”Ei laaksoa, ei kukkulaa. Ei vettä rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien”

Tänään 27. huhtikuuta vietämme Veteraanipäivää. Vietämme sitä sotaveteraaniemme ja lottien uhrautuvaisuutta kunnioittaen.

Kävimme vuoden -39 marraskuun viimeisestä päivästä sotaa ensin vuosia Neuvostoliittoa vastaan -reilun vuoden välirauhalla-  ja vielä syyskuusta -44 aina huhtikuun lopulle -45 saksalaisia vastaan.

Talvisota, jatkosota ja Lapin-sota olivat pienelle kansallemme äärimmäinen ponnistus niin monin tavoin. Talvisodassa (30.11.1939–13.3.1940) oli kaatuneita tai kadonneita noin 27000, haavoittuneita noin 44000. Jatkosodassa (25.6.1941–18.9.1944) oli kaatuneita tai kadonneita noin 63000, haavoittuneita noin 158000. Lapin sodassa (15.9.1944–25.4.1945) oli kaatuneita tai kadonneita noin 1400, haavoittuneita noin 3000.

Vieläkin kuitenkin joukossamme on muutama tuhat veteraania ja lottaa- Vanhimmat heistä ovat yli satavuotiaita ja nuorimmat, ne joille Viipurin toisen valtauksen yhteydessä murrosikäisinä -12 v- lyötiin kivääri kouraan ja kotikaupunkia puolustamaan, ovat tänään 88 vuotiaita. Olen saanut erään sotaveteraanin hautajaisissa tavata heistä kolme.

Ei enää yhtään uutta sotaveteraania

Tänä keväänä olemme naapurimme aloittaessa hyökkäyssodan Ukrainaan, henkisesti -niin arvelen- kansakuntana samassa tilanteessa kuin 83 vuotta sitten, eli siis huhtikuussa 1939.

Uskallan sanoa, että varmasti tuolloinkin moni ajatteli, että eihän ihmiset voi olla niin hulluja, että sotaan ryhtyvät, koska edellisen loppumisesta oli kulunut tuskin 20 vuotta, ja se oli ollut hyvin raaka ja aiheuttanut äärettömän paljon tuhoa, kärsimystä ja uhreja. Mutta varmasti oli myös niitä jotka ehkä ajattelivat, että ”opeista” huolimatta ei ihminen ole miksikään muuttunut, ja Suomi alkoi valmistautua kiireellä, mutta kuitenkin myöhässä.

Apua haimme, kun sen aika tuli, ja saimme muutaman tuhat vapaaehtoista pääosin Ruotsista, Norjasta ja Virosta. Sympatiaa ja vaatteita tuli mutta ei tykkejä ja panssareita. Ukrainalla on sama ongelma nyt, vaikka ei niin lohduton tilanne kuin Suomella oli 83 vuotta sitten.

Olemme viittä vaille valmiita nyt: Jos joudumme hyökkäyksen kohteeksi, niin tilanteemme on suhteessakin parempi, kuin sen Suomen joka kohtasi neuvostodivisioonat.

Me kun opimme, emmekä koskaan lakanneet huolehtimasta puolustuksestamme, kuten niin monet Euroopan maista -sinisilmäisimpinä Saksa ja Ruotsi– ja koulutimme poikamme ja myös halukkaat tyttäremme puolustamaan isänmaatamme.

Meillä on nopeasti taisteluun mobilisoitavissa oleva liki 300 000:n reservi, ja kaikkiaan saamme liikekannalle liki miljoona miestä. Meillä on yksi Euroopan vakuuttavimpia sotilaskoulutuksen saaneita armeijoita. Nyt ei lähdetä pelkkä kokardi lippalakissa tai hattureuhkassa, vaan myös aseistus on asianmukaista. Tykistömme on Euroopan mantereen tulivoimaisin, Venäjän ohella, ja ehdottomasti kyvykkäin. Ohjuspuolustuksemme on moderni, laivastomme on uusittu ja meillä on 64 kappaletta F 18 Hornettia, ja nyt olemme saamassa 64 vielä selkeästi suorituskykyisempää hävittäjää.

Me ratkaisemme kohtalomme, -NATO auttaa

Jos/kun liitymme Natoon, niin tietenkin huolehdimme edelleen ensisijaisesti itse omasta puolustuksestamme, mutta tosi tiukan paikan tullen muut Naton 30 jäsenmaata auttavat meitä. Ensisijaista NATO-jäsenyydessä on, että saamme tueksemme natosopimuksen Viidennen artiklan mukaan kaikki muut Natomaat: Ne ovat velvollisia auttamaan jos yhteen jäsenmaahan hyökätään.

Tämä artikla on ainakin toistaiseksi merkinnyt sitä, että Huhtikuun neljäntenä 73-vuotis syntymäpäiväänsä viettänyt Nato ei ole kohdannut yhtään hyökkäystä yhteenkään jäsenmaahansa. Eli Naton jäsenyys on jo itsessään pelote,j olla on tukenaan mm. liki miljardin ihmisen väestö, josta irtoaa tarvittaessa ainakin 100 miljoonan sotilaan armeija. Naton aseistus, verrattuna mihin muuhun tahansa armeijaan, on käsittämättömän ylivertainen, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on uudelleen yhdistänyt puolustusliiton.

Mutta, vaikka muuan naapuri suunnittelisi jotakin päänmenoksemme, niin sen pitäisi ensin kukistaa meidät, ja kun se ei perusteellisesti onnistunut ollessaan nykyistä selvästi suhteessa ylivoimaisempi 40-luvulla vuosien kuluessa, niin kuinka se nyt kykenisi siihen viikoissa.

Vaikka Venäjän piti musertaa myös Ukraina parissa päivässä, on mennyt yli kaksi kuukautta ja tilanne on heikompi Venäjän kannalta. kuin ensimmäisen hyökkäyspäivän iltana. En aliarvioi Venäjää, mutta Ukrainan sota on todistanut, että ei ne ihmisiä kummempia ole. Rautaa ne tottelee niin kuin muutkin: ”Tuohon vyön kohdalle, kun osuu, niin se on pois pelistä.”

MUTTA me todellakin tarvitsemme kaiken sen mikä meillä on käytössämme jos ne lähtee tulemaan. Nimittäin, vaikka vielä emme ole kuulleet sieltä päin, että me emme olisi ihmisiä, niin kuin Venäjän johto on sanonut ukrainalaisista, ja ettei Ukraina ole oikeasti valtio, niin on luultavaa että jos/kun sieltä päin tullaan, niin sama propakanda syötetään hyökkääville armeijoille myös suhteessa suomalaisiin.

Ja noihin raiskauksiinhan venäläiset käyttävät ”vierastyövoimaa”. Nimittäin Stalin määräsi joukkoraiskauksiin kirgiisit Berliinissä toukokuussa -45 kolmeksi vuorokaudeksi. Nyt Ukrainassa on käynyt ilmi, että noihin ällöttäviin sotariksiin ovat osallistuneet nimenomaan tshetseenit.

Salliiko Suomen hallitus kolmansien maiden sotilaiden hyökkäyksen Suomeen

Minä uskon, että pärjäämme sotatantereilla, mutta entä rajalla?
Venäjä järjesti vuonna 2017 hybridihyökkäyksen toimittamalla itärajallemme muutaman tuhatta alueellaan oleskelevaa lähi-itäläistä, ja vasta presidentti Sauli Niinistön vakavien Vladimir Putinin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen nuo joukot vedettiin takaisin.

Muistamme tapahtumat Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, jonne Aljaksandr Lukashenka toimitti neljä tuhatta pääosin irakilaista, afgaania ja somalia väkisin tunkeutumaan, muka turvapaikanhakijoina, Euroopan unionin alueelle, ja ilman että Puola ja myös Latvia eivät olisi panneet kovaa kova vastaan, niin invaasio olisi tapahtunut. Tunkeilevasta joukosta suurin osa oli -ainakin entisiä- sotilaita ja poliiseja.

Nyt meitä uhkaa oma hallituksemme ja ennen muuta sen punavihreät ja varsinkin vihreät. Hallitus kyllä voi sisäministeri Krista Mikkosen mukaan ihan lain mukaan sulkea kokonaan rajat. Mutta tämä sama sisäministeri samaan hengenvetoon sanoo, että ”turvapaikanhakuoikeus on ehdoton”.

Eli jos Putin ajaa tuonne Vaalimaalle 50 000 itämaantietäjää hakemaan ”turvapaikkaa” Suomesta, niin kyllä niitä suuresta Venäjänmaasta sen verta löytyy helposti, jotka länteen haluaa. Kumpaa hallitus silloin noudattaa: Oikeuttaan ja velvollisuuttaan suojella isänmaata maahantunkeutumiselta, vai Vihreiden puolueohjelmaa: ”Ehdotonta turvapaikanhakuoikeutta”.

Haluan uskoa siihen, että ratkaisevassa asemassa tässä asiassa olevat sosiaalidemokraatit kääntyvät oman kansakunnan ja omien kansalaisten suojelemisen puolelle. Ja uskon siihen, että sotaa ei meille tule, mutta jos pyhä Jumala jostakin syystä niin antaa tapahtua, niin me myöskin Hänen suojeluksessaan siitä taas selviämme -tavalla tai toisella- voittajina.

Seppo Huhta

PS. Omalta osaltani haluan nöyrästi kiittää veteraanejamme. Isäni oli vasta 9 vuotias kun sota alkoi, mutta kaikki viisi enoani olivat sodassa, osa haavoittui mutta kaikki säilyivat hengissä. Vanhin enoista oli Suomen nuorin sodan ajan pataljoonan komentaja. Hra.kapteeni oli 26 vuotias nimitettäessä vuonna 1942, ja äitini ja tätini olivat lottia. -Kiitos myös heille. Erityisesti äitini joutui raatamaan nuoresta tytöstä ison maatalon töissä, koska siis veljet olivat sodassa.