Vastauksena esittämiini Helsingin Uutisissa (12.3.) huoliin Helsingin kaukolämmön hinnan moninkertaistumisesta energiasta vastaava Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki kirjoittaa kolumnin tämän viikonvaihteen Helsingin Uutisiin.
”Ukrainan sota vaatii meiltä riippuvuuksien katkomista ja käden ojentamista”. Siinä apulaispormestari Anni Sinnemäki puolustaa pormestari Juhana Vartiaisen linjaa luopua sekä kivihiilestä että maakaasusta lämmön ja sähkön tuotannossa.
Tehtäköön heti ensiksi selväksi, että Helsingissä sekä kivihiilellä että maakaasulla tuotettu huipputehokas yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto (CHP) on se malli, jolla ”vihreä” Kiina uudistaa energiantuotantoaan esimerkiksi Pekingissä, missä on Helsingin tavoin kattava kaukolämpöverkosto. Olen tästä kirjoittanut englanninkielisen raportin ja mainostanut siinä ympäristöystävällistä Helsingin kivihiilistrategiaa, joka myös tehokkaasti puhdisti kaupunki-ilman. HELEN’llä on vuosien varrella ollut runsaasti vierailijoita Kiinasta apulaisympäristöministeriä myöten.
Saksassa on unelmoitu Helsingin vanhasta tehokkaasta energiantuotantostrategiasta osana heidän Vihreää Energiasiirtymää, mutta he vuonna 2015 arvelivat kykenevänsä sitä lisäämään vaivaiset 300 MW per vuosi, vaikka CHP on 2010-luvulla ollut Saksan liittohallituksen energiatoimeenpano-ohjelman eräs kulmakivistä. Saksan tuulivoiman vuoksi heiluvan sähköntuotannon turvaa nyt ja pitkälle tulevaisuuteen ydinvoimasta luopumisen vuoksi massiivinen määrä tehotonta kivi- ja ruskohiililauhdevoimaa, jossa ei lämpöä oteta talteen. Luvut ovat suorastaan järkyttävät tässä Vihreään Energiakäänteeseen (Energiewende) vannovassa maassa.
Kiina ilmoitti juuri lisäävänsä 200 miljoonaa tonnia kivihiiltä varastoihin, koska Kiinassa on ollut myös vakava energiakriisi 2021-2022. Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan kivihiilen kulutus Suomessa kasvoi viime vuonna 19 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kivihiiltä käytettiin sähkön ja lämmön tuotannon polttoaineena 1,8 miljoonaa tonnia.
Sinnemäki ei lupaa sitä ainoaa yhtä ja oikeaa päätöstä turvata edes joltisenkin hallittu kaukolämmön hinta helsinkiläisille eli pyörtää päätös olla sulkematta Salmisaaren ja Hanasaaren kivihiilivoimaloita. Kun ne suljetaan kahden vuoden kuluttua lopullisesti, välttämätön lämpö joudutaan tuottamaan erittäin kalliisti 10:llä lämpövoimalaitoksella ja vihreiden helsinkiläisille antamalla ”huomenlahjalla” eli Vuosaaren biovoimalaitoksella, jonka vihreät tuomitsevat nyt luontokatoa ja ilmastonmuutosta kiihdyttävänä järkyttävänä virheenä.
Kohtuuhintaisen kaukolämmön sijasta Anni Sinnemäki tarjoaa Helsingin Uutisten kolumnissa helsinkiläisille energiansäästöä ja maalämpöä. Mistäköhän Anni Sinnemäki taikoisi kahdessa vuodessa rahat, työvoiman ja komponentit ynnä muut tällaiseen ainutlaatuiseen taloushistorialliseen urakkaan. Ei mistään tietenkään. Miten tällainen urakka voitaisiin esitellä ympäristö-/rakennuslupaviranomaisille niin, että esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointi voitaisiin tehdä asianmukaisesti. Ei mitenkään tietenkin. Sinnemäki ei ehkä tiedä, että maalämpö toimii sähköllä, eikä se ole uusiutuvaa energiaa (toisin kuin geoterminen lämpö) eikä sitä ylipäätään riitä kaikille helsinkiläisille.
Täydellistä piittaamattomuutta ja tietämättömyyttä osoittaa Anni Sinnemäen tämä lause:
”Maakaasun korvaamiselle täytyy todennäköisesti löytyä vaihtoehdot nopeammin kuin olemme ajatelleet.”
Sinnemäen vastuullaan olevan energiahuollon uusi strategia linjaa nyt Euroopan unionin taksonomia-asetuksen nojalla annettavan komission jo esittelemän delegoidun asetuksen mukaisesti vihreään maakaasuun ja kahden kivihiililaitoksen sulkeminen tarkoittaa, että maakaasun osuutta kaukolämmön tuotannossa nostetaan 41 %:sta jopa 80 %:iin.
Anni Sinnemäen viikonlopun Helsingin Uutisten kolumni osoittaa taas sen, että vihreä ajattelun perusmotto on:
”Täydellisen tietämättömyyden antama ideologinen varmuus”.
Mikko Paunio
Viitteet:
- https://www.afr.com/world/asia/china-to-ramp-up-oil-gas-coal-production-as-energy-costs-rise-20220307-p5a2i9?mc_cid=783e0470b7&mc_eid=0824139ce4
- https://www.thegwpf.org/content/uploads/2018/05/Paunio-EnergyLadder.pdf
- https://www.cleanenergywire.org/factsheets/combined-heat-and-power-energiewende-cornerstone
- https://www.destatis.de/EN/Themes/Economic-Sectors-Enterprises/Energy/Production/Tables/electricity-production-chp-monthly.html
19.3.2022 14:49
Tämä maa on tuhottu.
19.3.2022 16:29
Ei ole vielä, mutta hyvässä vauhdissa. Seuraava hallitus jatkaa samaa menoa, melkein samalla kokoonpanolla, paitsi että PM on urpo. Ja valtamediapuolue tietenkin myös osallistuu hallitusohjelman sisällön painopisteisiin.
19.3.2022 14:49
Meidän täytyy todennäköisesti pystyä juoksemaan 100m alle viiden sekunnin.
19.3.2022 15:53
Kannattas lähtee helsingistä pois, viiminen sammuttaa valot, eiku hetkinen ei niitä tarvi sammuttaa kun katkee muutenkin.
Mä en ymmärrä miten tänne on saatu tommoset päättäjät
No ei kai siinä näillä mennää halus taikka ei.
19.3.2022 18:26
Niinhän se on. Putinen vsemman käden kenraalia haukuttiin siitä että se oli sorvari. No, tämä Anni ei ole eläissään tehnyt töitä. Se on vain laulanut Taistolais-lauluja. Ja tällainen, täysin realimaailmasta erossa oleva henkilö, päättää energiataloudesta.
Jos minä asuisin kehä-III:n karsinassa niin muuttaisin äkkiä pois. Onneksi muutin jo -96.
19.3.2022 16:51
Tyypillinen täyshullu viherkommisti, joka omalta osaltaan ajaa maatamme tuhoon!
19.3.2022 18:08
Täydellistä piittaamattomuutta ja tietämättömyyttä osoittaa Anni Sinnemäen tämä lause:
”Maakaasun korvaamiselle täytyy todennäköisesti löytyä vaihtoehdot nopeammin kuin olemme ajatelleet.”
Selkosuomeksi… Energiasta vastaava apulaispormestari Anni Sinnemäki on ajatellut ihan itse: Todennäköisesti täytyy löytyä jokin vaihtoehto maakaasulle, mutta ennen sitä, ennen vaihtoehdon löytämistä, täytyy päästä eroon kivihiilestä?
Siinä helsinkiläisille on henkilöityt, kuin kirotusta kivihiilituhkasta noussut fenix-lintu, oikea mastermind, järjen jättiläinen energiasta vastaavaksi apulaispormestariksi! Ei hyvää päivää!!!!😂😂😂
Ps. Antiikin tarinoissa feeniksin ajateltiin tuovan vieraista maista yrttejä (nyk. vihreää siirtymää) Auringon kaupungin Heliopoliin…äh, eikun itä-Berliinin mutkan kautta Helsingin alttarille. Sinne feeniks rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen hallitsemattomilla kyvyillään tuleen, jolloin pesä ja lintu itse palavat roihuten tuhkaksi.
Pss. Sen pituinen se helsinkiläiset, paetkaa, kun vielä voitte!
19.3.2022 21:38
Kertokoot kuvituskuva enemmät kuin sen 1000 sanaa!
Kalliksi tulevat nuo vehreät kun sanojakin tarvitaan optimissaankin tuhanneta ylöspäin!
19.3.2022 23:06
Saksalainen energiakäänne taitaakin olla energiakäärme? No meillä on muitakin kaheleita energia-asioista päättämässä. Ympäristökanisteri Emma Kari ja kumppanit: Mistään ilmastohulluudesta ei tingitä, päin vastoin lisätään vaikka meneen viimeisetkin siemenperunat.
20.3.2022 11:11
Koskahan ihmiset havahtuvat siihen, minkälaisia tuholaisia vallitseva identiteettipolitiikka meillä tuottaa päättäjiksi.
Kun pääkaupungin pormestareidenkin ulostuloja katsoo, voi sanoa, että enemmän on sopivia kuin päteviä.
Ja mitä pitempään ovat tuossa (hyvinpalkatussa) luottamustoimessaan, sen varmemmin unohtuu, mitä tavallisen kansalaisen elämä ja arki on.
Rahan kylväminen ei merkitse mitään, koska velkaa saa niin helposti, vielä.
Suomalaiset vain puristelevat nyrkkiä taskussaan ja vetävät välillä päänsä täyteen (osa), että jaksavat tätä.
Täällä Pohjolassa luulisi olevan haastavaa ilman jatkuvaa maksujen ja verojen korotuksiakin, mm. EU:n eteläisten maiden tukemiseen.
Etelässä taas veronkorotuksia ehdottava poliikko ei ikinä pääse jatkoon ja kansa menee tarvittaessa vaikka kaduille.
Mikseivät kansalaiset käytä järkeään ja äänioikeuttaan, jotta näistä myyristä päästään eroon?