Denisovan ihminen asutti Tiibetin ylänköä jo 160 000 vuotta sitten

1980 -luvulla Tiibetin ylängöllä olevasta luolasta löytyi puolikas leukaluuta, joka on nyt tunnistettu kuuluvaksi Denisovan ihmiselle.

Vuonna 1980 eräs tiibetiläinen munkki meni rukoilemaan Bashiyan luolaan Tiibetin ylängöllä noin kolmen ja puolen kilometrin korkeudella merenpinnan tasosta, ja löysi sieltä puolikkaan leukaluuta, joka kuului selvästi ihmiselle, mutta ei Homo sapiensille.

Homo denisova on hyvin uusi lisäys tietämykseemme ihmisen sukupuusta. Ensimmäisen kerran sen olemassaolo havaittiin vuonna 2010, kun Siperialaisesta Denisovan luolasta Altai -vuorilla löytyi pieni sormenluu, josta saatu mitokondriaalinen DNA osoitti, ettei se kuulunut sen enempää Homo Sapiensille kuin Homo Neanderthalillekaan.
Luu on ajoitettu noin 40 000 vuoden ikäiseksi.
Luolasta löytyi myös poskihammas, joka sekin kuului denisovanihmiselle. Se ajoitettin noin seitsemän tuhatta vuotta varhaisemmaksi.
Kahdessa muussa denisovanihmiselle kuulunneessa luunkappaleessa DNA:sta oli säilynyt vain lyhyitä katkelmia , ja viides näyte kuului hybridiyksilölle, jonka toinen vanhempi oli denisovanihminen ja toinen neanderthalinihminen.

Luusta ja hampaasta saadut DNA -näytteet osoittivat denisovan ihmisen lisääntyneen sekä Homo Sapiensin että neanderthalinihmisen kanssa, ja myös jonkin toistaiseksi tunnistamattoman ihmislajin kanssa.

Myöhempi geneettinen tutkimus on osoittanut denisovan ihmisten jakaantuneen kolmeen toisistaan geneettisesti hyvin etäiseen ryhmään, ja heidän levinnäisyysalueensa ulottuneen Siperiasta Kaakkois-Aasiaan, Australiaan, Oseaniaan ja Melanesiaan.
Ensimmäinen ryhmä on ns. Siperian ryhmä, ryhmä D0 jonka geenit jatkavat olemassaoloaan Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Denisovan ihmiset  Kaakkois- Aasiassa, melanesiassa, Australiassa ja Oseaniassa kuuluivat geneettisiin ryhmiin, joille on annettu nimet D1 ja D2.

Papua-Uudessa-Guineassa ja Indonesiassa tehty geneettinen tutkimus osoitti sikäläisten ihmisten lisääntyneen ryhmien D1 ja D2 kanssa, ja näistä jälkimmäisen kanssa vielä niinkin myöhään kuin noin 15 000 – 30 000 vuotta sitten.

Denisovan DNA:n osuus onkin nykypopulaatioissa korkeimmillan Kaakkois-Aasiassa: Papualaisilla denisovan ihmisiltä perityvän geneettisen materiaalin osuus on suurin, noin 6 %, melanesialaisilla ja Australian aborginaaleilla osuus vaihtelee kolmesta viiteen prosenttiin. Denisovan DNA:ta löytyy pienemmissä määrin myös Etelä- Itä- ja Keski- Aasiasta. Myös Euroopasta on joitakin viitteitä denisovanihmisten läsnäolosta, mutta tutkimus on vasta alkutekijöissän.

Tiibetiläisestä luolasta löydetty  leukaluun puolikas on ensimmäinen denisova – fossiili Denisovan luolan ulkopuolelta, ja niistä vanhin.
Ihminen, jolle leukaluu kuului,  kuoli noin 160 000 vuotta sitten.Nykyihmisen on arveltu kyenneen asuttamaan Tiibetin olosuhteiltaan karu ja vaativa ylänköalue vasta noin 40 000 vuotta sitten.
Kuinka varhain denisovan ihminen asutti niinkin kaukaiset saaret kuin Australian, Indonesian ja Filippiinit, on yksi mielenkiintoisimmista heitä koskevista kysymyksistä.

Nykytiibetiläisten DNA:sta on löydetty denisovan ihmiseltä peräisin oleva geeni, joka on auttanut heitä pärjäämään ylänkö-olosuhteissa, se vaikuttaa mm. hapenottokykyyn ohuthappisessa ympäristössä. Tämä tarkoittanee denisovan ihmisen asuttaneen kyseisenlaisia seutuja varsin pitkään, jotta moinen geeniadaptaatio on voinut syntyä.

Aiheesta uutisoivat 1.5.2019 National Geographic ja
Smart News 12.4.2019.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top