Esimerkki Tunisia: Joko ”venezuelalainen inflaatio” tai IMF:n laina kovilla ehdoilla

Tunisian talous uhkaa romahtaa ellei hallitus saa sovittua uudesta lainasta Kansainväliseltä valuuttarahastolta (IMF:ltä) jo tämän kesän aikana, varoittavat talouden asiantuntija, mutta poliittiset erimielisyydet voivat estää IMF: n ehtojen hyväksymisen, tilanteessa jossa ”välitön romahdus” on sanottu ääneen.

Tunisiassakin on ajautunut pois budjettitasapainosta ja -kehyksistä, ja maa on ulkomaisen velkarahan armoilla, ja lisäksi ulkomaisten lainoittajien vaatimukset budjettileikkauksista ovat törmäyskurssilla poliitikkojen puheita kuunnelleiden kansalaisten käsityksiin nähden.

COVID-19-pandemia leikkasi maan taloudesta vuonna 2020  8,8 prosenttia, ja valtionvelka saavutti tason 91% bruttokansantuotteesta (BKT). Irtautuminen kroonisesta ulkomaisen rahan tarpeesta ei ole mahdollista tässä tilanteessa: Entisen ministerin Taoufik Rajh:in sanoin, -hän neuvotteli edellisen IMF:n lainan Tunisialle- tämänkertaiset neuvottelut ovat ”viimeinen mahdollisuus välttää välitön romahdus”. Entinen valtiovarainministeri Hakim Hamouda totesi kriisin ”uhkaavan viedä valtion konkurssiin”.

Paha sana ”konkurssi” sanottu, mutta kyky ja tahto kateissa

Poliittiset erimielisyydet näyttävät kuitenkin tehneen hallitukselle hyvin haasteelliseksi hyväksyä IMF:n ehdot, kirjoittaa lehti. Entinen pääministeri Youssef Chahed:n mukaan ”Poliittinen tilanne Tunisiassa on tukossa ”. ”Poliittisissa piireissä ei ole vakavaa keskustelua talouden korjaamisesta.”  Saneeraukset, joita IMF ilmeisesti vaatii, olisivat poliittisesti hyvin epäsuosittuja, eikä kukaan rohkene niihin tarttua. IMF:n ehtoihin suostumisen vaihtoehtona olisi setelirahoitus (Tunisialla on oma valuutta), mutta siitä varoittaa Tunisian keskuspankin johtaja:

Keskuspankin pääjohtaja Marouan Abassi oli viime viikolla parlamentin kuultavana. Hän varoitti hallitusta käyttämästä pankkia alijäämän rahoittamiseen, IMF:n kanssa sopimisen vaihtoehtona. Abassi käytti sanontaa ”venezuelainen inflaatio”, viitaten Chavezin ja Maduron aikaiseen kaoottiseen rahapolitiikkaan Venezuelassa, -ja myös Libanonin kohtaloon: Valuutan arvon romahtaminen johtaa moniin vaikeuksiin, kuten kansalaisten säästöjen pois-pyyhkiytymiseen, joka johtaa sosiaalisiin levottomuuksiin, -kuten Libanonissa parisen vuotta sitten nähtiin.

Ns. ”arabikevät” alkoi Tunisiasta, protestista kumousliikkeeksi yltyneenä vastustuksena korruptiota ja autoritaarista hallintoa vastaan. Tunisia jäikin ainoaksi arabimaaksi, jossa arabikevät tuotti vakaamman ja demokraattisemman lopputuloksen. Tunisian vakaus onkin Euroopan Unionille erityisen tärkeää poliittisesti –Välimeren tilanteeseen liittyen- ja myös Eurooppaan suuntautuvan maahanmuutto-paineen kannalta. Sekasortoon vajonnut Libya on varoittava esimerkki.

Tunisian ennakoidaan ottavan lainaa vuonna 2021 7,2 miljardia dollaria, josta noin 5 miljardia dollaria on ulkomaista. Pääministeri Hichem Mechichi on kertonut tavoitteen olevan 4 miljardia dollaria, josta saataneen kolme miljardia. Ulkomaista lainaa kysytään kahdenvälisesti ainakin Qatarilta ja Libyalta.

Tunisian on tehtävä IMF:ää tyydyttäviä uskottavia uudistuksia

Entinen pääministeri Chahed vaatii hallitusta kiirehtimään yksityiskohtaisten saneeraussuunnitelmien esittämistä lainaneuvottelujen vauhdittamiseksi: ”Meidän on esitettävä välittömästi yksityiskohtainen suunnitelma.

Parlamentissa ja hallituksessa olevat puolueet eivät kuitenkaan näe asioita näin, vaan vastustavat tärkeimpiä uudistuksia, kuten tukien leikkauksia, valtion omistamien yritysten uudelleenjärjestelyjä ja julkisen sektorin palkkakustannusten vähentämistä. (lehti)

-Tässä se tiivistyi: Tunisiassakin -kuten useassa paikassa Välimeren pohjoispuolellakin- julkinen talous, poliittisissa kampanjoinneissa luvatut edut ja tuet, erilaiset julkistalouden rönsyt, valtion ja kuntien liiketoiminta ja hankinnat, ja julkisen sektorin työpaikat ja virat muodostavat valtavan painolastin joka epätasapainottaa julkistalouden ja rasittaa verojen kautta reaalitaloutta. Tähän hallinnollis-taloudelliseen konglomeraattiin ei voida kajota silloinkaan, kun se uhkaa upottaa koko valtion. -Ei voida puuttua, koska poliittinen luokka elää siitä.

Tunisian on siis valittava joko konkurssi tai IMF:n alusmaaksi joutuminen, -eikä se ole ensimmäinen eikä viimeinen esimerkki loistavien mahdollisuuksien hukkaamisesta. Tunisiassa on vuoden aikana ollut kolme eri hallitusta, ja viime tammikuussa tyytymättömien joukkomielenosoituksissa ilmaistiin epäluottamusta vuoden 2019 vaaleissa valittuja poliitikkoja kohtaan. Presidentti, pääministeri ja parlamentin puhemies ovat kovin eri linjoilla, joten ulkomaisten lainanantajien saaminen vakuuttuneiksi hallituksen lupaamien uudistusten toteutumisesta on monen mutkan takana.

 

3 Comments

  1. Obelix
    29.5.2021 17:09

    ”-Tässä se tiivistyi: Tunisiassakin -kuten useassa paikassa Välimeren pohjoispuolellakin- julkinen talous, poliittisissa kampanjoinneissa luvatut edut ja tuet, erilaiset julkistalouden rönsyt, valtion ja kuntien liiketoiminta ja hankinnat, ja julkisen sektorin työpaikat ja virat muodostavat valtavan painolastin joka epätasapainottaa julkistalouden ja rasittaa verojen kautta reaalitaloutta. Tähän hallinnollis-taloudelliseen konglomeraattiin ei voida kajota silloinkaan, kun se uhkaa upottaa koko valtion. -Ei voida puuttua, koska poliittinen luokka elää siitä.”

    Korjatkaa jos muistan väärin! Eikös suuryritysten pörssi & EK-osasto juuri äsken julistanut tukevansa _voimakkaasti_ tätä samaa valtavaa painolastia EU-tukipaketin puoltamisen muodossa, joka myös epätasapainottaa julkistalouden ja rasittaa verojen kautta reaalitaloutta lisää – koko painoarvollaan? Eikös samaan koplaan kuuluvien ex-Nokia pomojen eräs kärkihankkeista ole myös autoilijoiden maksuperusteinen kilometriseuranta, jolla siis kytättäisiin kansalaisten autoilua verovaroin maksetuilla teillä…ja tietenkin rahankiilto silmissä.
    Sarkasmia: Eivätkö nämä samat Nokian ex-pomot muista enää, että samat erilaiset julkistalouden rönsyt, valtion ja kuntien liiketoiminta ja hankinnat, ja julkisen sektorin työpaikat ja virat muodostavat valtavan painolastin – konglomeraatin, joka edelleen elää ja voi hyvin, mutta jonka ylpeä kustantaminen ja ylläpito vei aikoinaan Nokian Puhelimet häpeällisesti hautaan?
    Tässä varoittava esimerkki Li Anderssonille, joka väitti verojen tukevan yritystoimintaa, joilla tarjotaan yrityksille tarpeellisia palveluja? Kysymys: missä ne palvelut olivat silloin, kun Nokian Puhelimet olisivat niitä tarvinneet? Vastaus: Konglomeraatti oli jo syönyt ne palvelut kuormasta, ja tietenkin förskottina.

    Vastaa
  2. Orang Utang
    29.5.2021 17:55

    On kaunistelua puhua lainan «kovista ehdoista». Ei maailma niin monimutkainen ole. Kyse yksinkertaisesti on luottoriskiin liittyvästä korkeasta korosta.

    Tässä rapauksessa maakorko on noussut pilviin. Valtiot kuitenkin helposti suostuvat näihin pilvikorkoihin, koska ne voidaan lyhyellä aikavälillä maksaa pelkillä lupauksilla. Reaalinen takaisinmaksu on sitten seuraavien hallitusten ongelma.

    Se on pelottava tilanne, kun hallituksen sanaan ei enää luoteta; Tunisian tilanne. Silloin hallitus on menettänyt moraalisen oikeutensa hallita kansaa. Vaikka menettäisikin moraalisen oikeuden, voi silti säilyttää aseellisen oikeuden.

    Suomessakin
    koron nouseminen pikavippien tasolle on tabu, jota kierretään puhumalla «solidaarisuusmaksuista», kriisirahastoista ja vastaavista «tavalliselle kansalle aivan liian vaikeasti ymmärrettävistä» seikoista.

    Silti kyse yksinkertaisesti Suomenkin kohdalla on vain koron nousemisesta tähtitieteelliselle tasolle.
    – Kun Suomen valtio otti kolme miljardia lainaa, piti sen sitoutua maksamaan 15 miljardia takaisin.
    – Ruotsin korkotaso on tällä hetkellä sellainen, että saadakseen 34 miljardia nollakorkoista lainaa pitää sitoutua maksamaan takaisin 150 miljardia.

    Hallitukset pysyvät enää pystyssä vain näillä pikavipeillä.
    – Kriisirahasto on vain kiertoilmaus lainan korolle.

    Vastaa
  3. juha II
    29.5.2021 22:16

    Jos Tunisiassa on vielä jotain toivoa. Lähettäkää sinne Pääministeri Sanna Marinin hallitus. Tuninialaisten kuuluu maksaa aamu höppeet ja Ohisalolle suuri aurinkovarjo ettei naama pala!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle juha II Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top