Hallitus kertoo liikkumisrajoituksista (SUORA 13:15)

Hallitus järjestää tiedotustilaisuuden liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta tänään 25. maaliskuuta klo 13.15 Valtioneuvoston linnan tiedotustilassa. Tilaisuuteen osallistuvat pääministeri Sanna Marin, alivaltiosihteeri Timo Lankinen Valtioneuvoston kansliasta, strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä sekä johtaja Mika Salminen THL:stä.

Pääministeri Sanna Marin kertoi infon aluksi, mitä emme saa tehdä ja mitä saamme tehdä. Rokotuksista hän kertoi, että riskiryhmien jälkeen rokotteet suunnataan taudin kannalta kriittisimmille alueille. Marinin mukaan Suomen toimet ovat olleet oikea-aikaisia ja riittäviä.

THL:n Salminen muistutti, että talvi-olot suosivat hengitystie infektioita, jollainen koronakin on. Muista maista on esimerkkejä tautipiikeistä, jotka nopeasti vaarantavat terveydenhuollon resurssit. Viikko sitten tilanne todettiin Suomessa niin vakavaksi, että uusia toimenpiteitä alettiin harkitsemaan. Uusista virusmuunnoksista saatiin tietoa, ja ulkomaisen kokemuksen mukaan se on helpommin tarttuva ja aiheuttaa vakavamman sairastumisen. On reagoitava oikea-aikaisesti, ettemme ole myöhässä reagoidessamme. THL on esittänyt kohtaamisrajoituksia, riskien tullessa yksityiselämän tapaamisista. Nykyiset rajoitukset eivät niihin puutu.

Salminen myöntää, että rajoitukset ovat olleet kaikille raskaita. Niihin on ryhdyttävä, ettemme joudu sellaiseen tilanteeseen, kuin esm. Virossa tai Irlannissa on koettu. ”Suomessa on pärjätty hyvin, koska suomalaiset ovat luottaneet viranomaisiin”, ja noudattaneet ohjeita.

Iltasanomat kysyi kotibileistä yms: Pääministeri vastasi, että asiointia joka ei ole välttämätöntä ja kontakteja tulee vähentää.  Maskit mainittiin. Rajoitukset tulevat vaikuttamaan elinkeinotoimintaan, ja hallitus valmistautuu tukemaan yrityksiä. Iltalehti kysyi rokotuksista, eikö rokotusjärjestyksen kohentaminen riitä? Marin vastasi, että rokotukset toteutetaan riskiryhmät ensin. Kun nämä on tehty, rokotteita voidaan kohdentaa. Ilman liikkumisrajoituksia ei kuitenkaan selvitä. Salminen jatkoi vastaamista kertomalla rokotusten tuotanto- ja toimitusaikatauluista. Rokotteita ei ole kaikkien aikuisten rokottamiseen, ”sillä aikaa ikääntyneet olisivat huomattavassa riskissä”. Riskiryhmien (ikääntyneiden) rokottamisen jälkeen voidaan rokottaa muita.

Helsingin Sanomat kysyi, miksi lähdettiin lainsäädännön tielle? Marin vastasi, ettei Suomessa valvota jokaisen kansalaisen liikkeitä, ja lähdemme siitä että jokainen kansalainen noudattaa ohjeita. Asia ei ratkea maskittomien sakottamisella. MTV-Uutiset kysyi luvuista, onko uhreja kymmeniä vai satoja? Salminen vastasi puhumalla rajoituksista ja mallinnuksista, ja arvioi rajoitusten vaikutuksia verraten tilanteeseen ilman niitä. STT kysyi kaupassakäymisestä, sakotetaanko jos vierailee erikoisliikkeessä? Marin kiitti kysymyksestä. Tällä kokonaisuudella ei säädellä niinkään kauppoja, vaan missä voidaan liikkua. Koriste-esineiden hankkimista jostakin liikkeistä ei katsota välttämättömäksi liikkumiseksi. Varmasti moni liike tulee sulkemaan ovensa. Marin mainitsi taas korvaukset yrityksille, ja heitti kysymyksen Lankiselle. (Marin poistui)

Alivaltiosihteeri Lankinen Valtioneuvoston kansliasta jatkoi vastaamista, että periaatteessa pitäisi pysyä asuinpaikoissa. Poikkeusluettelo on pitkä. Jokaisen pitäisi pystyä hankkimaan välttämättömät tarvikkeet, on ohjeistuksen tarkoituksena. Mika Salminen jatkoi liikkumisrajoituksista, että tavoite on estää tartuntojen kiihtyminen rajoittamalla liikkumista ja kontakteja. Salminen toivoo, etteivät ihmiset etsi poikkeusluettelosta tekosyitä liikkua. Salminen luottaa suomalaisiin, ja kesä lähestyy. Maaseudun Tulevaisuus kysyi mökkeilystä, voiko samasta taloudesta lähteä vuokramökille, ja voiko samalla rajoitusesityksellä määrätä liikkumisrajoituksia myös muihin maakuntiin, jos tilanne niissä kiristyy. Salminen vastasi ettei lyhytaikainen mökkien vuokraaminen ole sallittua, mutta pysyvässä käytössä oleville vapaa-ajan asunnoille voi mennä.

IL kysyi kotibileistä ja ostareilla hengailusta, onko tarkoitus puuttua tähän? Salminen vastasi, että kaikkeen kokoontumiseen on tarkoitus puuttua. Lankinen täsmensi, ettei ostoskeskuksilla hengailu sisälly poikkeuksiin. Salminen vastasi kysymykseen tartuntalukujen laskusta, vaikuttaako se rajoitusesitykseen. Salmisen mielestä lyhytaikaista tilastollista laskua ei voida huomioida tarkastelussa. Lankinen muistutti, etteivät rajoitukset tule voimaan heti eduskunnan hyväksymisen jälkeen, vaan vasta kun valtioneuvosto antaa asetuksen jotain aluetta koskien. Turun Sanomat kysyi Varsinais Suomesta: Lankinen vastasi luettelemalla laadittaessa huomioitavia asioita. Ratkaisua Turun suhteen ei vielä ole tehty. Demokraatti kysyi tarkastuspisteistä rajoitusalueiden rajoille: Vastauksen mukaan se riippuu poliisista.

Lähetys alkaa tilaisuuden alkaessa 13:15. Videotallenne on nähtävissä samassa ikkunassa tilaisuuden jälkeen.

Videolähetys: Valtioneuvosto.

9 Comments

  1. Juha
    25.3.2021 12:43

    Heh heh. Tämähän on ihan oikein niille, jotka äänestävät punavirheitä ja kokokustaa.. suljetaan kaikki kommunismin kannattajat kaupunkien betonikoppeihin. Lisää kyykytystä yes 🙊🙈🙉

    Vastaa
  2. pöh
    25.3.2021 13:28

    Jaksavat kehua omaa onnistumistaan koronan hoidossa, hallitushan ei ole onnistunut missään.
    Sama kuin pelaisit unpisurkean jalkapallo ottelun saamatta ainoatakaan tilannetta, vastustaja söheltäisi oman maalin ja kehuisit omaa onnistumista.
    Moskeijoita ja puhoksen kaltaisia mamu slummeja olisi syytä valvoa, eikä heidän takiaan tuhota kaikkien elämää.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      25.3.2021 14:10

      Ihan en osta näitä ”vastauksia”.

      Vastaa
    2. Pekka Kemppainen
      26.3.2021 06:38

      Intialainen suurkaupunki kieltää pääsyn kaikilta, joilla ei ole todistusta negatiivisesta koronatestistä:

      Bengaluru: Karnatakan ulkopuolelta tulevilla ihmisillä on oltava negatiivinen koronavirustesti (RT-PCR) -raportti päästäkseen pääkaupunkiin Bengaluruun 1. huhtikuuta alkaen, ministeri tohtori K Sudhakar kertoi torstaina.
      ”Bengalurussa (keskiviikkona) on ilmoitettu lähes 1400 tapausta, joka on korkein viimeisten 4 kuukauden aikana. Tapauskohtauksia esiintyy joka päivä. Niitä esiintyy yhä useammin matkustajista, jotka saapuvat kaupunkiin muista osavaltioista”, hän sanoi .

      ”Tällä hetkellä rajoitus koskee Maharashtraa, Keralaa, Punjabia ja Chandigarhia. Mutta nyt eteenpäin sitä sovelletaan kaikkiin valtioihin”, hän lisäsi.

      Virukselle altistuneiden erottamiseksi on päätetty laittaa leima tartunnan saaneiden ihmisten käsiin, hän lisäsi.

      Tohtori Sudhakar sanoi, että osavaltion hallitus ei salli yli 200 ihmisen kokoontumista suljetuissa tiloissa. Avoimille nurmikoille raja on 500 vierasta.

      ”Tietyt paikat, joissa on paljon kävijöitä ja tiheät julkiset paikat, puhdistetaan leviämisen torjumiseksi. Tietoa vuodepaikkojen ja sisäyksiköiden saatavuudesta asetetaan saataville verkossa”, tohtori Sudhakar sanoi.

      Ministeri varoitti valtion kansalaisia ​​nopeasti leviävän viruksen mutanttiversiosta.

      ”… Siksi pyydetään olemaan varovainen seuraavien kahden kuukauden ajan. Löydämme 20 kontaktia jokaiselle tartunnan saaneelle henkilölle”, hän sanoi.

      Puhuessaan valmisteluista, jotka hallitus on tehnyt Bengalurun nousun torjumiseksi, tohtori Sudhakar sanoi, että Covid-potilaille on varattu 400 vuodetta.

      ”Lisäämme vuoteiden määrää tarvittaessa. Myös RGICD: tä, Bowringin sairaalaa ja Charakan sairaalaa käytetään tarvittaessa Covid-hoitoon”, hän sanoi.

      Myös yksityisiä sairaaloita on pyydetty olemaan valmiita massiivisen nousun sattuessa, hän lisäsi.

      Viime viikolla tohtori Sudhakar oli sanonut, että tekninen komitea oli ennustanut toisen infektioita. Valtio nopeutti rokotuksia, varasi sairaalasänkyjä ja elvytti Covid-keskuksia nousun torjumiseksi, hän sanoi.

      Kommentit
      Torstaina Intia ilmoitti 53 476 uudesta koronavirustapauksesta, mikä on maan suurin infektioiden hyppy yhden päivän aikana lähes viidessä kuukaudessa.
      https://www.ndtv.com/india-news/covid-negative-report-mandatory-for-entering-bengaluru-from-april-1-2399006?pfrom=home-coronavirus_coronavirus-lateststories_live

      –Mitähän oik.min. Henriksson sanoisi koronapositiivisteb merkitsemisestä värillisellä leimalla??

      Vastaa
  3. Kainuunkonkari
    25.3.2021 16:50

    USA:n osavaltiosta osa ei ole antanut Koronan säikyttää ja mitään katastrofia ei ole tapahtunut. Paitsi taloudellinen katastrofi demari osavaltioissa, joissa on maskipakkoa ja ulkonaliikkumiskieltoja. Vasemmiston paremmat mielenosoituksetkaan eivät saaneet kummoisia kansanterveydellisiä mittasuhteita. Venäjä sulki ulkorajat, mutta sisäisiä rajotteita ei ole. Suomen ja Ruotsin pienet tilastolliset erotkin selittää Ruotsin afrikkalaistaustaisten heikompi D-vitamiinin saanti. Marinista leivotaan nyt jdementoituneille eläkeläis-demareille jämäkkää johtajaa ennen kuntavaaleja. Kyllä se hallitus osaa… On se jännä miten ”lainkuuliainen” virus on kyseessä, kun pysähtyy Venäjän rajalla. Suomessa, Saksassa ja Kiinassa viruksella oikeutetaan tyranniaa, Ruotsissa ja Venäjällä pärjätään kummasti ilman. On se kumma, kun kumpikin Suomen naapuri pärjää, kun ei ole hysteeriset tytöt hetkuttamassa enon venettä.

    Vastaa
  4. Juha
    25.3.2021 17:14

    Maamme on pian kommunismin tyrannian alla. Suunnitelmat tulevalle totalitarismille on ihan kaikkien luettavissa WEFn sivuilla.. luovutamme siis vapautemme ja omaisuutemme pienelle globalistien rahaeliitille… omituista mutta niin totta. Kummallista on, että ihmisillä on niin suuri kaipuu olla alistettuja tottelevaisia orjia ilman oikeuksia ja vapautta. Eikös Vapaus ollut joskus muodissa.. se taisi olla viime vuosituhannella,.

    Vastaa
  5. juha II
    25.3.2021 18:05

    Olen sitten varmaankin jonkin sortin rikollinen, mutta hallituksen ja ”Jo-jo” THL:n sepustukset ovat jokseenkin minulle yhtä ja samaa kuin jo ainakin tuhanteen kertaan kerrotut kalavaleet.

    Uskottavuus alkaa olemaan samaa luokkaa kuin pikkutunneilla tuitterissa kotinsa palanneen kotikynnyksellä vaimolleen kertoilevan aviomiehen rönsyävät tarinat siitä µissä sitä taas on oltu!

    Qlen sitten ”eri” juha kuin ed. kommentoija. Ja ilmoitanpa tässä saman tien tästä edespäin: ”juha II”

    Vastaa
  6. Hyperborean
    25.3.2021 23:39

    https://m.youtube.com/watch?v=cWurUImCHxA

    Eiks kannattanutkin äänestää sdp ja virheet hallitukseen.

    Vastaa
  7. Normaalia elämää
    26.3.2021 10:37

    Elämä jatkuu normaalina vaikka en kuunnellut Marinin jorinoita enkä lukenut niitä mistään. En edes ole keskustellut asiasta. Anteeksi tämän artikkelin kirjoittajalle, mutta en lukenut tätäkään ennenkuin komentoin.

    Heräsin siis aamulla ja tein aamutoimet. Nyt sitten mietin että pitäisi varmaan hakea postista sinne tullut paketti ja vähän verrytellä pyörällä sen jälkeen. Allergialääkkeet on taas syytä ottaa kun aamulla tuli jo nenästä verta. Ja sitten lenkin jälkeen lämmittää sauna. Kinkun paistoin eilen ja se on nyt sitten valmis syötäväksi. Ei joulukinkku, vaan pääsiäiskinkku. Juhannuskinkku on vielä pakkasessa.

    Näin se vaan on. Kun ei lue negatiivisia uutisia eikä katsele Suomen TV: tä, niin elämä jatkuu aivan normaalisti. Kyllä ne virkamiehet sitten sanoo jos tekee jotain väärin. Mutta siihen asti voi vedota tietämättömyyteen. Koteihinhan ei ole jaettu tiedotteita.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top