Drifting kasvattaa suosiotaan

Drifting on vauhdikas Japanista lähtöisin oleva moottoriurheilulaji, jonka suosio on Suomessa tällä hetkellä vain yhä suuremmassa nousukiidossa. Lajin idea on ajaa autolla sivuluisussa mahdollisimman suuressa kulmassa määrätyn radan mukaisesti.

Suomessakin kilpailtavassa lajissa kilpailu koostuu kahdesta osiosta: lajittelusta ja kaaviosta. Lajittelussa kuljettaja ajavat vuorollaan määrätyn radan ja tuomarit pisteyttävät suorituksen tarkkailemalla auton nopeutta, ajolinjoja, luistokulmaa sekä muita ajoon vaikuttavia tekijöitä. Kaaviovaiheeseen pääsevät lajitteluiden 32 parasta pisteitä saanutta kuljettajaa. Kaaviovaiheessa kuljettavat ajavat pari ajona radan kahdesti, jonka aikana molemmat kuljettajat ajavat vuoroillaan johtavana autona (lead) ja seuraajana (chase). Jokaisesta parista paremmin näistä suoriutunut pääsee jatkamaan kilpailuaan kaaviossa. Kilpailun voittajaksi kruunataan siis se henkilö, joka on vallitsevissa olosuhteissa pystynyt suorittamaan radan parhaiten tuomareiden vaatimusten mukaisesti.

Suomessa drifting-kilpailuja järjestetään laajasti eritasoisissa luokissa ja sarjoissa. Suomen korkeimmalla sarjatasolla kilpailevat kuljettajat kamppailevat Suomen mestaruudesta PRO-luokassa. Seuraavaksi alempi sarjataso on PRO2-luokka. Suomessa ajetaan myös muita drifting-sarjoja. Ei siis ole ihme, että laji houkuttelee pariinsa yhä enemmän harrastajia niin nuoria kuin vanhempiakin moottoriurheilusta innostuneita. Yleisölajina drifting on myös viihdyttävä, koska kilpailujen radat ovat useimmiten lyhyitä ja lähes aina katsoja pystyy näkemään jokaisen suorituksen alusta loppuun saakka.

Euroopan mestaruusfinaali Puolassa syyskuussa

Ulkomailla ajettavista drifting-sarjoista tunnetuin tällä hetkellä on DMEC eli Drift Masters European Championship. Dmec eli Euroopan mestaruus kilpailu muodostuu vuonna 2023 kuudesta eri osakilpailusta jotka ajetaan eripuolilla Eurooppaa. Tänä vuonna Dmec ajettiin ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Muita maita ovat Irlanti, Ruotsi, Latvia, Saksa ja finaali ajetaan Puolassa syyskuun puolessavälissä. Suomalaisista kuljettajista koko sarjan ajavia on seitsemän. Kalle Rovanperä joka on hallitseva rallin maailmanmestari on yksi heistä. Kalle ei ole pystynyt osallistumaan kaikkiin osakilpailuihin MM-rallin päällekkäin menevien aikataulujen takia. Muita Suomalaiskuljettajia Dmec- sarjassa ovat Lauri Heinonen, Juha Rintanen, Juha Pöytälaakso, Teemu Peltola, Mika Keski-korpi ja Henri Haanpää. Viidennen osakilpailun jälkeen kokonaispisteissä toisena oleva Lauri Heinonen on menestynein suomalainen. Seuraavaa suomalaista ei tarvitse kaukaa etsiä sillä neljäntenä pisteissä on Juha Rintanen. Viiden parhaan joukossa on kaksi irlantilaista veljekset Conor Shanahan ja Jack Shanahan, kaksi suomalaista sekä hallitseva Euroopan mestari Puolan Piotr Wiecek. Pistetilanteen ollessa melko tasainen selviää tuleva Euroopan mestari vasta Puolassa ajettavassa Finaalissa. Ja ei siis ole ihme, että Puolan finaaliin liput on loppuunmyyty jo hyvissä ajoin ennen syyskuuta. Puolaan on myyty yli 53tuhatta lippua jonka myötä se on virallisesti Euroopan suurin drifting-tapahtuma. Suomalaisten menestyminen sarjassa on saanut myös suomifanit aktivoitumaan ja matkustamaan sankoin joukoin myös muiden maiden katsomoihin hurraamaan. Ei ole siis ihme jos Puolassakin tuhannet siniristiliput heiluvat.


SM-kilpailut viikonloppuna

Ennen Dmecin finaalia Suomessa ajetaan kuitenkin vielä Suomen mestaruus finaalit tällä viikolla. 1.9-2.9 Alahärmässä ajettavat kilpailut ratkaisevat uudet Suomen mestarit PRO ja PRO2-luokissa. PRO-luokkaa johtaa Puuppolasta lähtöisin oleva Jarkko Jylhä jonka ajaminen on ollut ilmiömäistä melkein poikkeuksetta koko kauden. Mestaruudesta kamppailemassa ovat mm. myös Niklas Wiik, Tero Lahnakoski ja Jonathan Hast. Alahärmässä PRO-luokassa on myös useita villi kortti-kuskeja sekoittamassa pakkaa. Dmec kokonaispisteissä neljäntenä oleva Juha Rintanen on yksi villi kortti kuskeista Härmässä. PRO2-luokan johdossa ennen finaalia on Eetu Kuusinen ja hänen kannoillaan ovat Alvari Mäkinen, Joonas Haaponiemi ja Paulus Perkkiö. Jännittävä kisa on siis luvassa Härmässäkin. Nopea laji tuo mukanaan myös nopeita muutoksia. Jännittämistä siis riittää vielä kisojen osalta useammaksi viikoksi ennenkuin offseason alkaa ja kilpurit siirtyvät talleihinsa valmistautumaan ensi kauteen.

Minja Kivilahti

1 Comment

  1. Ei köyhille
    29.8.2023 21:03

    Köyhät pysykööt kotonaan. Osallistumismaksut ja meno-paluu voivat maksaa sellaisen 12 000e/viikonloppu. Päälle kaluston rikkoontumiset, renkaat ja polttoaineet. Ja tietysti, syödäkkin pitäisi.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top