Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään Lahdessa

Puolustusvoimat juhlistaa itsenäisyyspäivää arvokkaisiin perinteisiin kuuluvalla valtakunnallisella paraatilla Lahdessa. Paraatikatselmus on Kisapuiston stadionilla ja ohimarssi Vapaudenkadulla. Puolustusvoimien kalustoon voi tutustua Lahden torilla. Tilaisuuden järjestelyissä huomioidaan yleisötilaisuuksia koskevat alueelliset rajoitukset terveysturvallisuuden varmistamiseksi. Paraatiin osallistuu joukkoja kaikista puolustushaaroista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Rajavartiolaitoksesta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä yhteensä noin 1 300 henkilöä. Paraatikatselmus alkaa 6.12. kello 12 Kisapuiston stadionilla, jonne...

Open post

Menovinkki: Maamme ensimmäinen ilotulitus järjestettiin Turussa vuonna 1648

Turussa jätetään tiistaina 31.12. juhlalliset jäähyväiset vuodelle 2019 ja samalla koko 2010-luvulle. Uudenvuodenaaton ohjelma alkaa iltapäivällä lasten Seikkailupuistossa ja huipentuu perinteiseen kaupungin ilotulitukseen Samppalinnanmäeltä klo 24. Vuodenvaihteen juhlimisella rakettien paukkeessa ja loisteessa on pitkä perinne. Maamme ensimmäinen ilotulitus järjestettiin Pietari Brahen toimesta Turussa vuonna 1648. Turussa nähdään tänäkin uutenavuotena kaikkiaan kolme yleistä ilotulitusta: Kupittaalla klo...

Open post

Turussa alkaa Kaikkien kaupunki –kampanja

Päihteiden käyttö ja sekava, häiritsevä käytös julkisilla paikoilla ja joukkoliikenteessä aiheuttaa tutkimusten mukaan turvattomuuden tunteita. Ratkaisuksi toivotaan usein lisää valvontaa. ”Valvonta lisää turvallisuutta, mutta turvallisuutta tuo myös ajatus siitä, että voimme luottaa kanssamatkustajiin. Älä jätä kanssamatkustajaa yksin, jos huomaat, että apuasi tarvitaan”, sanoo EHYT ry:n asiantuntija Inari Viskari. Turun seudun joukkoliikenteessä starttaa Kaikkien kaupunki -turvallisuuskampanja...

Pitkä kuuma kesäyö työllisti poliisia

Lounais-Suomen poliisin yövuoro valvottiin yli 300 hälytystehtävän muodossa. Tapahtumat ja komea kesäviikonloppu keräsivät ihmisiä. Tapahtumat keskittyivät ja keräsivät ihmisiä eniten Turun DBTL-festivaaliin, Raumalla Mustan pitsin yöhön, ja Salossa Salo soi- festivaaliin. Turun DBTL sujui väkimäärä ja kaupunkikeskusta huomioiden rauhallisesti. Turun Kaerlassa keskellä yötä asuttuun asuntoon tunkeutunut, asukkaita pahoinpidellyt ja omaisuutta anastanut sekava mies aiheutti kauhua...

Open post

Qstock tuo paljon ihmisiä Ouluun tulevana viikonloppuna ja aiheuttaa erityisjärjestelyjä

Oulussa järjestettävä Qstock festivaali tuo Ouluun jälleen paljon ihmisiä tulevana viikonloppuna 26. – 28.7.2019. Qstock Festivaali tulee tekemään uuden yleisöennätyksensä, sillä tänä vuonna paikalle saapuu 40 000 juhlijaa kahden päivän aikana. Tiettyjen aluejärjestelyjen myötä festivaalialueelle voidaan ottaa 2500 henkeä enemmän kuin viime vuonna. Päälavan alueella Raatissa esimerkiksi on enemmän tilaa, kun Sirkusteltta siirtyy Kuusisaareen ja...

Open post

Suviseurat ruuhkauttaa liikennettä Oulun seudulla

28.6. – 1.7.2019 Muhoksella järjestettäviin Suviseuroihin odotetaan noin 80 000 vierasta. Liikenne jonoutuu ajoittain ja ruuhkaisimmat päivät ovat torstai ja perjantai sekä tapahtuman päättyessä sunnuntai-ilta ja maanantai. Tapahtuma näkyy eritoten valtateiden 4 ja 22 sekä maantie 827 liikenteen sujuvuudessa koko viikonlopun ajan. Oulun poliisilaitoksen valvonta- ja hälytystoimintasektorin johtaja ylikomisario Arto Autio: ”Liikenteen hidastuminen ja jonoutuminen...

Varjagi-festivaali 2019

Itä-Helsingissä Puotilan Kartanolla järjestetään historiallinen kaupunginosafestivaali tulevana lauantaina 15.6.2019 klo 15-20. Tunnelmissa mennään 1000-luvun Suomeen Helsingissä monenlaisine ohjelmineen sen ajan elämästä ja historiasta. Tapahtuman järjestänä toimii Puotila-seura yhteistyökumppaneineen. Kyse on viikinkiaikaisesta Varjagi-festivaalista ja ohjelmaa on moneen makuun musiikista ja lasten aarteenetsinnästä upeisiin aikakauden elämää kuvaaviin näytöksiin. Ohjelmistossa on maihinnousu- ja taistelunäytöksiä. Alueella on lisäksi telttakylä...

Scroll to top