Miksi Suomi ei reagoi riittävästi voimakkaasti EU:ssa holtittomiin kuluihin, kysyy Kansanedustaja Minna Reijonen. Minna Reijonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen EU:ssa käytettävään yli 100 miljoonankuluerään, mikä syntyy, kun Euroopan parlamentti kokoontuu Belgiassa Brysselissä ja osittain vuodestaRanskan Strasbourgissa. Molemmissa kaupungeissa on todella massiivinen hallintorakennuskanta. Koko parlamentin muuttaessapaikasta toiseen, jompikumpi rakennuksesta on aina tyhjillään. Hallintomuuttorumballe ei ole...
Kategoria: Talous
Näkeekö hallitus metsän puilta
Näkeekö hallitus metsän puilta:Eu aikoo muumioittaa metsämme. Tällaiseen käsitykseen tuli ,kun kuunteli opposition puheenvuoroja eduskunnan kyselytunnilla käydyssä ”suuressa metsäkeskustelussa”. Ja samaan aikaan hallituksen, etenkin ympäristöministerin vastauksista taas sai sen kuvan, että vaikka joka ikinen karahka Suomen metsissä rauhoitettaisiin niin se ei oikeastaan haittaisi mitään, eikä ketään. EUROOPAN UNIONI PUUTTUU ASIAAN JOKA EI SILLE MITENKÄÄN KUULU...
Maailman Talousfoorumin WEF:n Nuoret johtajat ohjelma ja Klaus Schwabin pähkähullu globaalipolitiikkojen ohjailu
Esitelmöitsijä on 61-vuotias helsinkiläinen lääkäri. Hän on yli 30 vuotta tutkinut viimeisen 50-vuoden aikana YK:n ja sen yhteistyökumppanien Rooman Klubin ja Maailman Talousfoorumin piirissä synnytettyä uusvanhaa vanhat kristilliset valtauskonnot syrjäyttänyttä luontopanteismia. Tämä uskonto ammentaa erityisesti maailman kuuluisimman huijarin Madame Blavatskyn esoteriaan ja okkultismiin pohjaavasta teosofiasta, joka julistaa löytäneensä maailman uskonnot yhdistävän kadonneen totuuden. Vakaumukselliset kristityt...
Talousarvion käsittely jatkuu eduskunnassa kiivaana – katso suorana 10.00
Vuoden 2023 talousarvion käsittely eduskunnassa jatkuu ja odotettavissa on eilisen tapaan kiivasta ”tikarien heittelyä.” Eilisessä istunnossa oppositio ryöpytti hallitusta kohtuuttomasta velaksi elämisestä, sama linja jatkunee tänäänkin. Ministeri Saarikko saanee tänäänkin vastailla opposition tiukkoihin kysymyksiin. Talousarvioesityksen määrärahoiksi ehdotetaan noin 80,5 miljardia euroa. Menotaso nousee vuoden 2022 varsinaiseen talousarvioon verrattuna erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta johtuen 15,6...
Eduskunnassa vuoden 2023 talousarvio – suora klo. 12.00
Eduskunta aloittaa vuoden 2023 taluosarvion käsittelyn tänään lähetekeskustelulla. Odotettavissa on vilkasta keskustelua, sillä talousarvio on 8 miljardia alijäämäinen. Videointi: Eduskunta
Uusi Suomi sensuroi – Taas: Klaus Schwabin Tomppeliherrat, Sri Lanka ja EU:n Vihreä siirtymä
Hyvä ystäväni lähetti minulle linkin vuoden 2016 Sri Lankan Talousfoorumin sivuille. Kyseinen talousfoorumi oli yksi Maailman Talousfoorumin (WEF) aluefoorumeista, jossa George Soros ja globaalitalouden muut toimijat suunnittelivat Sri Lankan vihreän inklusiivisen kestävän kehityksen, joka ei sitten ollut kovin kestävää, eikä inklusiivisuudesta ollut tietoakaan. Kokouksen akateemista profiilia kiillotettiin mm. sitouttamalla Harvardin yliopisto kokoukseen ja kutsumalla puhujaksi...
Vasemmistoliiton Pia Lohikoski: Sosiaaliturvan indeksitarkistus tulisi tehdä neljä kertaa vuodessa
Vasemmistoliiton kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Pia Lohikosken mielestä elinkustannusten nopean nousun vuoksi etuuksien indeksitarkistus tulisi jatkossa tehdä useamman kerran vuodessa. Lohikoski piti tänään eduskunnassa vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron keskustelussa julkisen talouden suunnitelmasta. (Kuva: Eduskunta.) Vasemmiston Pia Lohikosken mukaan Suomen mahdollisuudet vaikuttaa energian ja ruoan hintojen nousun syihin ovat rajalliset. Hänen mielestään on tärkeää, että vastaus elinkustannusten kohoamiseen on...
Kansanedustaja Hilkka Kemppi kysyy: Millä tavalla hallitus tukee ilman venäläistä kaasua jääviä yrityksiä?
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on aiheuttanut keskustelua maakaasun käytön tulevaisuudesta. Kansanedustaja Hilkka Kemppi (Keskusta) kysyy venäläistä maakaasua käyttävien yritysten toiminnan turvaamisesta. Kaasun hinta on noussut samaan aikaan, kun sen saatavuus on heikentynyt. Onneksi Suomi on pyrkinyt varautumaan kaasun loppumiseen kaikin mahdollisin keinoin valtioneuvoston varautumisen ministeriryhmän johdolla. Kaasun tulo Venäjältä Suomeen katkeaa huomenna aamulla Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen...
Lehti: Venäläiset elävät säästöillään, kulutuskysyntä romahtaa
Venäläinen kuluttaja on omaksumassa kriisiajan käyttäytymismallin, kertoo The Moscow Times taloustutkimuslaitokseen tukeutuen. Venäläisten reaalikulutus päivittäistavaroiden ostoon on pudonnut tämän vuoden alkupuolella 17,9 %, laskivat tutkimuslaitos Romirin asiantuntijat: Maaliskuussa 2022 indeksiluku oli 123%, huhtikuussa 102%. Ostovoiman lasku havaittiin kaikissa Venäjän federaation osissa. Suurimmillaan, 18,3 prosentissa, lasku oli Luoteis-Venäjällä, ja pienimmillään Uralilla: 13,1%. Tutkimuslaitoksen mukaan kulutuskysynnän romahdus...
Keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen tyrmää ympäristöministeriön päätöksen – ”Hanhilupien käsittely ongelma-alueille”
Keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen pitää käsittämättömänä ympäristöministeriön päätöstä, jonka mukaan rauhoitettujen lajien, ennen muuta valkoposkihanhien, poikkeuslupien käsittely pysyy Varsinais-Suomen Ely-keskuksessa. – Pohjois-Karjala on yksi niistä alueista, joissa valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot maataloudelle ovat kaikista suurimmat. Olisi kaikin puolin järkevää ja oikein, että hanhilupapäätökset tehtäisiin alueilla, joilla vahingot ovat vakavimmat. Pohjois-Karjalan Ely-keskuksella on paras tuntemus alueesta ja...