EU:n epävirallisen ministerikokouksen aikana 10.–12. heinäkuuta Helsingissä rikottiin ilmailukieltoja poikkeuksellisen paljon.
Yhteensä kahdeksan henkilöä lennätti lennokkiaan kielletyllä alueella: kuusi tilapäisellä lentorajoitusalueella ja kaksi pysyvillä lentokieltoalueilla.
Kaikissa havaituissa tapauksissa poliisi sai lennättäjät kiinni, ja heille määrättiin rikkeistä sakot.
Tämän vuoden kokousten aikana on tyypillisesti jaettu muutamia sakkoja tilapäisten ilmailurajoitusten rikkomisesta. Tuntemattomasta syystä huolimattomia lennättäjiä oli tällä kertaa liikenteessä poikkeuksellinen määrä, kertoo ylikomisario Sami Hätönen, joka vastaa poliisin miehittämättömästä ilmailusta EU-kokousten aikana.
EU-puheenjohtajuuskauteen liittyvien kokousten aikana ilmailua rajoitetaan kokouspaikan ympärillä tilapäisellä lentorajoituksella. Lisäksi Helsingissä on useita pysyviä lentokieltoalueita, joissa droneja ei saa lennättää.
Kielletystä ilmatilasta pitää pysyä poissa
Tilapäisillä ja pysyvillä lentokieltoalueilla ei sallita viranomaistoiminnan lisäksi muuta ilmailua ilman erityistä lupaa. Sekä lentotyötä tekevien että lennokkiharrastajien pitää pysyä poissa kielletystä ilmatilasta. Poikkeuslupia ei myönnetä tilapäisille lentorajoitusalueille. Poliisi valvoo alueita tarkasti ja puuttuu kaikkiin rikkomuksiin matalalla kynnyksellä.
Ilmailua rajoitetaan pysyvästi tai tilapäisesti tietyillä alueilla turvallisuussyistä. Sellaisia ovat esimerkiksi ydinvoimalat ja valtionhallinnolle tärkeät alueet. Finlandia-talon ympärille perustetun lentorajoitusalueen tarkoituksena on tietysti kokousten turvallisuuden takaaminen. Lisäksi poliisilla on alueella ajoittain vilkastakin lentotoimintaa. Siksi lentorajoitusten noudattaminen on tärkeää, Hätönen perustelee.
Pysyvät kieltoalueet on listattu Traficomin ylläpitämälle droneinfo.fi-sivustolle ja Droneinfo-sovellukseen. Droneinfo-sovellukseen ei kuitenkaan päivitetä tilapäisiä lentorajoituksia. Huoleton lennokin lennättäminen voi siis tulla harrastajalle kalliiksi. Tulevien EU-kokousten yhteydessä lennättäjien kannattaa siis olla erityisen tarkkaavaisia.
Harrastajien näkökulmasta on harmillista, että tilapäisiä lentorajoitusalueita ei näy muuten niin mainiossa Droneinfo-sovelluksessa. Vastuullinen lennättäjä selvittää kuitenkin rajoitusalueet etukäteen esimerkiksi poliisin tiedotteista tai muista tarjolla olevista tietolähteistä. Ajan tasalla oleva tieto löytyy aina ais.fi sivustolta, mutta sen sisältämän tiedon tulkitseminen saattaa olla satunnaisille harrastajille vaikeaa. Poliisi on omassa lentotoiminnassaan havainnut alan harrastajan ylläpitämän aviamaps.com-sivuston helpoksi ja luotettavaksi tietolähteeksi. Helsingissä tiedotamme näistä poikkeuksista myös Twitterissä, kertoo Hätönen.
Seuraava EU-puheenjohtajuuskauteen liittyvä kokous järjestetään 17.–19.7. 2019. Helsingin poliisi tiedottaa lähempänä kokouksen aikaisista tilapäisistä lentorajoituksista.
16.7.2019 11:00
Drone lennätyksestä EU-kokouksen aikana saa sakkoja, mutta jos vähän korkeammalta eli satelliiteista ampuu Directed Energy Weapon (DEW) aseilla ihmiset höyryksi muuttavia, omakotitalot kattoineen ja seinineen tuuleen höyrystäviä/kaasuuntavia/pulverisoivia ja autojen alumiinivanteet, muut aluosat, ikkunat ja penkit sulattavia kapeita täsmäenergiasäteitä, niin että Kaliforniassa katosi 2018 marraskuussa (EU:n 09.11 eli EU:n 911 symbolipäivästä eteenpäin) muutaman viikon iskujen aikana 30 000 .. 60 000 ihmistä koteineen, niin se ei edes ylitä valtamedian uutiskynnystä ja Suomenkin valtamedia vain pilkkasi satunnaisten massamurhaa kuvilla ja kirjoituksilla metsien haravoinnista ja imuroinnista ennaltaehkaisevänä keinona. Voisipa tänne kommentteihin liittää jpg- ja png-formaatin valokuvia, niin voisi osoittaa mitä siellä oikeasti tapahtui ja miten se tehtiin. Tapauksesta tajuttiin jälikäteen olleen ennakkovaroitus osana kahta Robocop filmin versiota, joissa satelliiteista hyökättiin kapeakeilaisilla energia-säteillä Californiaa ja koko maapalloa vastaan, ja loppuiskussa puolet maapallosta mureni tomuksi. Onneksi patriootit selvittivät tahallisen katastrofin oikeat syyt ja tekijät 2018 aikana, vaikka mustahatut yrittivät sekottaa tilannetta luonnonkatastrofilta vaikuttavaksi sytyttämällä myös ”perinteisiä” metsä- ja asuntopaloja alueittain. 2017 syksyn vastava tapausta luultiin vielä kuivuuden ja metsäpalojen aiheuttamiksi.