Haavisto: ”PKK laiton Suomessa”

Turkin presidentti Erdogan on rakentanut spektaakkelin Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenhakemuksen ympärille: Pohjoismaat ”suosivat terrorismia” ja pitävät Turkkia asevienti-kiellon alaisena.

Suomi liittyi syksyllä 2019 Turkkiin kohdistettuun asevientikieltoon, jossa yhteydessä ainakin yksi suomalainen metallialan yritys menetti jo sovitun, ja Turkin sota-ajoneuvo teollisuudelle tärkeän, vientikaupan. Aseviennin keskeyttämiseen ryhdyttiin Turkin hyökättyä lokakuussa 2019 Pohjois-Syyriaan, jossa se yhä miehittää alueita. Turkki vaatii nyt asevienti-rajoituksia lopetettaviksi.

”Pohjoismaat tukevat terroristiryhmiä”

Toinen skisman aihe ovat Pohjoismaissa oleskelevat Turkkia kiinnostavat henkilöt. Turkin käsityksen mukaan Pohjoismaat tukevat terroristiryhmiä, joilla Turkki tarkoittaa alueellaan toimivaa kurdipuolue PKK:ta ja ns. gülenistejä. Kummankin ryhmän entisiä ja myös toimivia jäseniä oleskelee ainakin Suomessa ja Ruotsissa.

Ruotsi ja Suomi ovat viime vuosina hylänneet Turkin pyynnöt näiden ihmisten luovuttamisesta. Turkkilaislehden Daily Sabahin mukaan 19:ssa tapauksessa Turkin pyyntöön on vastattu kielteisesti, viiteen luovutuspyyntöön ei ole vastattu, kertoo lehti. Turkki tavoittelee aktiivisesti yhdeksän henkilön luovuttamista. Daily Sabahin mukaan heistä 7 on Ruotsissa, 2 Suomessa, Turkin valtiollisen radioyhtiön uutisen mukaan luovutettaviksi vaadittuja on 22 ja 12.

Erdogan ei viitannut Suomessa oleviin ”ISIS:n” jäseniin

Suomeen on haettu ulkoministeriön toimesta, Pekka Haaviston ollessa ministerinä, useita henkilöitä jotka ovat olleet Syyriassa, Koillis-Syyrian itsehallinnon (Autonomous Adminstration of North-East Syria / AANES) ylläpitämässä al-Holin (Hawl) internointikeskuksessa, -epäiltyinä terroristiryhmän jäsenyydestä. Osa näistä henkilöistä noudettiin Suomeen Turkin maaperältä (Ankaran lentoasemalta) , jossa Suomen ulkoministeriön edustajat heidät tapasivat. On esitetty käsitys, että po. Syyrian hallituksen ja itsehallinto-viranomaisten tietämättä tapahtunut henkilöiden noutaminen on toteutunut turkkilaisen viranomaisen avulla. Suomeen on noudettu al-holilaisia myös AANES:n ja Pohjois-Irakin kurdihallinnon myötävaikutuksella. Erdogan ei tarkoita näitä terrorismista epäiltyjä, viitatessaan Pohjoismaissa oleskeleviin terroristeihin.

Puhuessaan Turkin hallitsevan Oikeus- ja kehityspuolueen (AK-puolueen) parlamenttiryhmän kokouksessa Ankarassa keskiviikkona (18.05.) Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan moitti Suomea ja Ruotsia terrorismin tukemisesta. Turkki on estänyt puolustusliitto NATO:n päättävässä elimessä, Pohjois-Atlantin neuvostossa (North Atlantic Council), Suomen ja Ruotsin jäsenhakemuksen käsittelyn.

”On ristiriitaista, että maat tukevat terrorismia ja odottavat meidän hyväksyntäämme”, sanoi Erdogan.

Kansanedustaja kysyi (16.05.) ulkoministeriltä ”onko Suomi ehkä edistämässä Turkin etuja saadakseen maan hyväksynnän”

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vasemmistoliitto) kysyi eduskunnan NATO-keskustelussa 16. toukokuuta:

”Puhemies! Turkin kovasanaiset lausunnot näyttävät yllättäneen täydellisesti Suomen ulkopoliittisen johdon, joka uskoi Naton toivottavan Suomen ja Ruotsin sotilasliittoon avosylin mitään kysymättä. Turkki vaatii nyt, että Suomen on muutettava linjaansa useissa ongelmallisissa asioissa. Turkille on ilmeisesti jo tehty ehdotus. josta suomalaisille ei ole kerrottu. Ehkäpä ulkoministeri Haavisto haluaa nyt valaista, mitä Suomi on Turkille viikonvaihteessa Berliinissä ehdottanut.

Ministeri Haavisto, olette tänä vuonna käynyt Turkissa houkuttelemassa maata Suomen Nato-jäsenyyden tueksi, olette keskustellut Turkin ulkoministerin kanssa useaan otteeseen ja kertonut eduskunnalle, että asiat etenevät hyvin. Maaliskuun lopussa kysyin teiltä näistä keskusteluista.

Totesin, että Turkin torjuvaa suhtautumista osataan odottaa, ja kysyin, onko Suomi ehkä edistämässä Turkin etuja saadakseen maan hyväksynnän. Torjuitte tuolloin puheet kaupankäynnistä. Mitään tällaista kaupankäyntiä ei näissä yhteyksissä tehdä, sanoitte. Nyt näyttää toiselta. Koska te, ministeri Haavisto, saitte kuulla odotettavissa olevista ongelmista, eli koska Turkki esitti vaatimuksensa Suomen poliittisen linjan muutoksesta?” (Eduskunta, pöytäkirja 16.05. 2022,pdf)

Ulkoministeri Pekka Haavisto vastasi edustaja Yrttiaholle:

”Emme käy kauppaa”

”Sitten olisin vielä ottanut esille edustaja Yrttiahon kommentin, milloin Suomen ulkopoliittiselle johdolle selvisivät Turkin erilaiset varaukset. Tietysti varmaan on voitu eri yhteyksissä näitä esittää, mutta puhuin viimeksi 5.5. puhelimessa ulkoministeri Çavuşoğlun
kanssa ennen tuota viikonlopun tapaamistamme, ja silloin hän vakuutti, että tämä on hyvin mutkaton prosessi Turkissa, ja samanlaisen viestin oli presidentti saanut presidentti Erdoğanin kanssa keskustellessaan, ja sen jälkeen on tullut sitten näitä erilaisia kysymyksiä ja lisäkysymyksiä.

Ne ovat liittyneet tähän PKK-järjestön toimintaan, ja meillä on siihen hyvin selvä vastaus. Emme käy kauppaa, vaan vastaamme: PKK on kielletty Suomessa, koska se kuuluu myöskin Euroopan unionin terroristilistalle. Ja jos tämä on jollekin epäselvää, voimme sen suurin kirjaimin kirjoittaa ja sen sanoa missä tahansa yhteydessä. Uskon, että tämäntyyppisiä vastauksia tässä nyt etsitään, halutaan ehkä myöskin vähän profiilia omille tärkeille asioille, mutta tämäkin asia tullaan ratkaisemaan. — Kiitos.” (Eduskunta, pöytäkirja 16.05. 2022,pdf)

Samaan aikaan toisaalla: NATO:n korkein sotilaallinen elin kokoontuu torstaina, Suomi mukana

Naton korkein sotilasviranomainen, sotilaskomitea, kokoontuu 19. toukokuuta Brysselissä, Belgiassa. Amiraali Rob Bauer, sotilaskomitean puheenjohtaja, johtaa kokousta, johon osallistuvat liittoutuneiden puolustuspäälliköt, ja kenraali Tod Wolters, Supreme Allied Commander Europe (SACEUR) ja kenraali Philippe Lavigne, Supreme Allied Commander Transformation (SACT).

Naton sotilaskomitean puolustuspäälliköiden istunnon (MCCS) kokouksessa 30 liittoutuneen puolustuspäälliköt keskustelevat liittoutuman kannalta strategisesti tärkeistä asioista. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg liittyy puolustusvoimien päälliköiden ensimmäiseen istuntoon, jossa käsitellään geostrategista kontekstia ja valmisteluja kesäkuussa pidettävään Madridin huippukokoukseen. Toinen istunto on omistettu Venäjän sodalle Ukrainassa, ja keskusteluihin osallistuvat Naton kumppanimaiden Suomen, Ruotsin ja Ukrainan puolustusvoimien päälliköt.

Luettavaa:

Miten ”perheet” pääsivät al-Holista? UM:n tiedotustilaisuudessa ei löytynyt vastauksia

Ns. kansalaisjärjestö jäi kiinni ISIS-naisten salakuljettamisesta al-Holista Turkkiin (VIDEO)

Keiden kanssa Suomi asioi al-Holissa? -Paikalliset viranomaiset kiistävät yhteyden

Auttoiko Suomi sotarikollisia pakenemaan oikeudenkäyntejä?

Viisihenkinen perhe al-Holista Suomeen perjantaina

2 Comments

  1. Kainuunkonkari
    20.5.2022 19:59

    Kuka näitä tyttöhallituksen sekoiluita enää ottaa tosissaan. Tärkeintähän tässä oli paljastaa Persut vihtomista varten!

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      21.5.2022 01:54

      Ulkkariministeri on tiettävästi mies-sukupuolta. Turkkilaiset ensin syöttää hänelle ISIS-jengiä, jonka salakuljettävat kurdien itsehallinnon leiriltä. Sitten syyttävät ”terroristien hyysäämisestä”.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top