KD:n puoluehallitus toteaa jengirikollisuudesta, että Suomi on Ruotsin tiellä. KD kysyy – ottaako hallitus kehityksen tosissaan? KD:n puoluehallitus vaatii, että jengirikollisuuteen on puututtava ennen kuin tilanne hajoaa käsiin Puoluehallituksen mukaan erityisesti alle 15-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on lisääntynyt vuodesta 2015 lähtien. Kasvussa olleet pahoinpitelyitä koskevat epäilyt sekä törkeät ryöstöt, henkirikokset ja henkirikosten yritykset. Lasten ja nuorten rikollisuuden...
Kategoria: Kristillisdemokraatit
Sari Tanus kannattaa Natojäsenyyttä – Haluaa vahvistaa kansalaisten kriisinsietokykyä, kestävyyttä häiriö- ja poikkeustiloissa
Tamperelainen kansanedustaja Sari Tanus (Kristillisdemokraatit) ottaa kantaa Suomen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun: ”Eduskunnassa puolustus- ja tulevaisuusvaliokunnissa asiantuntijoiden kuulemiset olivat tärkeitä ja vahvistivat kantaani.” ”Olen ollut kiitollinen itsenäisestä, turvallisesta Suomesta ja siitä kansainvälisestä diplomatiasta, jota Suomen johdon toimesta liittoutumattomana on toteutettu” Tanus toteaa tänään maanantaina. Turvallisuusympäristössä on kuitenkin tapahtunut valtava muutos Venäjän brutaalin Ukrainan sodan myötä. Tällaista karmeutta...
Päivi Räsäsen haastattelu 30.03. (SUORA 14:30)
”Oikeuden päätös rohkaisee kaikkia sananvapauden käyttäjiä”, vastasi kansanedustaja Päivi Räsänen Extran päätoimittajan Seppo Huhdan kysymykseen tänään, heti tiedotustilaisuuden jälkeen suorassa lähetyksessä.
Päivi Räsänen kommentoi Käräjäoikeuden päätöstä (SUORA 13:15)
Helsingin käräjäoikeus on antanut tänään vapauttavan päätöksen kansanedustaja Päivi Räsäsen syytteistä. Lähetämme suorana Räsäsen tiedotustilaisuuden. Helsingin käräjäoikeus antaa päätöksensä keskiviikkona 13 syytteestä, jotka kohdistuvat Raamatun opetuksiin perustuviin kirjoituksiini ja lausuntoihini, kertoo kansanedustaja Päivi Räsänen (KD). Prosessi on ollut pitkä, se sai alkunsa kesäkuussa 2019 julkaisemastani twiitistä, jossa pääsisältönä oli kuvaliite Uuden testamentin Roomalaiskirjeen 1. luvun...
Sari Eassayh maatalouden kriisipaketista: ”Vitkastelu on nyt vastuuttomuutta”
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja hoputtaa hallitusta nopeasti toteuttamaan maatalouden kriisipaketin ja pitää kaikkea vitkastelua vastuuttomana. (Kuva: Eduskunta) KD:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah, korostaa maanviljelyksen kalenterisidonnaisuudesta johtuvaa kiirettä maatalouden tukipäätöksille: ”Rehunteon aikaan toteutuvat päätökset ovat monen tilan osalta liian myöhään” – Jokainen päivä lisää odotusta on liikaa. Hallituksen pitää saada aikaan päätökset maatalouden akuutista auttamisesta nyt, eikä vasta...
Miksi sivistynyt valtio suvaitsee juutalaisvastaisuutta?
Vieraskynässä tänään Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen: Juutalaisvastaisuus – antisemitismi – kasvaa Euroopassa. Suomi ei ole poikkeus. Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kerää parhaillaan eduskunnassa nimiä tekemäänsä lakialoitteeseen, jossa Suomi ei saisi ostaa israelilaisia länsirannalla valmistettuja tuotteita. Lakialoite on mitä suurimmassa määrin antisemitistinen ja loukkaa juutalaisia ja Israelia, sillä se on sisällöllisesti kohdistettu vain yhteen valtioon Israeliin....
Extrauutiset KD:n ja PS:n vaalivalvojaisissa (VIDEO)
Extrauutiset lähettää haastatteluja ja tilannekuvaa Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten vaalivalvojaisista. Extra haastatteli Kristillisdemokraattien puheenjohtajaa Sari Essayahia sunnuntaina, vaalitulosta odoteltaessa. Extran kysymykset esitti toimittaja Sanna Vesander. Lulu Ranne perussuomalaisista vastasi Extran kysymyksiin. Extra kysyi myös Mauri Peltokankaalta: Puoluesihteeri Arto Luukkanen kommentoi: Teknisten vastoinkäymisien takia tänään KD:n ja PS:n tilaisuuksissa kuvatut videotaltioinnit julkaistaan myöhemmin illalla. Muut haastattelut julkaistaan...
Kristillisdemokraattien maakuntavaaliohjelma julki, ehdoton EI maakuntaverolle myös Keskustalta
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoi tänään puolueen eduskuntaryhmän tiedotustilaisuudessa, ettei maakuntaveroa tarvita, koska terveydenhollon ja sosiaali- ja pelastuspalveluiden sisällöt eivät muutu, joten uusia veroja ei tarvita. ”Maakuntaveroa ei tällä kaudella tule” Näin vakuutti myös entinen pääministeri, keskustan Pohjois-Pohjanmaan kansanedustaja Juha Sipilä Extrauutisille tänään tiistaina kello 14.15 tehdyssä haastattelussa. Ja kun hallituksen toinen keskeinen puolue vaikutusvaltaisimman...
Päivi Räsänen: Hallituksen tulisi luopua koronapassihankkeesta ja sen sijaan ratkaista hoitajapula
Olipa koronapassin hyödyistä mitä mieltä tahansa, hanke on auttamattomasti jälkijättöinen. Monet maat ovat jo luopumassa koronapasseistaan ja avaamassa yhteiskuntiaan kaikille. Koronapassi merkitsisi kajoamista yksilönoikeuksiin, joten sen käytölle tulee pitää kynnys korkeana. Tämän hetken sairaala- ja tehohoitokuormituksen hallittu tilanne ei puolla hankkeen toteuttamista. Korkea rokotekattavuus on tärkeä tavoite, mutta siihen tulee pyrkiä aidon vapaaehtoisuuden pohjalta, terveystietojen...
Kansanedustaja Päivi Räsäselle palkinto kristillisten arvojen puolustamisesta
Kansanedustaja Päivi Räsänen vastaanotti tänään Norjassa palkinnon kristillisten arvojen puolustamisesta. Palkintosumman hän lahjoittaa sananvapauden ja uskonnonvapauden puolesta tehtävään työhön Suomessa. Norjassa joka toinen vuosi järjestettävässä Oslo Symposium– konferenssissa jaettava Kåre Kristiansen -palkinto kristillisten arvojen puolustamisesta annettiin tänään kansanedustaja Päivi Räsäselle. 100 000 Norjan kruunun -n. 10 000 euron- arvoisen palkinnon hän lahjoittaa Suomessa kesällä perustetulle...