Extinction Rebellionin (elokapinan) perustaja haluaa ampua talousmiehille ja parlamentaarikoille luodin päähän

Suomalaisten ministerienkin symppaaman ”elokapinan” l. ”extinction rebellionin” perustaja on herättänyt Britanniassa huomiota mielipiteellään, että suuryritysten omistajille ja parlamentin jäsenille pitää ampua luoti päähän. Perustajan mukaan he ovat syyllisiä ilmastonmuutokseen, vaikka ihmisen toiminnan vaikutus siihen on yhä toteennäyttämättä.

Brttilehti on kuunnellut nauhoituksen, jolla Extinction Rebellionin perustaja ja johtaja Roger Hallam (54v.) paasaa parlamentaarikkojen ja talousmiesten syyllisyydestä olettamaansa maapallon tuhoutumiseen, väittäen että ”ihmiset, jotka johtavat yhteiskuntaa, johtavat suuryrityksiä, johtavat hallituksia, johtavat eliittiä” ovat täysin vastuussa ”ilmastokatastrofista”.

Hallam jatkaa ajatustaan kuvailemalla uskomuksensa mukaisen katastrofin etenemisen vaikuttavan siihen rangaistukseen, jonka hän haluaisi antaa nimeämilleen pahantekijöille: ”Kun vielä vuonna 1990 olisit saattanut antaa heille kuusi kuukautta vankeutta, nyt ehkä sinun pitäisi laittaa luoti heidän päähänsä.”

Useat brittiparlamentin jäsenet ovat pahoittaneet mielensä Hallamin puheista.

Maapallon ilmasto on ollut jatkuvassa muutoksen tilassa planeetan olemassaolon ajan. Nykyhetkenä elämme jääkausien välistä periodia, jolloin ilmasto on suhteellisen lämmintä. Ilmakehän hiilidioksidin lisäyksestä ihmisen toiminnan tulosta on viitisen prosenttia. ilmaston lämpenemisestä hiilidioksidin vaikutusta on noin 8 prosenttia. Suurin ilmastovaikuttaja on auringon toiminnassa tapahtuva syklinen vaihtelu.

9 Comments

  1. Kalergi-suunnitelma
    6.10.2020 15:36

    Nehän ovat viherkommunisti Ohisalon suojatteja!

    Vastaa
  2. mikko janhonen
    6.10.2020 15:44

    vetäköön toiki liimanhaistelijahippi (piip) päähänsä ja ********** , niin olis maailma parempi paikka normaalijärkisille elää….

    Vastaa
  3. Juha
    6.10.2020 16:05

    Kommunismin mustan kirjan mukaan kommunistisissa totalitarismeissa on tapettu yli 100 miljoonaa ihmistä.. siinä holokaustikin kalpenee.. eniten kuoli Maon Kiinassa kulttuurivallankumouksen ja Neukkulassa Stalinin vainojen aikaan.. eikä Pol Potinkaan hallinnosta ilman miljoonia ruumiita selvitty.. näitähän riittää lueteltavaksi loputtomiin, kun jotenkin tuo puna-aate vain viehättää mielisairaita.. vai mitä olette mieltä kommunisti Jim Jonesista, joka joukkoitsemurhasi seuraajansa Jonestownissa.

    En siis juuri ihmettele, vaikka elokapinallisten stalinistisella johtajalla, Hallamilla, olisi joku stalin-kompleksi tms.. mutta sitä ihmettelen, kuinka paljon pumpuliaivoisia hulluja juoksentelee vapaalla jalalla Suomenmaassa..

    Vastaa
  4. Puolueeton
    6.10.2020 18:52

    Hiilidioksidi tuskin vaikuttaa mitenkään lämpötiloihin. 8% ainakin on törkeää liioittelua ja on ilmastopolitiikan puolella. Lämpötilat voivat vaihdella kymmenien vuosien aikana. Katsokaa Ilmatieteenlaitoksen vuositilastoja. Lämpötilat laskivat vuosien 1930 -1980 aikana asteen verran. Silloin sen ajan vihervasemmistolaiset halusivat Yhdysvalloissa kieltää polttomoottorit, koska niiden päästöjen seurauksena syntyy jääkausi ja maapallo tuhoutuu.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      6.10.2020 19:18

      8% on jonkun tutkijan arvio, löytyy kirjoista. Siis 8% todetusta tapahtuneesta lämpenemisestä. 92% johtuu muista syistä. Tärkein on auringon lähettämän säteilyn määrän vaihtelu, joka noudattaa erilaisia syklejä. Maan kiertoradan elliptisyyden vaihtelu, ja akselin kaltevuuden huojunta vaikuttavat myös maan saamaan säteilyyn varsinkin napa-alueilla ja eteläisimmillä/pohjoisimmilla leveysasteilla.

      Auringon antaman lämmön lisäksi myös merivirtojen #oskillaatio vaikuttaa ilmastoon hyvin voimakkaasti.

      Sekä lämpötiloista että co2:n määristä saadaan tietoa myös menneisyydestä eri tavoin. Näin on saatu tietää, että co2-määrä kasvaa aina lämmönnousun *jälkeen*, -siis on seuraus eikä syy.

      Vois loppuu meiän syyllistäminen, —kele! Aion tänään lämmittää saunan ilman katumusharjoituksia hyvällä omallatunnolla. Siellä sitä hiilidioksidia pölisee taivaalle. -Hakekaa pois, jos siltä tuntuu.

      Siis syökää, juokaa ja …ajakaa autoilla (väistäkää, jos on ekokapinallinen tientukkeena).

      Vastaa
  5. juha
    6.10.2020 22:02

    Tälläinen hullu siis saa olla vapaalla jalalla ja kiihottaa kansanryhmää vastaan ja yllyttää keskenkasvuisia retardeja suoriin väkivallantekoihin, jotka valtamedia tulee erittäinh todennäköisesti antamaan täyden siunauksensa.

    Punainen Armeijakunta RAF ? Saksan Liittotasavallassa murhasi ja teki pommi-iskuja maan teollisuusmiehiä ja pankkeja vastaan tavoitteenaan DDR:n tuella tehdä Länsi-SAksasta kommunistinen maa, Nyt nämä veteraani terroristit ovat lännessä korkeasti arvostettuja ja he ovat jakaneen knowhow:taan tämän päivän ANTIFA:lle ja BLM:lle.

    Kävipä eräs Punaisen Armeijakunnan jäsen jopa ”luennoimassa” Turun Yliopistossa, joka on läpi punainen, LGBT-liikkeen ja äärifeminismin kannattaja, Jo peruspalikkana asiaan kuuluu monikulttuurisuuden kritiikitön ihannointi ja 100% kritiikkisyys kaikkea suomalaisuutta, kansallismielisyyttä ja tietysti suomen kieleä vastaan kohdist8uva pateettinen viha kuten myös saman kohtelun jakaa Suomen historia ja sen vähättely ja kulttuurimarxsmista lähkohdista oleva vähättely ja julkea vääristeleminen!

    Joku voi ajatella, että voipihan niitä poliitikkoja ja liikemiehiäb ampuakin, mutta on vain karvan päässä se milloin ”sihti” kääntyy kehenkin, vaikka en itsekkään rdakasta globalistisia suurliikemiehiä tai maanpetturipoliitikkoja, jotka ovat kääntäneet selkänsä omien ahneutensa takia kansallisvaltio Suomelle kumartaessaan EU:lle ja samalla pyllistäen Suomen työteliäälle, rehelliselle ja ahkeralle kansalle!

    Vastaa
  6. ilmasto ei riipu ihmisestä
    7.10.2020 04:14

    Tosin paikallinen sään muokkaus on jo vanha ase, kts esim. geoengineeringwatch.org
    Tiedemies paljastaa hiiliharhan lyhyesti
    https://youtu.be/qYF6–3gXxw

    Vastaa
  7. Kalergi-suunnitelma
    7.10.2020 13:02

    Tutkijat varoittavat Auringon aiheuttamasta ”minijääkaudesta”, joka voi viilentää maapalloa 2030-luvulla:
    https://tekniikanmaailma.fi/tutkijat-varoittavat-auringon-aiheuttamasta-minijaakaudesta-joka-voi-viilentaa-maapalloa-2030-luvulla/

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      7.10.2020 14:13

      Nimenomaan! Auringon syklit ovat menossa kohti säteilyn määrän notkahdusta. Auringonpilkkujen määrän väheneminen kertoo auringon aktiviteetin laskusta.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top