasti mielenkiintoista keskustelua. Hallituksen lisätalousarvioon liittyvät aiheet varmasti puhuttavat osaltaan ja saattaahan sote-soppakin jälleen nousta esille. Suora lähetys klo. 16 alkaen. https://down0-80133-down0.dna.qbrick.com/80133-down0/ncode/2018-11-08/upload_1541685381_5be47a4e389bf_432p_fd1ad806.mp4 Videolähetyksen tuottaa: Eduskunta ja DC Events Oy...

Open post

Sote takaisin perustuslakivaliokuntaan

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintöluonnokset sote- ja maakuntauudistuksesta, valinnanvapauslaista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottamista koskevasta laista. Hallituksen esitysten peruslähtökohdat säilyisivät ennallaan, mutta valiokunta ehdottaa lukuisia muutoksia useisiin pykäliin. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on käsitellyt historiallisen laajaa hallinnollista sekä kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta erittäin merkityksellistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistamista tiiviisti huhtikuusta alkaen...

Open post

Lisätalousarvioesitys ja tietosuojalait tänään eduskunnan täysistunnossa

Seuraamalla eduskunnan täysistuntoja pysyt selvillä äänestämäsi edustajan tekemisistä. Kansanedustajien puheenvuorot ovat usein hyvin mielenkiintoisia, eikä media aina mainitse kaikkia niitä uutisoinneissa. Olemalla aktiivinen pysyt jyvällä, missä mennään. Tiistain 06.11. täysistunnun päiväjärjestys eduskunnan sivuilla. https://down0-80133-down0.dna.qbrick.com/80133-down0/ncode/2018-11-06/upload_1541505314_5be1bb0f4bd63_432p_6373ff4c.mp4 Videolähetys: Eduskunta ja DC Events Oy...

Open post

Hallitus esittää merkittäviä helpotuksia rahankeräysten järjestämiseen

Hallitus on jättänyt 25.10.2018 eduskunnalle esityksen rahankeräyslain uudistamiseksi. Lakiesityksessä uusi laki korvaa nykyiset määräaikaiset keräyskohtaiset rahankeräysluvat jatkuvasti voimassa olevilla luvilla ja mahdollistaa ilmoituksenvaraiset pienimuotoiset kansalaiskeräykset. Rahankeräyksen järjestämisen edellytyksenä olisi jatkossa joko jatkuvan rahankeräysluvan hakeminen Poliisihallitukselta tai ilmoituksen tekeminen poliisilaitokselle pienkeräyksen järjestämisestä. Rahankeräyslaissa säädetään eräistä lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävistä rahankeräyksistä sekä vaalikeräyksistä, joihin ei tarvitsisi...

Open post

Irtisanomissuojan heikentämisen työllistävä vaikutus puhutti eduskuntaa hallituksen kyselytunnilla

Hallitukselta tivattiin tänään eduskunnassa, mm. mistä johtuu usko, että irtisanomissuojan heikentäminen lisää työllisyyttä, kun mikään julkinen tutkimustieto, hallituksen itsensä tilaamakin, ei tätä käsitystä tue. Työministeri Jari Lindströmin vastauksesta jäi mieleen päällimmäisenä, että hallitus uskoo niin tapahtuvan. Antti Lindtman (SD) oli tyytymätön kysymykseensä saamaansa vastaukseen, ja koki jääneensä vastauksetta. (Videotallenteella 00:06:40/03:40:07) Eero Heinäluoma (SD) tiukkasi...

Scroll to top