Etsintäkuulutetut miehet poliisin haaviin Kotkan Juurikorvessa

Kotkassa ja Pyhtäällä ampumistapauksiin viikko sitten sekaantuneet kaksi miestä otettiin kiinni tänään Juurikorvessa. Pidätystä edelsi pitkällinen tilanne, mutta väkivaltaa ei käytetty, kertoo tiedote.

Operatiivinen tilanne Juurikorvessa alkoi jo torstain (09.04.) puolella, ja sen päätteeksi
vuonna 1975 ja 1993 syntyneet miekkoset otettiin kiinni perjantain aamulla.

Tunteja jatkunut operatiivinen tilanne johti siihen, että epäillyt otettiin turvallisesti kiinni. Kukaan ei loukkaantunut kiinniotossa, eikä siinä jouduttu käyttämään ampuma-asetta. kertoo rikoskomisario Tuomas Pöyhönen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Miekkosia epäillään ammuskelusta Kotkan Saksalassa perjantaina 03.04., Helvetin Enkelit -kerhon ulkopuolella. Poliisi paikallisti miehet samana päivänä Pyhtäälle, jossa he piiritystilanteen jälkeen onnistuivat livistämään tiehensä. Tässä yhteydessä on kuultu laukauksia, joita epäillään miesten ampumiksi. Tämä antoi etsintään oman dramaattisen lisänsä:

Aseistautuneiden henkilöiden pakeneminen ja kiinniotto on aina vakava tilanne. Kyseessä oli koko poliisin yhteinen tehtävä, jossa kaikki poliisin yksiköt olivat mukana ja kiitämme hyvästä yhteistyöstä. Poliisit tekivät asian ratkaisemiseksi ympäripyöreitä päiviä, Pöyhönen sanoo.

Poliisi ei ole ottanut kantaa siihen, oliko etsittävillä yhä aseistusta tämänaamuisessa kiinniottotilanteessa. Pyhtään tapaus aiheuttaa murhayrityssyytteen, Kotkan Saksalan ammuskelua tutkitaan tapon yrityksenä. Tutkintaa jatkaa nyt KRP.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top