Espanjan tie sosialismiin katkeaa

Espanjassa käydään sunnuntaina parlamenttivaalit ja kaikkien mielipidetiedustelujen mukaan maan vasemmistososialistinen pääministeri Pedro Sanchez liki kommunistisine PSOE puolueineen tulee häviämään vaalit. Keskeisenä syynä tulevaan tyrmäykseen on se, että Sanchez ei ole vain tyytynyt sosiaalisiin ”uudistuksiin” vaan osaa voi luonnehtia jopa anarkistisiksi ja myös yritystoiminnan vastaisiksi.

Espanjan uudeksi johtajaksi on nousemassa oikeistolainen lähinnä Suomen Kokoomusta paljon muistuttava Partido Popular PP.

Kolmannella paikalla jatkanee Suomen Perussuomlalaisista selvästi oikealla oleva VOX-puolue.

Espanjan ”Vasemmistoliitto” joutui riitoihin itsensä kanssa ja loi nahkansa, ei niinkään poliittisen linjansa osalta, vaan uusi nimi ja uusi johto, Sumar nimisenä se on kuitenkin pitämässä nykyiset asemansa.

PARTIDO POPULARISTA vielä vahvempi kuin PSOE oli

PP:lle ennustetaan peräti yli 60 prosentin voittoa verrattuna edellisiin vaaleihin, eli 142 paikkaa, kun nykyisessä parlamentissa sillä on 89 edustajaa. PSOE:llä on nyt 120 ja se pudonnee 106 paikkaan. VOX saisi 36, Sumar 33, mutta pienpuolueet kutistuisivat nykyisestä 54 edustajasta 33 paikkaan. Kaikkiaan Espanjan eduskunnassa on 350 kansanedustajaa.

Sanchez suosii rikollisia ja vihaa yrittäjiä

Kuvaavaa PSOE:n politiikalle oli mm. se, että jos sinulla on omakotitalo ja olet esim. lomalla perheinesi ja tänä aikana ”talonvaltaajat” tunkeutuvat sinne ja vaihtavat lukot ja ellet sinä ilmoita tästä viranomaisille 48 kuluessa niin voit joutua taistelemaan oikeudessa jopa kolme vuotta ryöstön jälkeen saadaksesi kotisi takaisin.

Yrittäjävihasta tai paremminkin ”kapitalismin vastustamisesta” kertoo se, että jos perustat yrityksen Espanjassa niin joudut maksamaan vuosittain 300 euroa vuodessa, siis siitä hyvästä, että perustat yrityksen mutta mitään vastinetta pakkomaksulle et saa.

Ja ylisummaan Sanchezin puheet ja lakiesitykset eivät ole olleet 2000-luvun liberaalia markkinataloutta tukevia, vaan ovat olleet ”tienraivausta” kohti jonkin sortin sosialismia. Ulkoisessa esiintymisessään hän kai tavoittelee kuvaa Che Guevaran eurooppalaisversiosta.

Ilmeisesti Pedro ”Che” Sanzesilla ei ole oikeaa käsitystä mistä nyky-Kuuba tuli ja missä jamassa se nyt on: Tilanne on nimittäin Raul Castron presidenttiyden jälkeen tavallisten kansalaisten osalta entisestään heikentynyt nykyisen presidentin sekä Kuuban Kommunistisen puolueen pääsihteerin Miguel Diaz-Canelin kaudella, niin taloudellisesti, kuin kansalaisoikeuksienkin kannalta – Kuuban kommunistinen presidentti on uuden diktaattorinsa johdolla umpioittamassa maataan. Espanjalaiset ovat tästä hyvin tietoisia, koska maassa on kymmenintuhansin ellei enemmänkin Kuubasta tulleita ihmiä, joilla on elävät suhteet entiseen kotimaahansa ja Sanchezin otteet ovat alkaneet kansalaisten mielissä vaikuttaa Kuuban imitoinnilta ja totta kai nämä kuubalaisemigantit ovat levittäneet kuubatietouttaan espanajalaisten keskuuteen ja toki myös media.

Sanchez säikähti ja mokasi

Sunnuntain vaalit ovat ennenaikaiset, koska normaalin vaalivälin olisi pitänyt päättyä vasta lokakuussa. Mutta pääministeri säikähti, kun keväällä järjestyissä aluevaaleissa poliittiset vastustajat ja erityisesti VOX pärjäsi hyvin ja sai yhdessä Partido Popularin kanssa suuren määrän alueita johtoonsa.

Sanchez teki väärän, luvalla sanoen lapsellisen johtopäätöksen, hän kun kuvitteli, että ennenaikaiset vaalit olisivat jonkinlainen ”korjausliike” PSOE:n vallan säilyttämiseksi. Nyt näyttää käyneen juuri päinvastoin eli esimerkiksi Espanjassa puhuttamieni ihmisten mukaan kansalaiset ovat vihastuneet siitä, että vaalit laitettiin arjen sujumisen kannalta hankalimpaan mahdolliseen aikaan, liekkö sitten niin, että Sanchez myös kuvittelee olevansa joku bolseviikkikomissaari Neuvosto-Venäjän aikaisessa Kremlissä vuonna 1923 niiden yksi iskulauseistahan oli ”Me teemme mitä haluamme, muut mitä on pakko.”

PSOE vaikuttaa kasvattavan suuruudenhulluja

Pedro Sanchezin harhaisessa oma- ja maailmankuvassa vaikuttaa elävän myöskin PSOE:n maailmalla vieläkin tunnetumpi ”kasvatti” eli YK:n nykyinen pääsihteeri nyt 74 vuotias Antonio Guterres. Tämä vasemmistososialistina kautta aikain tunnettu toverihan vaati, että YK:n pitäisi muodostaa maailmanhallitus ja kun hänen historiaansa ja puheitaan vertaa sitä vasten niin ei liene kovinkaan vaikeata arvella, että sen ”maailman hallituksen” johtaja olisi kukas muukaan kuin Antonio Guterres.

Maailmalle tunnettu puhujakaksikko

Kun Suomen entinen pääministeri ja myös vasemmistososialistina tunnettu Sanna Marin on palkattu kansainvälisen puhujafirman leipiin, toki kansanedustajan toimensa ohella ja kun hyvin vahvasti näyttää, että myös Pedro Sanchezista tulee entinen vasemmistososialistinen pääministeri, niin siinäpä olisi varsinainen puhujapari tykittämään missä tahansa areenalla sosialismin ilosanomaa kaikille joita vähänkin kiinnostaa – kiistatta edustuskelpoinen pari.

Kaikkea Sancheskaan ei ole onnistunut pilaamaan

Espanassa paistaa vielä aurinko, tosin nyt liian kuumasti, mutta se ei sentään ole pääministerin vika. Mutta ymmärrän niitä kymmeniä tuhansia suomalaisia jotka ovat jo kymmeniä vuosia muuttaneet Espanjaan etenkin talveksi. Maahan jossa heihin suhtaudutaan ystävällisesti ja ruoka ja asuminen on suomalaisittain suorastaan halpaa, vai mitä sanotte, kun Espanjan ”Prismassa” valkoviinipuollo 0,75 l m/13,5 % maksaa 1,40 euroa tai siihen, että esimerkiksi vuokralla oleva Malagassa yli 200 neliön paritalo kaikilla herkuilla, tietty loistavalla ilmastoinnilla, kustantaa 7,5 euroa neliö, kun meillä samanalaisesta saat maksaa ainakin tuplat.

Sitä paitsi esimerkiksi juurikin tuolla Malagassa on suomalainen koulu, jossa noudatetaan suomalaista opetussuunnitelmaa ja opettajat ovat tietenkin suomalaisia ja joille maksetaan suomalaisen opettajan palkkaa. Koulu vain laajenee, nytkin oppilaita on yli 400.

Ja vielä on pakko mainita hyvistä puolista, vaikka Espanajan nykyinen hallitus pääministereineen onkin vienyt maataan homehtuneeseen neuvostosysteemiin päin, niin auta armias kuinka mahtavan raikkaita ja maukkaita siellä tuoreet hedelmät ja kasviksetkin ovat.

Seppo Huhta

Artikkelikuva Maisa Kivilahti












Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top