Open post

HUS: Perjantaina 53, lauantaina 71 ja sunnuntaina 60 uutta koronatartuntaa

Tiedote kertoo koronavirustartuntojen määrän kasvaneen HUS-alueella. Ihmisiä kehoitetaan ohjeiden ja rajoitusten tarkkaan noudattamiseen. Helsingin ylopistollinen sairaala HUS seuraa virustilannetta päivittäin, ja myös hoitomateriaalin riittävyyttä. ​HUSin alueella todettujen koronavirustartuntojen määrä lisääntyi selkeästi loppuviikkoa kohden. HUSLABissa analysoiduissa näytteissä todettiin perjantaina 20.3. 53, lauantaina 21.3. 71 ja sunnuntaina 22.3. 60 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä HUSissa on todettu 438...

Open post

HUS siirtyy täysvalmiuteen

HUSin valmiusohjeen mukaisesti täysvalmiuteen siirrytään, kun yhteiskunta valmistautuu toimimaan vakavassa häiriötilassa tai valmiuslain mukaisissa poikkeusoloissa. Valtioneuvosto on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus linjasi 16.3.2020 lisätoimenpiteistä, joiden tarkoituksena on hidastaa koronavirustartuntojen leviämistä sekä suojella riskiryhmiä. Linjaukset ovat voimassa 13.4.2020 asti. Lisäksi valtioneuvosto on antanut 17.3.2020 valmiuslain käyttöönottoasetukset eduskunnalle. Toimivaltuudet...

Open post

Oodissa tapahtunutta välienselvittelyä tutkitaan törkeänä ryöstönä

Helsingin keskustakirjastossa Oodissa tapahtunutta välienselvittelyä tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä ryöstö. Helsingin poliisilaitos jatkaa keskustakirjastossa Oodissa 16.2. tapahtuneen välienselvittelyn tutkimista törkeänä ryöstönä. Poliisi epäilee pariskunnan pahoinpidelleen asianomistajaa ryöstääkseen tämän. Tilanteessa käytettiin teräasetta, josta yksi henkilö sai vammoja. Uhri kuljetettiin sairaalahoitoon. Hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia eivätkä vaadi pidempää hoitoa. Epäillyt poistuivat paikalta, eikä heitä ole vielä...

Open post

Luvattomasti Helsingissä asuvia ohjeistetaan Kela-palveluihin kolmella kielellä

Helsingissä ohjeistetaan luvattomasti kaupungissa oleskelevia käyttämään etuisuuksia, mm. Kelan palveluja. Sana oleskelulupa viittaa henkilön lupaan olla Suomessa, ja valitut kielet eivät viittaa siihen, että esitteet on tarkoitettu kehä-kolmosen pohjoispuolelta tuleville. Oleskeluluvattomat ovat joko maahantulokieltoon asetettuja tai Schengenin sopimukseen kuulumattomien maiden kansalaisia, joilla ei ole voimassaolevaa viisumia. ...

Open post

Juhani Eskolan muistoa kunnioitetaan ylilennolla (VIDEO)

Jatkosodassa tähystäjänä palvelleen luutnantti Juhani Eskolan siunaustilaisuus järjestetään lauantaina 25. tammikuuta Helsingin Temppeliaukion kirkossa. Ilmavoimat kunnioittaa Juhani Eskolan muistoa ylilennolla Juhani Eskola osallistui mekaanikkokurssille vuonna 1940 ja valmistui reserviupseerikurssi 54:ltä vuonna 1942. Jatkosodan aikana vuosina 1943–1944 Eskola suoritti tähystäjäkurssin, minkä jälkeen hän palveli Bristol Blenheim -pommikoneen tähystäjänä Pommituslentolaivue 42:ssa. Hän toimi sotavuosina myös sähkötyksen...

Open post

Helsingin keskustassa ei saa ampua omia raketteja

Helsingin poliisi valvoo 31.12.2019 vuoden vaihtumista Helsingin keskustassa. Poliisi näkyy iltapäivän ja illan aikana Helsingin ydinkeskustassa, etenkin Kansalaistorilla, jossa järjestetään kaksi kansalaisille suunnattua tapahtumaa, ensimmäinen kello 17 alkaen, toinen kello 23 alkaen. Omalla autolla keskustaan ei kannata lähteä, vaan suosittelemme käyttämään julkisia liikennevälineitä, painottaa komisario Johanna Sinivuori Helsingin poliisilaitokselta. Vuoden vaihtuminen on yksi vilkkaimpia...

Open post

Itsenäisyyspäivän mielenosoitukset ja kulkueet Helsingissä (LIVE)

Itsenäisyyspäivälle on Helsingin poliisille ilmoitettu kuusi tapahtumaa. Extran kuvaustiimi on paikalla seuraamassa tapahtumien kulkua noin klo. 16 alkaen. Allaolevaan lähetysikkunaan vaihtuu lähetys aina tapahtumasta toiseen siirryttäessä. Taltioinnit löytyvät extran youtube-kanavalta (https://www.youtube.com/channel/UCnwRZuMcZNM3heoq4hgUl2Q). Tilaamalla kanavan saat ilmoituksen, kun uusia lähetyksiä on alkamassa. Helsinki ilman natseja Noin kello 16–19 Kulkue lähtee liikkeelle noin kello 17.30. Reitti: Narinkkatori–Arkadiankatu–Runeberginkatu–Taivallahdenaukio...

Open post

Ilmailua rajoitetaan Helsingissä itsenäisyyspäivänä

Itsenäisyyspäivänä ilmailua rajoitetaan Helsingin keskustassa kello 10–23. Rajoitus koskee sekä miehitettyä, että miehittämätöntä ilmailua (dronet). Tilapäinen rajoitusalue on perustettu viranomaisten oman ilmailutoiminnan ja alueella olevien yleisötapahtumien turvaamiseksi. Viranomaisilla on alueella vilkasta ilmailutoimintaa, ja rajoituksen noudattamista valvotaan tarkoin. Kiellon rikkomisesta seuraa sakkorangaistus ja lisäksi laitteet voidaan tuomita rikoksentekovälineinä valtiolle menetetyiksi. Alan toimijoilta ja harrastajilta toivotaan...

Open post lippu suomi

Itsenäisyyspäivän kulkueet ja mielenosoitukset – eXtra seuraa

Itsenäisyyspäivälle oli Helsingin poliisille eiliseen mennessä ilmoitettu viisi tapahtumaa. Tänään poliisi twiittasi, että on ilmoitettu kuudes tapahtuma, jonka järjestäjänä on Soldiers of Odin. Soldiers of Odinien ajankohta ja paikka ei ole vielä tiedossa. Extra lähettää suoraa lähetystä huomisista tapahtumista mahdollisuuksien mukaan. Alla poliisin tiedotteet: Poliisille on ilmoitettu viisi itsenäisyyspäivään liittyvää kulkuetta ja mielenosoitusta Helsingissä....

Scroll to top