Open post

Hallitus päätti ottaa 8 turvapaikanhakijaa Italiasta

Valtoneuvosto on päättänyt yleisistunnossaan ottaa vastaan Italiaan rantautuneelta Sea Watch III -alukselle pelastettuja turvapaikanhakijoiksi Euroopan unioniin pyrkiviä henkilöitä. Komission oikeus- ja sisäasioiden pääosaston pääjohtaja on 26.6.2019 esittänyt Suomen pysyvälle edustajalle Euroopan unionissa pyynnön  Sisäministeriö on valmistellut päätösehdotuksen yhteistyössä ulkoministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa ulkomaalaislain edellyttämällä tavalla. Päätöksessä esitetään, että Suomi ottaa vuoden 2019...

Open post

Suomi mukaan mediavapautta ajavaan maaryhmään

Ulkoministeriön poliittinen valtiosihteeri Johanna Sumuvuori johtaa Suomen valtuuskuntaa Lontoossa 10.-11.7. pidettävässä kansainvälisessä mediavapautta edistävässä korkean tason konferenssissa, jonka koollekutsujana on Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt. Konferenssissa keskustellaan mediavapauden tilasta, journalistien ja muiden mediatyöntekijöiden itsenäisen toiminnan turvaamisesta sekä tarpeesta vahvistaa oikeusnormeja ja poliittista yhteistyötä mediavapauden puolesta. Suomi aikoo osallistua perustettavan mediavapautta edistävien maiden ryhmän toimintaan. Johanna...

Open post

KRP tutkinut laajaa paritus- ja rahanpesukokonaisuutta osana kansainvälistä tutkintaryhmää

Keskusrikospoliisi on yhdessä Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyön yksikön Eurojustin sekä Espanjan ja Ruotsin viranomaisten kanssa tutkinut laajaa kansainvälistä paritus- ja rahanpesukokonaisuutta, jossa rikollisryhmän epäillään saaneen toiminnallaan jopa 40 miljoonan euron rikoshyödyn vuodesta 2010 alkaen. Maaliskuussa 2019 yhteensä yhdentoista EU-maan viranomaiset osallistuivat Eurojustin ja Europolin tukemana operaatioon, jonka aikana useissa eri maissa tehtiin pidätyksiä ja...

Open post

Brittien lippulaiva vierailee Helsingissä

Iso-Britannian kuninkaallisen laivaston Albion-luokan maihinnousutukialus HMS Albion vierailee Helsingissä 8. – 12.7.2019. Kuninkaallisen laivaston lippulaiva, HMS Albion, on ensimmäinen kahdesta Albion-luokan aluksesta. Alus otettiin käyttöön vuonna 2001 ja se on 176 metriä pitkä ja 28,9 metriä leveä. Aluksella on noin 500-henkinen miehistö. Laivastovierailun isäntänä toimii Rannikkoprikaatin komentaja, kommodori Janne Huusko. Alus on kiinnittynt katajanokan...

Open post

Grönlannissa on kesä – Luvassa hiekkarantoja ja luksuselämää

Grönlannin jäätikkö sulaa ilmaston lämmetessä ja kuljettaa sulaessaan rannikon vuonoihin maailmanlaajuisesti kysyttä hiekkaa. Jo nyt suunnitellaan innostuneesti parempaa tulevaisuutta Grönlannille tulevana maailman hiekanviejänä, ja innostuneimmat näkevät tämän jopa mahdollisuutena Grönlannin itsenäistymiselle. Onhan hiekka jo niin kysyttyä tavaraa maailmalla, että sitä jopa salakuljetetaan, koska sitä uppoaa tähtitieteelliset määrät mm. uusien rantaviivojen ja pilvenpiirtäjien rakentamiseksi esimerkiksi...

Open post

Ranskaan matkaavien noudatettava erityistä varovaisuutta

Marraskuussa 2015 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen voimassa ollut poikkeustila päättyi 30.10.2017. Sen korvasi 1.11.2017 voimaan tullut sisäistä turvallisuutta ja terrorisminvastaista taistelua koskeva laki. Uusien terrori-iskujen mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Laki laajentaa viranomaisten oikeuksia koskien mm. henkilöllisyystarkastuksia, kotietsintöjä ja kotiarestiin asettamista sekä yleisötapahtumien ja langattomien verkkojen valvontaa. Uusien terrori-iskujen mahdollisuutta ei voida sulkea pois, ja...

Open post

UM: Ministeri Thomas Blomqvist Pohjoismaiden yhteistyöministerien kokoukseen

Pohjoismaisen yhteistyön ministeri Thomas Blomqvist osallistuu Pohjoismaiden yhteistyöministerien kokoukseen 18.-19.6. Hellassa, Islannissa. Ministerien on määrä päättää pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuusvisiosta seuraavalle vuosikymmenelle ja keskustella yhteistyön painopisteistä seuraavalle neljävuotiskaudelle. Käsiteltävänä on myös Pohjoismaiden ministerineuvoston talousarvio vuodelle 2020....

Open post

Väkivaltarikosten nopeaa kasvua Ruotsin ongelmalähiöissä pidetään kansallisena turvallisuusuhkana- Ruotsin suojelupoliisin Säpo:n ratkaisu ongelmiin: maahanmuuttajien karkoittaminen

Ruotsissa siirtolaisuutta ja siitä seurannutta islamisaatiota pidetään sikäläisen suojelupoliisin mukaan yhtenä suurimpana syynä ääriliikkeiden voimakkaaseen kasvuun maassa ja toteaa samalla, että myös äärivasemmiston ja -oikeiston toiminta on samalla myös kasvanut, etenkin vuodesta 2014 alkaen. Viranomaiset ovat lukuisia kertoja nostaneet esiin, että islamisaatio on näistä uhkista suurin maan sisäiselle turvallisuudelle. Sikäläinen suojelupoliisi yrittää kaikin lainsäätäjien...

Open post

Talouspolitiikan EU-ohjausjakson kevätpaketti 2019: Komissio antaa jäsenvaltioille suosituksia kestävän ja osallistavan kasvun edistämiseksi

Euroopan komissio esittelee tänään vuoden 2019 maakohtaiset suositukset, joissa jäsenvaltioille annetaan talouspolitiikkaa koskevaa opastusta seuraavien 12–18 kuukauden ajalle. Lisäksi komissio suosittelee Espanjan liiallista alijäämää koskevan menettelyn lopettamista ja hyväksyy useita asiakirjoja vakaus- ja kasvusopimuksen perusteella. Euroopan talous kasvaa seitsemättä vuotta peräkkäin, ja kasvun odotetaan jatkuvan vuonna 2020: kaikkien jäsenvaltioiden talous on kasvussa huolimatta vähemmän...

Open post

Biopommi-iskun suunnittelusta epäillyt oikeudessa Saksassa

Vuosi sitten pidätetyt tunisialaismies ja hänen saksalainen vaimonsa vastasivat tänään oikeudessa syytteisiin Saksan biopommi-iskun suunnittelusta. Toteutuessaan isku olisi ollut ensimmäinen, joka on tehty biologisella pommilla Saksassa. Pariskunta pidätettiin vuosi sitten Kölnissä, jossa yhteydessä heidän asunnostaan löytyi risiinimyrkkyä ja käytännössä kaikki pommin rakentamiseen tarvittavat tarvikkeet. Pariskunta ei aio lausua mitään oikeudenkäynnin aikana, kertoi heidän puolustusasianajajansa....

Scroll to top