Toivo-ryhmä on vuonna 2021 perustettu raskaasti resursoitu Helsingin lasten-suojelun erikoisyksikkö, joka tekee yhteistyötä mm. poliisin ja Aseman lasten kanssa. Asiakkaiksi pääsevät/joutuvat sellaiset 11-17-vuotiaat lapset perheineen, jotka ovat pahassa väkivalta-, rikos- ja/tai päihdekierteessä. Arabian kielisillä lapsilla on suomenkielisiin verrattuna lähes kahdeksan kertainen tai 790 % ja somaleilla noin kolminkertainen tai 310 % korkeampi Toivoasiakkuuden vallit-sevuus suomenkielisiin...
Kategoria: ihmisoikeudet
Nikita Bergerström haudattiin perjantaina
Nikita Bergeström kuoli 27.2.2023 ja haudattiin eilen perjantaina. Hänen kuolemansa uutisoinnissa on lähinnä kerrottu hänen rikollisesta menneisyydestään ja unohdettu ihminen joka siellä kaiken taustalla oli. Tutustuin itse Nikitaan myös jo vuosia sitten ja siksi haluankin antaa eräälle hänestä paljon välittäneelle ihmiselle tilaisuuden kertoa, millaisia muistoja hänellä on kyseisestä henkilöstä. Ismo Ystävän kirjoitus: Ystävän kuolema on...
Miksi punavihreät eivät puolusta musliminaista
Olen asiaa ihmetellyt aina. Ensimmäisen kerran 90-luvulla Suomen journalistiliiton suuressa seminaarissa (paikalla 500 toimittajaa), jossa pyysin yleisöäänestyksen (käsiäänestys) aiheesta: ”Oletko kirjoittanut koskaan juttua Talebanin Afganistanissa koiran asemaan alistamista naisista. Kohdistin kysymyksen nimenomaan paikalla olleille noin 250:lle naiskolleegoilleni. Tuolloin Taleban oli ollut vallassa jo useita vuosia. Vieläkin hieman kauhistuttaa, ei yhtäkään, -ei siis yhtään ainoa kättä...