Kun ”valeuutinen muovin kierrättämisen mahdottomuudesta” muuttui oikeaksi uutiseksi. Wille Rydmanin tuhoamiseen Me Too-kampanjan hengessä pyrkinyt Helsingin Sanomien tähtitoimittaja Samuli Suonpää kirjoitti 4.7.2018 Kirkko ja Kaupunki lehdessä, Lontoossa heinäkuun alussa 2018 julkaistusta raportistani ”Pelasta meret – Lopeta muovinkierrätys” Lännen Sanomien tekemän uutisen synnystä: ”…tavallisesti äärioikeistolaisten nettilehtien sisälle jäänyt maailmankuva vihreästä salaliitosta muuttui nyt vahingossa uutiseksi oikeissa...
Kategoria: Valeuutiset
Valeisradio hämärtää tarkoituksellisesti(?) uutisoinnillaan Interceptin uuden WUHAnin laboratorioraportin poliittisen merkityksen
Julkisesti rahoitettu eduskunnan ”ohjauksessa” oleva Valeisradion uutiset hämärtää edelleen Interceptin raportin umpipoliittista kärkeä tähän uutiseen liittyvällä tämän päivän jutulla , jossa Tampereen yliopiston tutkijat tyrmäävät koronaviruksen laboratorioalkuperän ja kertovat NIH:n/NIAID:n rahoittaman tutkimuksen olleen tärkeää ”normaalia” tutkimusta. Tämä kirjoitus on julkaistu tänään myös Uudessa Suomessa, mutta poistettu sieltä. Interceptin raportin poliittinen kärki ja alkuperäinen tarkoitus oli...
HS:n, IS:n ja MTV:n sisältökumppani CNN joutui eksistentiaaliseen kriisiin
New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo joutui eroamaan eilen ahdistelusyytösten vuoksi. Kymmenen naista oli tullut jo viikkoja sitten julkisuuteen Andrew Cuomoon kohdistuneiden ahdistelusyytösten kanssa. Niistä on nyt käynnistetty siviilitutkinnan lisäksi julkisten syyttäjien rikostutkinnat. Metoo-liikettä ahkerasti puffannut velipoika Chris Cuomo on nyt ”ennakkoon sovitulla” lomalla CNN:n uutis- ja ajankohtaisankkurin roolista. Hän oli vastoin kaikkia journalistisia eettisiä periaatteita...
MTV ja Sanoma Oy:n mediat (HS ja IS) levittävät CNN:n valetotuuksia suomalaisille
Oxford-Reutersin 10. globaali raportti median luotettavuudesta kertoo, että luottamus valtamediaan USA:ssa on alinta koko maailmassa ja että se on korkein Suomessa: ”Finland remains the country with the highest levels of overall trust (65%), and the USA now has the lowest levels (29%) in our survey.” Yhdysvalloissa kansa ei enää usko, mitä neomarxilaiset aktivistit, jotka kutsuvat...