Ympäristöministeriö on hylännyt Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöstä koskevat valitukset. Malmin lentoaseman ystävät ry:n ja Museoviraston tekemät valitukset koskivat Malmin lentoaseman alueen suojelua. Valitukset hylättiin, koska ministeriö katsoo, ettei ELY-keskuksen päätös ole lainvastainen. Lentoaseman terminaalirakennus ja hangaari on suojeltu asemakaavalla. Malmin lentoaseman ystävät ry esitti, että vuonna 1936 valmistunut Malmin lentoasema-alue suojeltaisiin rakennusperinnön suojelemisesta...
Kategoria: Ilmailu
Ilmailua rajoitetaan Helsingissä itsenäisyyspäivänä
Itsenäisyyspäivänä ilmailua rajoitetaan Helsingin keskustassa kello 10–23. Rajoitus koskee sekä miehitettyä, että miehittämätöntä ilmailua (dronet). Tilapäinen rajoitusalue on perustettu viranomaisten oman ilmailutoiminnan ja alueella olevien yleisötapahtumien turvaamiseksi. Viranomaisilla on alueella vilkasta ilmailutoimintaa, ja rajoituksen noudattamista valvotaan tarkoin. Kiellon rikkomisesta seuraa sakkorangaistus ja lisäksi laitteet voidaan tuomita rikoksentekovälineinä valtiolle menetetyiksi. Alan toimijoilta ja harrastajilta toivotaan ymmärrystä...
Kotkassa meripäivien aikana miehittämätöntä ilmailua koskeva lentokieltoalue
Kotkan Meripäivät -tapahtuman ajaksi on perustettu tilapäinen lentokielto suojaamaan yleisötilaisuusaluetta. Rajoitus koskee vain miehittämätöntä ilmailua. Rajoitukset eivät koske sotilas-, rajavartio-, poliisi-, tulli-, merenkulku- ja ilmailuviranomaisia tai heidän määräämiään lentoja silloin, kun näille viranomaisille säädettyjen tehtävien suorittaminen vaatii lentämistä alueella. Rajoitukset eivät myöskään koske tapahtuman järjestäjän erikseen sopimaa RPAS:lla toteutettavaa kuvaustoimintaa. Kieltoaika on torstai 25.7.2019 klo...
Venäläisen ilma-aluksen epäilty ilmatilaloukkaus Porvoon edustalla tänään
Venäläisen valtion ilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Suomenlahdella Porvoon edustalla aamulla 17.7.2019. Pulustusminiesteriön erityisasiantuntija Kristian Vakkuri kertoo eXtralle, että Venäläinen kone oli Suomen ilmatilassa noin 2 minuutin ajan ja suunnilleen kilometrin syvyydessä. Kone lensi lännen suuntaan. Konetyypistä ei Vakkuri osannut vielä tarkemmin kertoa. Venäläisiä koneita rajan tuntumasa myös maanantaina Viimeksi maanantaina 15.7 Ilmavoimat toteutti operatiivista...
Ennätysmäärä sakkoja drone-lennättäjille EU-kokousten aikana
EU:n epävirallisen ministerikokouksen aikana 10.–12. heinäkuuta Helsingissä rikottiin ilmailukieltoja poikkeuksellisen paljon. Yhteensä kahdeksan henkilöä lennätti lennokkiaan kielletyllä alueella: kuusi tilapäisellä lentorajoitusalueella ja kaksi pysyvillä lentokieltoalueilla. Kaikissa havaituissa tapauksissa poliisi sai lennättäjät kiinni, ja heille määrättiin rikkeistä sakot. Tämän vuoden kokousten aikana on tyypillisesti jaettu muutamia sakkoja tilapäisten ilmailurajoitusten rikkomisesta. Tuntemattomasta syystä huolimattomia lennättäjiä oli tällä...
Jämsän seudulla Hawkeja ja Vinkoja ilmassa 8-11.7
Keski-Suomessa on mahdollisuus bongata taivaalla runsaasti ilmavoimien koneita. Ilmasotakoulun Hävittäjälentolaivue 41 suorittaa 8. – 11. heinäkuuta lentokoulutusohjelman mukaisia lentoja myös iltaisin. Laivueen komentaja everstiluutnantti Teemu Pöysti kertoo extralle, että lentotoiminta suuntautuu Tikkakosken tukikohdasta Keski-Suomen alueelle ajoittuen maanantaista torstaihin ajalle 7.30 – 18.30. Lisäksi viikolla 28 harjoitellaan taktista lentämistä Keski-Suomen alueella, jolloin käytetään myös matalia lentokorkeuksia....
Wizz Airin koneella oli teknisiä vaikeuksia Turussa
Puolan Gdanskista Turkuun matkalla ollut Wizz Airin kone joutui matkalla ukkosrintamaan, jonka jälkeen kone ilmoitti teknisistä ongelmista. Varsinais-Suomen pelastuslaitos varautui tilanteeseen koodilla: Ilmaliikenneonnettomuusvaara suuri. Ennen laskeutumistaan kone teki muutamia kierroksia Turun saariston yläpuolella. Kone laskeutui turvallisesti Turkuun noin kelo 14.00.
Turun saaristossa massiivinen poliisioperaatio – Alueella lentokielto
Keskusrikospoliisilla on käynnissä massiivinen poliisioperaatio Turun saaristossa. KRP:n mukaan toiminta saattaa herättää mökkeilijöiden ja veneilijöiden huomiota. Alueelle on määrätty lentokielto. Merivartiosto estää myös veneliikenteen alueella. Poliisin toiminta näyttäisi tässä vaiheessa keskittyvän Airiston Helmi Oy:hyn sidoksissa oleville alueille. Etsinnät liittyvät yhteistyössä Verohallinnon kanssa tehtävään esitutkintaan, jossa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua ja törkeää veropetosta. Juttua on tutkittu...