Open post

Puolustusvaliokunta pitää tiedotustilaisuuden koskien Erbilissä olevia Suomalaisia sotilaita (SUORA)

Eduskunnan puolustusvaliokunta pitää tiedotustilaisuuden tänään 9.1. valtiosalissa klo 13.15. Tiedotustilaisuuden aihe on Suomen osallistuminen OIR-operaatioon Irakissa sekä ajankohtainen tilanne (päivitä selain tarvittaessa F5-näppäimellä, jos lähetys ei käynnisty atomaattisesti). Suomalaisia sotilaita ei olla kotiuttamassa Irakista

Open post

Suomalaisia sotilaita ei olla kotiuttamassa Irakista

Suomalaisten Irakissa olevien sotilaiden rooli muuttui 1.1.2020. CJTF-OIR (Coalition Joint Task Force) on tehnyt päätöksen koulutus- ja suojaustoiminnan päättämisestä suomalaisten käyttämässä monikansallisessa tukikohdassa Irakin keskushallinnon alueella vuoden 2019 lopussa. Tukikohdassa työskennelleet suomalaiset siirtyivät pääosillaan joulukuun 2019 loppupuolella Kurdistaniin osaksi Erbilissä toimivaa suomalaista joukkoa Kurdistan Training Coordination Centerin (KTCC) alaisuuteen. Suomalaisen suojausjoukkueen tehtävät Irakissa lakkaavat muutoksen...

Open post

Suomen kriisinhallintajoukon rooli Irakissa muuttuu vuoden alussa

Suomalaisen kriisinhallintajoukon toimintaa Irakissa organisoidaan uudelleen vuoden 2020 alusta alkaen. Muutokset toiminnassa ovat osa OIR-operaation (Operation Inherent Resolve) toiminnan uudelleenjärjestelyjä. CJTF-OIR (Coalition Joint Task Force) on tehnyt päätöksen koulutus- ja suojaustoiminnan päättämisestä suomalaisten käyttämässä monikansallisessa tukikohdassa Irakin keskushallinnon alueella vuoden 2019 lopussa. Tukikohdassa työskennelleet suomalaiset siirtyvät pääosillaan joulukuun 2019 loppupuolella Kurdistaniin osaksi Erbilissä toimivaa suomalaista...

Open post

Lähi-idästä saapunut mies tappoi entisen vaimonsa 20cm veitsellä, järjesteli samaanaikaan omaisuuttaan irakissa

Tampereen käräjäoikeudessa käsiteltiin erittäin julman henkirikoksen murhasyytettä, jossa syytettynä on vuonna 1998 lähi-idästä suomeen saapunut 50-vuotias mies. Lisäksi mies on syytettynä salakuuntelusta. Haastehakemuksen mukaan hän on keittiölieden taakse piiloittamalla valvontakameralla tallentanut ainakin 174 kerralla uhrin asunnon keittiön ääniä. Syytetyn aiempaa kansalaisuutta ei vielä tiedetä varmuudella, mutta hänellä on syytekirjelmän mukaan yhteyksiä Irakiin. Miehen taustalta löytyy...

Scroll to top