Maailmalta kantautuu uutisia korona-rajoitusten purkamisia seuranneista takaiskuista, ja toisen tartunta-aallon noususta. Samaan aikaan meillä koti-Suomessa toiseksi luetuin sanomalehti pääkirjoittaa baari-istuntojen puolesta. Menikö niinkuin piti?
Huviravintola-yrittäjät ovat kärsineet, kyllä. Hallitus on huolissaan talousluvuista ja verotuloista, kyllä. Media innostaa väkeä baarikierroksille, kun tarjoilu jatkuu tänään tuntia pidempään. Totanoin: Kriittisen median ei pidä jakaa hallituksen huolia, vaan palvella lukijakuntaa joka pitää lehden pystyssä ostamalla irtonumeroita ja tilaamalla. -Vaan onko omilla rahoillaan lehden ostava lukija nyt jäämässä unholaan, kun poliittinen mediatuki houkuttaa, ja kelpoisuus on hyvä näyttää jo ennenkuin rahalipas avataan ja isojako alkaa?
Valtiollinen Yle elää jo elämää, jossa ”asiakas” maksaa vaikkei tilaakkaan. Koronan myötä ideoitu mediatuki ulottaisi saman olotilan koko lehdistöön. Siispä juoskaa baareihin, rahvas! Jos koronan uusi aalto jää tulematta, saattaa Harakka-tuki jäädä jakamatta.
IS 21.06.2020: Pääkirjoitus.
22.6.2020 23:52
Hallituksen suurin huoli on suomalaisten nopeutuva herääminen tv-ohjelmoinnista – koko ajan onkin vedetty nenästä koronatiedotuksella ja tilastojen vääristyksellä. Missä ovat ne yllättäen kovasti sairastuneet tai kuolleet kun kukaan tuttavakaan ei tunne ketään? Miksi sairaalat olivat koko ajan tyhjiä?
Miksi vaadittiin terveiden karanteeni, jota ei ole koskaan edes ehdottu koko lääketieteen historiassa? Miksi karanteeniin suostuttiin, vaikka koko maailmassa EI OLE vielä tänä päivänä yhtä ainutta todistettua tartuntaa, joka olisi tapahtunut ILMAn tai kosketusPINTOJEn välityksellä? Suomen lammaspaimenet johdattivat laumansa talousrotkoon – kommunismi kelpasi kaikille ilman ainuttakaan kysymystä todisteista. Vanha halpa lääke HCL, jolla olisi voitu sekä torjua että paranataa myös edellisvuosien flussat, sensuroidaan edelleen ja ollaan tekohuolissaan valetartunnan uudesta leviämisestä. Leviäminen tapahtuu globalistien mediassa ja globalistien tehtailemissa tilastoissa, niinkuin tähänkin asti. Korona on mönkään mennyttä ILMU-paniikkia puskeneiden uusi yritys vaatia vallan keskitys yhdeksi maaksi Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) maailmanhallitukselle.
23.6.2020 00:26
Globalistivallasta irrottautuva, karanteenien sijaan yksilönvapautta ja ihmisoikeuksia kunnioittanut Japani todisti koronan olleen tilastovale – positiiviset testit olivat KKR rahaston maksama tilastointivale ja korona olikin sama vanha keuhkokuume – saman verran kuolemia kuin edellisinä vuosina – ei mitään poikkeavaa 2020 terveysrintamalla. Italialaiset heräsivät Japanin faktapohjaisista uutisista todellisuuteen ja oranssiliivien liike voimistuu joka päivä. Suomessa HCL salailu jatkuu ja koronateatterin näyttelijät yrittävät nousevassa paljastumisen paniikissaan peitellä jälkiään täydellä mediatuella – mediahan on koko ajan pelannut teatterin puolella. Salaten halpa tehokas HCL hallitus lupasi ilmeisesti satoja miljoonia turhan ja terveydelle haitallisen rokotteen kehitykseen. Kenen taskussa ne nettopalkastasi syyttä otetut rahat ovat tällä hetkellä?
https://prepareforchange.net/2020/06/21/now-italy-is-seeing-an-orange-vests-movement-that-says-coronavirus-pandemic-doesnt-exist/
23.6.2020 19:31
Trump leikkaa maahanmuuttoa 525 000:lla kotimaisen työllisyyden parantamiseksi.
Suomen hallitus pyrkii tuomaan lisää ja vielä kouluttamatonta työvoimaa suomalaisten tilanteen pahentamiseksi ja verojen nostamiseksi.
https://www.thegatewaypundit.com/2020/06/trump-cut-legal-immigration-525000-suspending-five-classes-work-visas/?utm_source=Email&utm_medium=the-gateway-pundit&utm_campaign=dailyam&utm_content=daily