Open post

Tunnettu koomikko ja Yhdysvaltain presidentti syyttävät Facebookia koronakuolemista

Facebook on saanut tyrmäävää kritiikkiä yllättäviltä tahoilta: Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin arvosteltua some-teknojätti Facebookia virheellisen tiedon jakamisen sallimisesta korona-rokotteesta, presidentti sai tukea tunnetulta koomikolta. Mainio ammattihauskuttaja Sacha Baron Cohen twiittasi sunnuntaina (18.07.), että Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin kuuluisi olla vankilassa, koska hänen hallinnoimansa Facebook on lisännyt epäluuloja korona-rokotteita kohtaan. Cohen otti kantaa asiaan, kun...

Open post

Syrjintä-päätöksestä kertominen aiheutti lisää syrjintää: Yhdistyksen jäsen taas ulkona yhdistyksen fb-ryhmästä

Kuuma yhdistysriita Lohjan ja Salon Enäjärvellä ei laantunut, vaikka valtioneuvoston alaisen lautakunnan ammattijuristit ratkaisivat asian syrjityn eduksi: Järvensuojeluyhdistyksen jäsen on edelleen ulkona yhdistyksen Facebook-ryhmästä. Some-alustan jäsenyyskin saattaa päätyä laintulkitsijoiden pöydälle, sillä lohjalaisen järvensuojeluyhdistyksen toimintaa tarkasteltiin maaliskuussa Valtioneuvoston alaisessa Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa. Lautakunta, joka on perustettu juuri syrjintätapauksiin reagoimaan, kielsi yhdistystä jatkamista syrjiviä toimia valittajaa...

Open post

Veteraanien päivän avaus: ”Nuorille veteraaneille” myös tukea

Kallion seurakunnan tiedottaja Rebekka Naatus avaa uuden ulottuvuuden sotaveteraanien muistamiseen ja tukemiseen kansallisena veteraanipäivänä 27.04: Hän rinnastaa Suomeen turvapaikanhakijoina valuneet kehitysmaiden selkkausten soturit Suomen itsenäisyyden puolesta 1939-1944 käytyjen sotien suomalaisiin veteraaneihin. Sotiemme #veteraanit ovat jo melko pieni porukka, mutta saamme koko ajan nuoria veteraaneja maahanmuuttajina. Eiköhän päivitetä veteraanien etujärjestöt vuodelle 2021 ja suunnata sinnepäin...

Open post

Korona: Twitter myöntää poistaneensa viestejä Intian hallituksen pyynnöstä

Sosiaalisen median palveluntuottaja Twitterin tiedottaja on myöntänyt, että Intian Covid-19 -epidemiaan liittyviä ”valeuutisia” on poistettu lukijoiden näkyvistä, kertoo intialainen uutispalvelu. Teknologiaa ja politiikkaa seuraava MediaNama raportoi, että Twitterin sensuroimiin viesteihin sisältyy mm. Lok Sabha-puolueen kansanedustajan Revanth Reddyn, Bengalin osavaltion ministerin Moloy Ghatakin, näyttelijä Vineet Kumar Singhin ja elokuvantekijöiden Vinod Kaprin ja Avinash Dasin kirjoittamia...

Open post

Supon vuosiraportti varoittaa ”äärioikeistosta”, mutta suurempi vaara demokratialle on kansan kahtijako keskustelukyvyttömiin lohkoihin

Joudun ikäväkseni toteamaan, että Suojelupoliisin eilen julkipäästämä terrorismin uhka-arvio saa arvosanan ”hyvää konstaapeli-Reinikais-tasoa”. Moitteetonta poliisityötä ja tietojen systematisoimista se on, mutta siitä puuttuu visio ja tutkittavan aiheen ymmärrys. Tylytystä annoin, mutta otetaan ensin kehut hyvästä viranomaistyöstä: Poliisi selvitti ja teki kiinniottoja laajassa  äärioikeiston yhteiskuntaturvallisuutta vaarantavan hankkeen tutkimuksessa: Paljastui kapinaa ja kumousta hautovien natsiryhmien verkosto,...

Open post

Kaksi maalittamis-uutista, kaksi suhtautumista, yksi totalitarismi

Eilen Sisäministeriön huhtikuussa asettama työryhmä sai julki raporttinsa maalittamisesta so. henkilön media- ja some-vainoamisesta. Samalle päivälle sattui myös uutinen Yhdysvalloista: Nousevan elokuvanäyttelijän ura tuhottiin Twitter-kampanjalla, kun hänen mielipiteensä eivät olleet ”edistyksellisten” tiukkapipojen mieleen. Tämä tapaukset liittyvät samaan ilmiöön, vaikkei niin ehkä haluta nähdä. Sisäministeriö asetti viime keväänä, 20.05, työryhmän laatimaan toimenpide-ehdotusta maalittamiseen suhtautumiseksi. Raportissa...

Open post

Anna Kontula kirjoittaa vihapuheesta ja Holokaustista, näkökulma on tavallista syvällisempi

Holokaustin muistamisella ja siihen suhtautumisella, kuten myös muiden henkilöiden arvottamisella heidän Holokaustiin suhtautumisen kautta, on tietty merkitys kollektiivisen historianympäristömme muotoutumisessa.  Vasemmiston kansanedustaja Anna Kontula keskusteli tänään Twitterissä aiheesta, ja rohkeni pintaa syvemmälle. Puheenvuoro Anna Kontulalle (vasemmisto): ”Holokaustin muistopäivän kunniaksi moni on tänään vaatinut nollatoleranssia syrjinnälle ja vihapuheelle, jotta virheet eivät toistuisi. En ole tästä...

Open post

Facebookille sakkoja Venäjällä: Sallii alaikäisten yllyttämisen laittomuuksiin

Some-palveluntuottaja Facebook on saanut moitteita valvovalta virastolta Venäjällä: Yhtiö on sallinut alaikäisten viekoittelun laittomuuksiin facebookviesteillä ja -keskusteluissa. Facebook sai äskettäin julkisuutta, kun se ilmoitti poistavansa Yhdysvaltain edellisen presidentin Donald Trumpin näkemyksiä myötäilevät julkaisut. Venäjän viestintäviranomainen Roskomnadzor imoitti tänään torstaina sakottavansa kuutta sosiaalisen median toimijaa, jotka olivat sallineet alustoillaan viestit, joissa ”alaikäisiä yllytetään osallistumaan laittomiin...

Open post

Voiko poliitikon t. poliittisen toimenpiteen kritiikki olla yllytystä oikeudettomaan tekoon?

Sosiaalista mediaa hallitsevat yhtiöt ovat par’aikaa poistamassa alustoiltaan kirjoittajia, jotka ovat sympanneet Yhdysvaltain eroavaa presidenttiä, Donald Trumpia, tai epäilleet väärinkäytöksiä USA:n presidentin vaaleissa, tai olleet muuten vaan populisteja. Tarkastelemme. Some-Tshitkan (puhdistuksen) perusteena on esitetty, että vääränlainen viestittely saattaa välillisesti tai suoraan yllyttää väkivaltaan. Koska väkivaltaa ei kukaan halua, tätä näkökulmaa täytyy tarkkaan tutkia, ja...

Open post

Punainen kettu hamuaa maailmaa: Mozilla lupaa puhdistaa netin Trumpin kannattajista

Ohjelmistoyritys julistaa muuttavansa internettiä niin, ettei presidentti Donald Trumpin kauden keskustelunvapaus pääse vahingossakaan toistumaan. Mozillan poliittinen ultimaatumi on tässä: Tällä viikolla me näimme neljä vuotta jatkuneen presidentin orkestroiman disinformaatio-kampanjan kulminoitumisen. Meillä on tietämys, kuinka internetiä on väärinkäytetty siihen tarkoitukseen. Ja meidän täytyy muuttaa se. Mozilla 08.01. 2021. This week we saw the culmination of...

Scroll to top