Extran toimittajien kokemus Puolalanmäeltä: Massiivinen poliisioperaatio suojasi vetäytyviä äärivasemmistolaisia median edustajilta.

Turun terrori-iskun monipuolista vuosipäivänviettoa raportoiva eXtran työryhmä pongasi jo kotimatkalla ollen massiivisen poliisikeskittymän Puolalanmäen ympäristössä. Otimme selvää.

Puistossa tai taidemuseon ympäristössä ei näkynyt juurikaan liikettä, paitsi 30:llä autolla poliiseja, mukaanlukien ”mörkö”. Ihmetyksemme oli suuri, ja jalkauduimme. Pitkähkön odottelun jälkeen, jona aikana saatoimme vain ihmetellä poliisiketjua, joka tuijotti herkeämättä Aurakatua alas, paikalle saapui tyhjä turistibussi.

Samaan aikaan taidemuseosta alkoi purkautumaan väkeä, joka ei lainkaan vaikuttanut taiteentuntijoilta, tai esteetikoilta. Tunnistimme joukosta jo vasemmistolaisten Puolalanpuiston tilaisuuden alussa toimittajamme Valtteri Jokisen päälle räkineen rähjäisen ja epäsiistin hahmon. Joku oli ilmeisesti päästänyt hänetkin taidemuseoon?

Äärivasemmiston kovanyrkkinen häirikkö-osasto oli siis piiloutunut Turun taidemuseoon, häiriköityään ensin kansallismielisten tilaisuuksia, ja pahoinpideltyään sitä ennen yhden henkilön Tuomiokirkon puistossa.

Kiinnostavaa toimintaa havaittuamme siirryimme lähemmäksi, Lenin-pystin vierelle, mikä ilmeisesti ärsytti joitakin, tai kolmen henkilön joukkomme koettiin uhkaksi vasemmistolaisille, jotka tunteja aiemmin olivat itse uhkailleet ihmisiä Puolalanpuistossa, ja heitelleet esineillä Turun torilla, plus pahoinpitely Tuomiokirkolla.

Saimme ylikonstaapeli En-Muistan välittämän ehdottoman poistumiskäskyn komisario En-Muistalta. Käsky oli käsky, eikä niskoittelua suvaittu. Näin siis päättyi reportoimisemme Turusta 18.08. Toivottavasti äärivasemmistolaiset pääsivät bussiinsa, eivätkä jääneet Turkuun. Heitä ei ole syytä toivoa Turkuun, eikä Raumallekaan, ja tarkkaanottaen ei mihinkään.

3 Comments

  1. Timppa
    18.8.2018 16:16

    Hyvää reportaasia. Harmi että keskeytettiin. Noh, tuleepahan ainakin kaikille selväksi että journalisminvapautta ei tämän päivän Suomessa ole, ja sortajahallintomme virkavallalla on mielivaltainen toimintavaltuus, kun kyseessä on sortajahallinnollemme epämieluisten asioiden mahdollinen paljastuminen.

    Vastaa
  2. Kauno Mehtonen
    18.8.2018 22:16

    Videon perusteella näyttää siltä, että mitään pahoinpitelyä ei ollut, vaan maailman isoin vauva Marco de Witt törmäsi sivulliseen henkilöön yrittäessään saada kiinni henkilöä, joka oli pöllinyt Marcon hienon lippalakin.

    Vastaa
  3. kaj
    19.8.2018 17:07

    Itse paikalla olleenani tuo kirjoitus on silkkaa valhetta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top