Open post

Keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen tyrmää ympäristöministeriön päätöksen – ”Hanhilupien käsittely ongelma-alueille”

Keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen pitää käsittämättömänä ympäristöministeriön päätöstä, jonka mukaan rauhoitettujen lajien, ennen muuta valkoposkihanhien, poikkeuslupien käsittely pysyy Varsinais-Suomen Ely-keskuksessa. – Pohjois-Karjala on yksi niistä alueista, joissa valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot maataloudelle ovat kaikista suurimmat. Olisi kaikin puolin järkevää ja oikein, että hanhilupapäätökset tehtäisiin alueilla, joilla vahingot ovat vakavimmat. Pohjois-Karjalan Ely-keskuksella on paras tuntemus alueesta ja...

Open post

Anni Sinnemäen autuaan tietämättömyyden antama ideologinen varmuus – Entinen kruununjalokivi HELEN ajetaan karille

Viime keskiviikon valtuuston kyselytunnilla sain kunnian tehdä perussuomalaisten valtuustoryhmän kysymyksen Helsingin energiahuollosta vastaavalle apulaispormestari Anni Sinnemäelle, joka toimi myös pormestarin sijaisena pormestari Juhana Vartiaisen oltua estynyt sairauden vuoksi: ”Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, olen järkytyksellä lukenut kärkipoliitikkojen – mukaan lukien maamme ympäristöministeri – antamia haastatteluita ja kolumneja helsinkiläisten kaukolämmön ja sähkön saannin turvaamisesta Ukrainan sodan aiheuttamassa tilanteessa....

Open post

Egypti perui viljakaupan korkean hinnan takia

Maailman suurin viljan ostaja, Egypti, vetäytyi suuren vehnä-erän tarjouskilpailusta korkeaksi nousseen hinnan takia, kertoo arabimedia. Tapahtuma näyttää suuntaa, mihin maailman ruokamarkkinat ovat menossa. Egypti on ostajana maailman viljamarkkinoilla pitääkseen leivän hinnan matalammalle, millä politiikalla on myös huomattava merkitys yhteiskunnan vakaudelle. Tapahtunut on neljäs kerta tänä vuonna, kun Egypti on vetäytynyt viljakaupan tarjouskilpailusta. Syynä tarjouksen poisvetämiseen...

Open post

Turve-tohelointi vahingoitti huoltovarmuuttaa ”yhdennellätoista hetkellä”, venäläinen hake tuli jäädäkseen

Kielletyn polttoturpeen korvaaja, venäläinen puuhake, pysyy Suomessa yhtä sitkeesti kuin ”vihreät miehet” Krimin niemimaalla. Lehti kirjoittaa, ettei tuonti-polttohaketta voida enää korvata turpeella. Hurjan arvion antoi MT:lle Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) voimajärjestelmäasiamies Petri Nieminen. Niemisen mukaan venäläistä energiahaketta ei enää pystytä korvaamaan kotimaisella turpeella. Tällä hetkellä noin viidesosa (20+ %:a) energiahakkeen tarpeesta täytetään tuonnilla Venäjältä. ”Turpeen merkitys huoltovarmuuspolttoaineena...

Scroll to top