Emme ajatelleet kirjoittavamme Kekkosesta

Vuosipäiviä tulee ja menee, ja tänään on yksi niistä, jotka virallinen Suomi sivuuttaa, -ehkä tarkoituksella, mutta useille suomalaisille päivämäärä merkitsee: Urho Kaleva Kekkosen syntymästä on kulunut 118 vuotta.

Myös hänen kuolinpäivänsä unohtui, tai muistettiin sivuuttaa. Kun ei valtio, eikä muu media muista, me muistamme.

Urho Kekkosen poliittinen ura sattui Suomen historian kannalta hyvin vaikeaan aikaan: Käytiin sota, selvittiin siitä, mutta sodanjälkeinen aika oli oma selviämistaistelunsa. Siinä Kekkonen osoitti taitonsa ja lujuutensa.

Kyllä, hän pelasi naapurimaan johtajan, Nikita Sergejevitsh Hrutshovin kanssa peliä, joka ei kaikille aikalaisille avautunut, -eikä aina jälkipolvillekaan. ”Moskova ei ole käräjäoikeus”, muistutti jo hänen edeltäjänsä J.K.Paasikivi. Kekkonenkin tiesi minne meni, kun matkusti neuvotteluihin totalitaariseen ja voimapolitiikalla asioita ratkovaan naapuriin. Hän ei ollut jakanut merkittyjä kortteja eikä laatinut pelin sääntöjä, vaan pelasi sillä kädellä jonka kohtalo oli hänelle antanut.

Naapurille tuli antaa asioita, ettei se tullut tänne niitä vaatimaan, -ja antoi myös Suomelle vastikkeita. Tänään voimme jälkiarvioida, että UKK pelasi hyvin. Bilateraalisen idänkaupan vuodet olivat Suomen teollistamisen loppuunsaattamista ja korkean elintason rakentamista, vaikkakin ajoimme kauppapoliittisista syistä surkeina pitämillämme itäautoilla.

Sisäpoliittinen tyrannia, jonka takia nykyinen perustuslaki on leikannut presidentin vallan mitättömäksi, oli UKK:n kauden varjopuolia, mutta kuka siitä kärsi? Puolueet ja poliitikot. Kuinka edullista on näiden nykyinen rehvastelu, siitä lienemme selvillä.

Suomi selvisi vuosien 1939-44 sodista ilman että parlamentaarista päätöksentekomallia loukattiin, Kekkosen ajasta huonommin, mutta selvisimmepä kuitenkin. UKK sai jopa edistettyä taloudellisista länsi-integraatiota niin pitälle, kuin koki järkeväksi. Neuvostoliiton vasallimaalta tämä ei olisi onnistunut, -ei sitten lainkaan.

Sisäpolitiikassa UKK pelasi itselleen roolia, joka mahdollisti ulkopoliittisen pelin: Hän oli välttämätön itänaapurille, koska hänen vaihtoehtonsa oli NATO-mielinen oikeisto. Itseasiassa Tuure Junnilan ja Georg C.Ehnroothin oikeistolaiset kannanotot tukivat Kekkosen peliä: Ne tekivät hänestä entistä välttämättömämmän Moskovalle.

Vaikeudet alkoivat vasta, kun kaikkien puolueiden nuorisosiivet löysivät YYA-hurmoksen ja #pikkukekkoslaisuus alkoi rehoittaa. Kekkonen joutui pudottamaan Ahti Karjalaisen, kun tämä alkoi tehdä itsestään Kremlille yhtä tarpeellista, kuin Kekkonen.

Beljajevin Moskova kutsui takaisin, kun Kekkonen niin sanoi. YYA on YYA, vallankumous on vallankumous, eivätkä ne kohtaa ainakaan Suomessa, oli UKK:n kanta.

Tänään Yle on hymistellyt Suomen historian katastrofaalisinta presidenttiä, Tarja Halosta. Ymmärrämme tämän jonkinlaiseksi ajan merkiksi.

Tänään, 03.09., isänmaalliset suomalaiset muistavat Urho Kaleva Kekkosta. 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top