Eduskunnan kyselytunnilla halju tunnelma

” Synkät pilvet varjostaapi viel, ne onpi vapauden tiel…”

Kyselytunti alkoi raskaalla aiheella, eli Kemiä kohdanneella onnettomuudella, kun Stora-Enso lopettaa sieltä paperitehtaansa ja tuomitse samalla työttömyyden synkkyyteen sivuvaikutuksineen 1500-2000 ihmistä.

Kemissä on jokseenkin tasan 20 000 asukasta, joten suhteutettuna Helsinkiin Kemin kurjimus tarkoittaisi yli 40 000 työtöntä pääkaupungissa. Se ei olisi enää Suomen hätätila, vaan se olisi enemmän kuin uutinen Euroopassakin.

Puoliväliriihen katku tuntuu vahvana

Enkä ollut ainoa joka sitä nuuhki. Useat -eri puolueiden- kansanedustajat sanoivat erikseen jututettuina kyselytunnin jälkeen, että kaikesta vaistosi odottavan ,jännittyneen tunnelman joka johtui Säätytalolla meneillään olevista neuvotteluista, joissa hallitus ratkaisee mihin se Suomineitoa tästä eteenpäin kyyditsee.

Ja, varsinkin kun esillä ovat olleet isot riidat hallituksen sisällä, ennen muuta samaa väriä mutta eri ideologiaa tunnustavien Keskustan ja Vihreiden välillä. Puoliväliriihen tulos kun voi olla, että keskusta lähtee hallituksesta tai Vihreille ei jää muuta mahdollisuutta kuin lähteä tai alistua täysin, -eikä ehkä aivan vielä ole sen aika.

Maahanmuutto ratkaisuksi aivan kaikkeen

Hyvin kertoo omaa kieltään tämän päivän kyselytunnin aneemisuudesta se, että ministerit tarjosivat vanhaa lääkettä jonka viimeinen käyttöpäivä meni jo: Maahanmuuttoa joka vaivaan, ”osaajia ja huippuosaajia”. Sitä tietenkään eivät kertoneet mistä heitä tulee ja keitä he mahdollisesti olisivat, ja mihin he menisivät.

Sopimaton kysymys

Vihreiden espoolaiskansanedustaja Inka Hopsu esitti kielletyn kysymyksen, johon varsinkin vihreiden omat edustajat ovat systemaattisesti kieltäytyneet vastaamasta Touko Aallon jälkeen (Tämä Vihreiden ex-pj. sanoi syksyllä 2018, että maximissaan 5000 vuodessa), eli mikä on se määrä joka maahanmuuttajia tulisi?  Totta on, että puolue nykyisen puheenjohtajansa Maria Ohisalon suulla on puhunut 80 000 työperäisestä maahanmuuttajasta mutta kokonaismäärästä eivät koskaan.

Työministeri, demareiden Tuula Haatainen, suorastaan hätkähti mutta selvittyään ensishokista alkoi pyörittää vanhaa levyä : osaajista, huippuosaajista jne.,jne.

Niinpä emme saaneet taaskaan vastausta siihen kuinka paljon maahanmuuttajia ja heidän perheenjäseniään olisi tulossa. Mutta jos vihervasemmisto saisi vapaasti päättää niin arvaan, että tuon 80 000 lisäksi ainakin 800 000.

Seppo Huhta

Työperäiset maahanmuuttajat: Nettomaksajia vai nettosaajia?

7 Comments

  1. Puupää kansalla puupää päättäjät
    22.4.2021 20:47

    Persut sentään esittää järkeviä kysymyksiä, mutta ne on puupäille liikaa.

    Vastaa
  2. Päättäjien maahanmuutto ulkomaille ratkaisuksi
    22.4.2021 20:55

    Jos päättäjämme itse suorittaisivat sen maahanmuuton ulkomaille, voisi isänmaa lähteä uuteen nousuun

    Vastaa
    1. pöh
      22.4.2021 22:04

      Hallituksen pitäisi pitää Suomeen sellanen 2000km turvaväli.

      Vastaa
  3. juha II
    22.4.2021 21:25

    Eivätköhän jo 1500-luvulla paikkakuntia kierrellet nukketeatterit esim. Englannissa olleet jokseenkin ”yhdentekeviä” hallituksen kyselytunteihin verraten nyt. ”Poltetun Lapin” jäljiltä. Onkin jo ennustettu erään hollantilaisen miehen (uskovainen) suusta jo liki vuotta ennen nykyistä harakiri-hallitusta, että ”Suomelle on tulossa kovia aikoja!”

    Tosi juttu ja pahasti siltä näyttää, että kanssa toteutuu! Jossain muualla tällainen hallitus kaadettaisiin kansannousulla, sillä muualla ihmiset eivät ole hulluja saatika tyhmiä. Eikä tarvise mennä Ranskaa kauemmaksi rähinää etsimään!!!

    Vastaa
  4. pöh
    22.4.2021 22:02

    ””osaajia ja huippuosaajia”

    Heitä alkaa olla pienimpiä paikkakuntia lukuunottamatta jo koko maa täynnä.
    Maleksivat kauppakeskuksissa levittämässä sitä koko maailman pysäyttänyttä covid-flunssaa, ahdistelevat tyttöjä ja naisia, ja ovat rikosuutisissa joka ainoa päivä.
    Missä kuplassa meidän päättäjät oikein elää?

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Tehdäänkehitysmaayhdessä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top