Tämän tunnusti eduskunnan kyselytunnilla Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (SDP) vastatessaan perussuomalaisten asiaa koskeneeseen kysymykseen.
Alun alkaen elvytyspaketin nettomaksajina olimme jäämässä maksajiksi reilun pari miljardia euroa, mutta hallitus myönsi jo kesällä, että takkiin tulee ainakin 600 miljoonaa euroa luultua enemmän.
Nyt Tytti Tuppurainen sanoi, että lopullista hintaa ei tiedä kukaan. Summa kuulemma ”tarkentuu” matkan varrella. Eli, kun kukaan ei tiedä, niin lisälasku voi jäädä 599 miljoonaan tai nousta miljardiin.
On aivan uskomatonta, että EU, jolla on yhteensä 70 000 virkamiestä ja aikas monta ”talousviisasta” ei tuota pysty laskemaan, vaan arviot heittävät niin kuin Suomen tapauksessa jopa viidenneksellä. On ihme, että ihmiset vielä EU-maissa enimmäkseen luottavat Unioniin tai paremminkin siitä, että he ”uskovat” unioniin, vaikka toista tietävät.
Poikkeuksesta tulee sääntö?
Persut kysyivät myös sen perään, että jos tulee uusia paketteja, eli poikkeuksesta tulee sääntö, niin meneekö tämä hallitus siihen/niihinkin mukaan, niin kuin esimerkiksi Ranskan presidentti Macron -itsekin pankkiiri- on väläytellyt. Tähän pääministeri Sanna Marin vastasi tehostetun päättäväisesti mm., että ”tämä on kertaluonteinen paketti ja se käytetään ilmastonmuutoksen torjuntaan, digitalisaatioon ja koronan jälkihoitoon”. Päätellen salista kuuluneesta murinasta Marin ei saanut ainakaan oppositiopuolueita vakuuttuneeksi.
Kun nyt monissa maissa kuten Italiassa, Kreikassa ja Espanjassa on elvytyspakettia aiottu käyttää energian hinnan alentamiseen, esim. Italiassa miljardilla eurolla ja Kreikassa 150 miljardilla, on myös kaavailtu veronalennuksia ja perustuloa, ja oppositio kyseli näiden maiden omituisilta kuullostavien suunnitelmien perään, niin Tuppuraisen mukaan ”kaikki suunnitelmat tarkistetaan ja jokainen jäsenvaltio voi kyseenalaista toisen perusteeomina pitämiään suunnitelmia”.
Jos oikeasti ja tosissaan tuolle tielle lähdetään, niin tuntien eri maiden ja kansojen erilaista luonnetta, taloutta ja ajattelua, niin hyvinkään tarkasti tuohon ei voida mennä, koska sitten haastoja riittäisi aina siihen saakka, kun jo pitää alkaa maksamaan lainoja takaisin, eli vuoteen 2058. On siis todennäköistä, että yksikään jäsenvaltio ei yritä nostaa jotakin toista tikun nokkaan, ellei kysymys ole ilmeisen rikollisesta ja aivan kertakaikkisesti elvytysrahojen käyttämistä päin vastaisiin tarkoituksiin.
Tuppurainen vilautti Puolan ja Unkarin rankaisemista
Tuppurainen myös väitti, että ”oikeusvaltioperiaate on EU:n perusta”. Vaikka meille suomalaisille oikeusvaltio on erittäin tärkeä, niin ei sovi unohtaa EU:n perustaa: Se on talousunioni, joka on myöhemmin ottanut edistääkseen lukuisia arvokysymyksiä.
Tuppurainen viittasi ilmiselvästi siihen, että jos Puola ei lopeta vanhojen stalinistituomarien hyllyttämistä, eikä Unkari salli alakoululaisille sukupuolivähemmistöjen mainostamista niin komissio ei anna em. maille elvytysrahaa. Sananmukaisesti hän ei tuota noin sanonut, mutta jokainen salissa ja luulen että myöskin kotivastaanottimien ääressä ymmärsi uhkauksen.
On kaiken kaikkiaan todettava, että hallituksen vastauksista kuvastui se hämmennys jonka komissio on saanut aikaan kykenemättömyydellään laittaa asioita toimimaan. Ja se on pelottavaa, koska jäsenmaat ja ainakin Suomi näyttää uskovan Brysselin ”auguureihin” kuin sokea pässi taluttajaansa vai oliko se Reetta.
Seppo Huhta
7.10.2021 22:27
Milloin naiset ovat tienneen miten paljon rahaa on palanut alennusmyynneissä? Paitsi, että ovat säästäneet pirusti!!!
Ja isännän silmissä maailma mustuu!
7.10.2021 22:41
Niin. Suomi ja suomalaiset ensin ajattelu on syvältä tuppuraisesta. Jokainen saa tykönään miettiä, että mitä sillä tarkoitin. Toiviaisen tanssiinkutsua odotellen.
7.10.2021 23:41
Helsinki: 2 055 000 €
HUS: 2 360 000 €
Kerava: 140 000 €
Vantaa: 1 000 000 €
Yhteensä 5 555 000 €
Osa-alue 2
Helsinki: 12 550 000 €
HUS: 8 650 000 €
Kerava: 910 000 €
Vantaa: 7 950 000 €
Yhteensä 30 060 000 €
Tulkkauspalveluiden hankinta
Hankintailmoitus (TED F02) Vantaan kaupunki Lähdejärjestelmä Cloudia Kilpailutus Vastaanotettu Hilmaan 30.9.2021 15:00 Julkaistu Hilmassa 2.10.2021 15:05 Julkaistu TED:issä 5.10.2021 Ilmoituksen numero 2021-082903 TED numero 2021/S 193-502776
https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/58804/notice/82903/overview
8.10.2021 17:17
Globaalin rikollisen ”eliitin” käsikassarana toimiva maanpetturihallitus kusettaa suomalaisia globaalin rikollisen ”eliitin” luomuksen EU-diktatuurin avulla:
”EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kävi Helsingissä ”lahjoittamassa” Suomelle 2,1 miljardia euroa EU:n elpymispaketin varoja. Komission virallisessa tiedotteessa todettiin, ettei miljardeja tarvitse maksaa takaisin. Perussuomalaiset pitävät tällaista harhautusta naurettavana, sillä suomalaiset ovat maksaneet elpymisrahastoon 6,6 miljardia euroa. Nettotappiota tulee Suomelle siis 4,5 miljardia euroa.
– Ursula Von der Leyen kävi kiittämässä suomalaisia kuuliaisuudesta EU:n velkapaketin maksumiehinä. Median mukaan hänen ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) henkilökemiat toimivat. Ihmehän se olisikin, jos kemiat eivät toimisi edes yli neljällä miljardilla veronmaksajien rahaa! perussuomaisten kansanedustaja Jani Mäkelä veisteli kyselytunnilla.
– Ymmärrättekö te, mitä voisimme tehdä yli 4,5 miljardilla, joka tässä tulee takkiin? Samaan aikaan yritätte nipistää poliisilta kymmeniä miljoonia ja joudutte perääntymään siitä nolosti – Euroopassa asiansa huonosti hoitaneille maille lähetätte tuhansia miljoonia!…”
https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-kyselytunnilla-suomi-ottaa-45-miljardia-takkiin-hallitus-hehkuttaa-ilmaista-rahaa/
8.10.2021 23:13
Puolassa oikeuslaitos toimii perustuslakia kunnioittaen Puolan kansaa puolustaakseen, eikä sitä vastaan kuten tekee globaalin rikollisen ”eliitin” käsikassarana toimiva Suomen vihrkommunistinen maanpetturihallitus, joka pyyhkii perustuslailla p*rsettään – eikä vain nykyinen hallitus vaan jo monet aikaisemmat:
”Historiallinen päätös Puolassa: kansalliset lait ovat etusijalla Brysseliin nähden.
Puolan perustuslakituomioistuin on todennut, että useat EU:n perustamissopimuksen osat ovat maan perustuslain vastaisia ja että kansalliset lait on asetettava etusijalle EU:n lainsäädäntöön nähden. Euroopan komissio puolestaan vastaa, että se aikoo käyttää ”kaikkia käytettävissä olevia välineitä” varmistaakseen, että ylikansallista oikeutta sovelletaan edelleen Puolassa.
Puolan tuomioistuimen mukaan Puolan lainsäädännön on aina oltava etusijalla EU:n lainsäädäntöön nähden, ja se korostaa, että kaikkea muuta ei voida hyväksyä.
”Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen yritys puuttua Puolan oikeudellisiin mekanismeihin rikkoo sääntöjä, joiden mukaan perustuslaki on etusijalla, ja sääntöjä, joiden mukaan suvereniteettia kunnioitetaan Euroopan yhdentymisprosessin keskellä”, todetaan päätöksessä, jota 12 puolalaista tuomaria 14:stä kannatti.
Lue lisää osoitteessa nyadagbladet.se, Historiallinen päätös Puolassa: kansalliset lait menevät Brysselin edelle.”
Translated with http://www.DeepL.com/Translator (free version)
Puolan tuomioistuimen mukaan Puolan lainsäädännön on aina oltava etusijalla EU:n lainsäädäntöön nähden, ja se korostaa, että kaikkea muuta ei voida hyväksyä.
”Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen yritys puuttua Puolan oikeudellisiin mekanismeihin rikkoo sääntöjä, joiden mukaan perustuslaki on etusijalla, ja sääntöjä, joiden mukaan suvereniteettia kunnioitetaan Euroopan yhdentymisprosessin keskellä”, todetaan päätöksessä, jota 12 puolalaista tuomaria 14:stä kannatti.
Lue lisää osoitteessa nyadagbladet.se, Historiallinen päätös Puolassa: kansalliset lait menevät Brysselin edelle.”
Ks. myös https://www.virkamafia.fi/wp-content/uploads/2021/05/Perustuslain-rikkominen-ja-sen-seuraukset-MUISTIO.pdf
8.10.2021 23:16
Anteeksi, tuli vahingossa tarpeetonta toistoa.
8.10.2021 23:43
Pian tulee jatkoa EU:n elpymispaketille ja viherkommunistinen maanpetturihallitus on varmasti kaivamassa taas suomalaisten veronmaksajien taskuja maksaakseen tukea Italian hulttiomaisesti hoidetulle taloudelle, ennenkaikkea sen rapakuntoisille pankeille:
”EKP valmistautuu lopettamaan koronahätärahoituksen – heti uusi hätärahoitusohjelma tilalle
EU:n talous on ollut jo lähes kymmenen vuotta jatkuvassa tulehdustilassa”,
https://www.partisaani.com/news/business/2021/10/08/ekp-valmistautuu-lopettamaan-koronahatarahoituksen-heti-uusi-hatarahoitusohjelma-tilalle/