Eduskuntaa ei vaivaa korona, vaan syysmasennus

Tiettävästi yksikään kansanedustaja ei sairasta koronaa mutta Kyselytunnista päätellen masennusta pukkaa pintaan. Jollakin tavoin olivat niin edustajat kuin ministeritkin väsähtäneen oloisia. Osin flegmaattisuus saattoi johtua siitäkin, että muutama terhakkaana välihuutelijana tunnettu edustaja oli pois lauteilta ja ministereistä Sanna Marin ja Maria Ohisalo. Permannon epäviralliselta ”välihuuteluvastaavalta” Paavo Arhinmäeltäkin (Vas.) oli puhti pois.

Mutta toki tunti täyteen tingattiin, vaikka pakkopullalta maistuikin.

Auki vai kiinni, mikä ja missä

Tässä oli päivän kysymysten suurin joukko. Eli oppositio peräsi, sitä että Suomen 10 tuhatta ravintolaa ahdistetaan alle toimeentulominimin ja niiden 140 tuhatta työntekijää joutuvat kortistoon.

Ja hallitus vastasi eri sanamuodon, että hallitsemme tilannetta alueellisesti, eli missä on runsaasti koronaa niin aukioloajat ovat vähäiset ja missä tautitilanne on parempi ovat aukioloajat väljemmät. Tietenkin kyselytunti on väittelyä, mutta koronan osalta varsinkin tänään se oli jankkaavaa juupas-eipäs veivausta.

Korona-keskustelun tuorein käänne on ollut se ohjattiinko esim. THL:ta ”poliittisesti, ja edustaja Harry Harkimo (Liike Nyt) kysyi oikeusministeri Anna-Maj Henrikssonilta (RKP) aikooko tämä puuttua poliittiseen ohjaukseen? Henriksson sanoi, että hänellä ei ole oikeutta valvoa toisten ministerien tekemisiä vaan tuo tehtävä kuuluu Oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Eli jos poliittisen ”ohjauksen” perään haluaa kysyä, ja haluaa siihen mahdollisesti puututtavan, niin hallituksesta ei siihen ole apua, ellei sitten joku myönnä näin tehneensä, mutta sitä saa odottaa.

Kotitalousvähennys pysyy nykyhallituksen alentamalla tasolla

Perussuomalaisten Lulu Ranne vaikutti saaneen tarpeekseen valtiovarainministeri Matti Vanhasen (Kesk.) -kieltämättä kehää kiertävistä- vastauksista. Ranne kysyikin, että miksi hallitus suhtautuu vihamielisesti kotitalousvähennykseen. Ja Vanhanen vastasi, että ”Nykyinen vähennys on hyvä. Asiat pitää hoitaa niin kuin oikein on. Vain valtionveroa maksavat hyötyvät kotitalousvähennyksestä”.

Lisää matematiikkaa ja luonnontieteitä

Näitä lupasi opetusministeri Li Andersson entisen hallituksen entiselle pääministerille, diplomi-insinööri-taustaiselle Juha Sipilälle. Ja tätä asiaahan ajoi kuin käärmettä pyssyyn edellisen hallituksen edellinen opetusministeri Sanni Granh-Laasonen (Kok.) Siis sula sopu näyttää vallitsevan Vasemmiston, oikeiston ja Keskustan välillä mutta se ei riitä, koska näillä on vain 85/200 kansanedustajaa.

Ongelmaksi muodostuu se, että ovat muut puolueet valmiita -koska jaetaan samaa koulutukseen käytettävää rahaa- siihen että panokset laitetaan vain matikkaan ja kieliin, ja historiasta, maantiedosta, fysiikasta, kuvaamataidosta, musiikista, uskonnosta siis kaikesta yleissivistävästä luovutaan, ja tehdään lapsistamme parin vieraan kielen taitoisia umpinörttejä. Muuten hyvä mutta vuosisataisen kokemuksen perusteella jopa me täällä syrjäisessä Suomessamme olemme ymmärtäneet. että yleissivistys, yleis- ja yhteiskuntatieto -mitä laaja-alaisempi, madaltaa kaupanteon -, kulttuurin – virka ja hallintoyhteistyön kynnyksiä.

Ei varmaankaan ole haitaksi jos osaa selostaa, vaikka saksaksi, kolmannen asteen yhtälöitä mutta jos se jää enemmän tai vähemmän siihen niin mitä hyötyä ?

Seppo Huhta

5 Comments

  1. WHO:n U-käännös - Ei enään karanteeneja
    15.10.2020 19:30
    Vastaa
  2. Kaltsi
    15.10.2020 23:10

    Hiljaista on ollut median uutisointi tästäkin päivän tapahtumasta. Joku voisi nopeasti muistaa marin-kiuru-THL ”maskigaten” ja vedellä suoria linjoja.

    https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/ulkomaat/ranskan-terveysministerin-asuntoon-tehtiin-kotietsinta-toimintaa-koronakriisin-hoidossa-selvitetaan-1.8805307

    Vastaa
  3. The who
    16.10.2020 10:27

    Itseä kyllä ihmetyttää se, että aikuiseen ihmiseen uppoaa vielä(kin) tämmöiset päivän selkeät kusetukset kuin Covid-19. Miten edes voi uskoa näin hulluun asiaan ja aivan päin p:tä hoidettuun kuvitteelliseen ”pandemiaan”. Kaikki suuret kusetukset kuten ilmastonmuutos, 9/11, maahanmuutto on rikkaus, tukipaketit, kuussa käynnit ja muut skeidat niellään kyseenalaistamatta, sekä uskotaan kaikki mitä 20:30 uutiset kertovat. Mikä meitä vaivaa?

    Vastaa
  4. Kalevi Kannus
    17.10.2020 12:44

    JO VAIN eduskunta saanut ainakin vartoituksen…

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top