Expressenin disinfo ammuttu alas kuin teeri puun latvasta: Suomi ei ole yksin ”harmaana ajanjaksona”

Suomen uuden turvallisuuspoliittisen asemoitumisen avainkysymys, ja samalla Suomen kohtalonkysymys on ollut keskusteluissa se, miten Suomen koskemattomuus turvataan puolustusliitto NATO:n jäsenyyttä haettaessa, liittymisen ratifiointia odotellessa.

Tähän on saatu sekä valaistusta että ”valaistusta”: NATO:n edustajat ovat vuosien varrella kertoneet Suomalaisille, että puolustusliitolla on ”vakiintuneet menettelytavat” ja että Suomi on hyvässä huolenpidossa senkin aikaa, kun 5-artiklan edellytykset eivät ole virallisesti voimassa.

NATO:n silloinen varapääsihteeri, amerikkalaiskenraali Aleksander Vershbow, vieraili Suomessa vuonna 2016, ja lausui tämän:

Jos Suomelta tulisi muodollinen pyyntö

– Jos todellinen kriisi tulee, meillä on jo olemassa säännölliset kanavat. Se on meillä lähes verissä, että meillä voi olla konsultaatioita. Jos Suomelta tulisi muodollinen pyyntö, Pohjois-Atlantin neuvosto kokoontuisi muodossa 28+1. Menettely ei eroaisi siitä, mitä NATO:n jäsenmaa voi tehdä. (Aamulehti 25.09. 2016)

Tuolloin NATO:on kuului 28 jäsenvaltiota. ”Jos Suomelta tulisi muodollinen pyyntö…”, -niin: Siis tuoli Suomea varten on jo olemassa. NATO:n muodollinen jäsenyysmenettely on jonkin verran monivaiheisempi juttu, eikö olekin? Jos kuitenkin yllättäen haemme jäsenyyttä, niin siihen neuvoo (vuonna 2021) Anders Fogh Rasmussen, NATO:n entinen pääsihteeri:

– Jos Suomi ja Ruotsi hakisivat jäsenyyttä, me voisimme päättää siitä yhdessä yössä. Te voisitte olla jäseniä jo seuraavana päivänä, koska täytätte kaikki tarvittavat jäsenyyskriteerit, hän sanoo Ylelle. (linkki)

Nämä sanat suhtautuvat jotenkin NATO:n laivasto-osastojen ilmaantumiseen Itämerelle, -mm. Suomenlahden vastarannalle Helsingistä katsoen- kesken Suomessa vellovaa NATO-jäsenyyshakemista koskevaa pelottelua. Puolustusliiton erityisen nopeaan reagointiin tarkoitettujen pysyvien osastojen tulo Suomen tuntumaan lienee sen tyyppistä ”lipun näyttämistä”, jolla halutaan näkijän myös ymmärtävän kerrotun viestin.

Ruotsalainen iltapäivälehti Expressen näyttää hakeneen viestinsä sosialidemokraattisista hallituspiireistä -nimettömästi- ja tällekin viestikapulalle on täsmäyleisönsä, jonka tajuntaa sen piti joko horjuttaa tai vahvistaa. Bai tö vei, oliko se #hybridivaikuttaminen mistä meidän piti huolestua ”harmaalla ajanjaksolla”?

”Selvityksistä huolimatta Suomi ei ole kyennyt saamaan Yhdysvalloista tai Natosta turvallisuustakeita mahdollisen Puolustusliiton jäsenhakemuksen varalta. Tämän kertovat Ruotsin hallituksen lähteet Expressenille”, kirjoitti Expressen tiistaina (13.04. 2022)

Mihin sitten liittyvät Yhdysvaltain ja Ison-Britannian panssarivaunut Kaakkois-Suomessa toukokuussa, ja keskiviikkona (14.04.) Tallinnaan saapuneet NATO:n sotalaivat, joista suomalainen media on tunnollisesti, kansalaiskeskustelun tietolähteen roolinsa täyttäen, meille kertonutkin.

Läntinen puolustusyhteisö tarvitsee Suomen aluetta jäsenvaltioidensa ja mm. Ruotsin puolustamiseen, ja näyttää reagoivan sen mukaisesti.

 

mm

Suomi, NATO, optio ja lörpöttelijät

Harjoitusten ja Tallinnan-vierailun jälkeen NATO:n erityisen-nopean toiminnan laivastoyksikkö palaa rutiinitehtäviinsä

”Suomalaista nuorallatanssia” 70 vuotta: Länsi-integraation itäinen ulottuvuus

Toinen maaliskuuta 1948: ”Yhdysvallat tukee Suomen asiaa YK:ssa tarvittaessa”

Hyvää NATO-kesää kaikille!

Harjoitusten ja Tallinnan-vierailun jälkeen NATO:n erityisen-nopean toiminnan laivastoyksikkö palaa rutiinitehtäviinsä

8 Comments

  1. pää määrää
    16.4.2022 19:48

    Kaipa muutama panssarivaunu riittääkin Suomen puolustamiseen, jos ne ovat amerikkalaisia. Venäjähän ei uskalla niille tehdä mitään?
    Eihän sitä voi tietää, mitä ryssät tekevät, sehän on jo mediaa seuranneille tullut tosiasiaksi.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      16.4.2022 20:49

      Venäjä tuskin haluaa yhteenottoa NATO-armeijojen kanssa? Siksi näitä joukkoja sijoitellaankin. NATO:n erityisen nopean toiminnan laivasto-osastot Itämerellä tekevät saman asian.

      Vastaa
  2. Häh
    17.4.2022 04:33

    Missä ne turvatakuut nyt olivat???

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      17.4.2022 10:50

      Itämerellä, tarkemmin Suomenlahdella. Jos posti tuo #nootin, niin laivueeseen saattaapi liittyä Arleigh Burke luokan alus. Google kertoo, mitä sen kannella ja kannen alla on.

      SNMG1:n vahvuuteen kuuluu sellainenkin. Muu porukka onkin jo näillä vesillä.

      Vastaa
  3. K.M
    17.4.2022 09:24

    Alussa oli kiire korona piikki saada jokaiselle suomalaiselle, nyt on kiire saada nato, ja kohta sen jälkeen on kiire saada apua, teidän on hyvä tietää että ei se nato auta mitään vaan, Jumalaan teidän pitäsi huutaa avuksi eikä muuta.

    Vastaa
  4. pekka parikka
    17.4.2022 09:49

    Millä tavoin on voitu etukäteen luvata Suomen poliittiselle johdolle Suomen tulevan hyväksytyksi ”heittämällä” yhdesä yössä Natoon, mikäli yksikin jäsenvaltio vastustaa? Tuntuu siltä, että faktat ja kuvitelmat ovat pahasti sekaisin ja silloin aivan uuteen valoon tulevat presidentti Niinistön käynnit Henry Kissingerin ja Joe Bidenin luona! Presidentti Biden on niin jo ”pihalla” todellisuudesta, että on hämmästyttävää luottaa siihen, että Niinistö olisi saanut mitään realistisia vakuuksia Suomen tulemisesta hyväksytyksi Naton jäseneksi.

    Tuntuu siltä, että kaikki Suomessa ovat unohtaneet kolme tärkeää sopimusta: Pariisin rauhansopimus, Valtiosopimus Venäjän Federaation kanssa 1992 ja USA:n kanssa tehty Isäntämaasopimus! Mikäli kaikki nämä sopimukset ovat Suomen poliittisen johdon mielestä ainoastaan WC paperia, niin Suomi on ainutlaatuisen luotettava sopimuskumppani! Liittyminen Euroopan Unioniin tapahtui vastoin Suomen Perustuslakia, joten pyyhitään nyt ”pyllymme” ensimmäiseksi sillä jotta voimme lähteä vapaammin rynnimään ”Kohti Uralia”!

    Pekka Parikka

    Vastaa
  5. jj.t
    17.4.2022 11:51

    ei taida olla niin yksipuolista rallatusta,natoon meno ja turvatakuut,kuin annetaan ymmärtää.tässä esim.amerikkalainen pitkän linjan poliitikko ja vaikuttaja Patrick j Buchanan,”Miksi suostuisimme vapaaehtoisesti antamaan Ruotsille ja Suomelle nämä sotatakuut? Miksi sitoutuisimme menemään sotaan Putinin Venäjän kanssa, sotaan, joka voisi ja todennäköisesti kärjistyy taktisten ydinaseiden käyttöön, varsinkin jos Venäjä häviäisi?”jutun voi lukea hänen omalta sivulta.buchanan.org › blog.wikipediasta voi katsella poliittista uraa jos epäilyttää kokemus tai näytöt.tämä vain yksi näkemys monien muiden joukossa.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      17.4.2022 14:11

      Löysit Butlerin? Turvatakuut kuitenkin jo purjehtivat Suomenlahdella. Ne ovat jo täällä.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top