Facebook estää jakamasta BLM-kriittistä uutista: Agitaattorin ylellinen elämä on some-tabu

Ns. yhteisönormeistaan tarkka somepalvelu Facebook estää asiakkaitaan jakamasta New York Post -julkaisun uutista, joka esittää todisteita BLM-järjestön yhden perustajan kiinteistö-ostoksista ja kalliista elämäntavasta.

Patrisse Khan-Cullors tunnetaan yhtenä ”Black Lives Matter” -liikkeen perustajana, ja muistetaan siitäkin että ilmoittaa olevansa ”koulutettu marxilainen”. Nyttemmin hänet muistetaan myös usean upean kiinteistön omistajana julkkisten suosimilla arvostetuilla alueilla, joilla sattumoisin asuu etupäässä varakkaita valkoihoisia. Patrissenkin onkin sanottu ”viihtyvän” omiensa seurassa.

New York Post, jota Extrauutisetkin on useasti käyttänyt tietolähteenä ja uutisten välittäjänä, kertoi jo 10. huhtikuuta, että Khan-Cullors on ostanut vuoden 2016 jälkeen peräti 3,2 miljoonalla dollarilla kiinteistöjä, ja aikoo asettua myös Bahamalle. BLM-aktivistin tähtäimessä on lehden mukaan osake ylellisessä lomakeskuksessa, jossa asustelevat jo mm. Justin Timberlake ja Tiger Woods. Lukuunottamatta julkkiksia ja näyttelijöitä tämäkin kohde on pääasiassa valkoihoisten asuttama. Huoneistojen hinnat liikkuvat haarukassa 5-20 miljoonaa.

Torstaina (15.04.) Facebookin käyttäjät saivat huomata, ettei New York Postin kyseisen uutisen jakaminen onnistunutkaan, käytti sitten Messengeriä tai yritti julkaista omalla aikajananallaan.

New York Postin uutinen ei kuitenkaan sisällä esm. vihan-lietsontaa tai kehoituksia polttaa julkisia rakennuksia, millaisista aktiviteeteistä BLM ja Antifa tunnetaan. Jotain mystistä yhteisönormia on kuitenkin rikottu. BLM:n edustajat ovat reagoineet kiivaasti uutisiin johtajansa rahankäytöstä. Patrisse on heidän mukaansa ”oikeistolaisen ajojahdin uhri”, ja tekee ilmaiseksi työtä sorrettujen hyväksi. Niinpä.

Patrisse Khan-Cullorsilla on kodit Inglewoodissa ja eteläisessä Los Angelesissa (otsikkokuvassa) Kaliforniassa, ja Georgiassa (kuva alla).

Patrissen Georgian-koti jäljittelee Vanhan Etelän aristokraattien kartanoita. Sellaisessa onkin helppo samaistua sorretun afroamerikkalaisen väestönosan ongelmiin ja kärsimyksiin.

Luettavaa:

Mustat liberaalit vaativat rahoja takaisin valkoisten liberaalien ihannoimalta BLM:ltä

BLM-liikkeen perustajat saaneet koulutuksen 1960-luvun vasemmistoterroristeilta

5 Comments

  1. Epätietoinen foliohattu
    16.4.2021 23:44

    Koska tehdään juttuja isosta D:stä, kasaareista, matrix-dokumentista tai siitä kuinka nuhasta tehtiin tappava?

    Vastaa
  2. Hauskaa, että historia toistuu, vai onko sittenkään
    16.4.2021 23:54

    Hitler lähetti ruskea-paidat, Obama ruskea-nahat

    Vastaa
  3. Juha
    17.4.2021 10:07

    Älkää hyvät ihmiset äänestäkö kommunistisia punavihreitä tai kokokustaa.. ikinä.

    Vastaa
  4. Sensuroimaton SoMe FrankSpeech.com aukeaa ma 16:00
    17.4.2021 14:09

    Globalistien kommunistista dktatuuria ml. vaalivilppiä vastaan taisteleva Mike Lindell avaa sensuroimattoman SoMe-alustan maanantaina 08:00 CT (Central Time), mikä lienee 16:00 Suomen aikaa. Siitä alkaen siihen voi liittyä USA:n ulkopuoleltakin.
    https://frankspeech.com/

    Vastaa
  5. juha II
    17.4.2021 16:53

    Neuvostoliitossakin kuten muissakin kommunistimaissa oli oma yläluokkana, joka koostui kommunistipuolueen ja maan johtajista. He olivat eräänlaista työläisten yhteiskunnan ”aatelia”. Kaikkein räikeimmin tämä näkyy nykyään Pohjois-Koreassa.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle juha II Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top