Hallitus uskoo ihmeisiin, -oppositio uhkakuviin

Eduskunnan kyselytunnilla Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaati tiukkaan äänenlajiin pääministeri Sanna Marinia perustelemaan, että miksi hänen hallituksensa ajaa ”maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa joka on paljon rajumpaa kuin kaikkien meidän kilpailijamaittemme?

Sanna Marin vastasi, että ”On tärkeää olla kunnianhimoinen” ja kunnianhimoisuuden ansiosta meidän yrityksemme kasvavat ja työllisyys paranee ja vienti vetää.

Lopulta hallitus antoi periksi

Opposition edustajat peräsivät ministereiltä ensimmäiset puoli tuntia, että aikooko hallitus antaa periksi EU-komissiolle ja mennä mukaan maksamaan sen puheenjohtajan Ursula von Leyenin esittämää ja erityisesti Ranskan ja Italian lämpimästi kannattamaa sosiaaalista energiarahastoa, josta Italia on jo ilmoittanut tukevansa sähköautoilua -vaikka siis koko rahastoa ei edes vielä ole.

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen kertoi, että hallitus suhtautuu sosiaalirahastoon ”erittäin kriittisesti” ja, että hän on tavatessaan ranskalaisen kollegansa viestittänyt tälle Suomen kannan. Ja kun Tuppurainen aikansa asiaa pyöritteli, niin se aiheutti ensinnäkin lukuisia naurunremakoita, ja loppujen lopuksi jäi se kuva, että Tuppuraisen mielestä:

-Suomen kanta on jyrkkä ehkä.

Mutta, kun oppositio oli aikansa vääntänyt veistä hallituksen tulehtuneessa haavassa, ja Jani Mäkelä (PS) pakotti selittäjät kuilun reunalle -eli vastaamaan kyllä tai ei- niin Annika Saarikko katsoi oikealle Mariniin ja vasemmalle Ohisaloon, suoristi reilu puolitoistametrisen vartensa, veti syvään henkeä, katsoi takaseinään, puhui ja sanoi : ”Me emme kannata tätä sosiaalirahastoa, vaikka periaate on oikea. Mutta me voimme suositella muille jäsenmaille meidän hyvinvointimalliamme ja siihen eivät tämänkaltaiset rahastot kuulu”.

Myös Vihreiden Krista Mikkonen puhui kansallisista rahastoista, mutta eihän hän olisi suomalainen vihreä poliitikko ellei vähän olisi yrittänyt vielä kääntää asiaa. Mikkonen nimittäin lisäsi, että ”me katsomme kokonaisuutta!”. Eli en ollut ainoa paikalla olija, jolle jäi se kuva että Vihreät kuitenkin haluaisivat, että Suomi lähettäisi rahaa tuohonkin EU-kaivoon.

Kansainvälisyyttä on ollut niin kauan kuin kansojakin

Pakko sanoa, että mitä enemmän vihreitä kuuntelee niin sitä varmemmaksi tulee siitä, että ainakin osa heistä kuvittelee, että vihreät on keksineet kansainvälisyyden tai ainakin globalismin.

Ja tulee myös sellainen kuva, että kumartelemalla joka suuntaan niin kuin ulkoministeri Pekka Haavisto – jopa ”ISIS:tä”-  hän ja muut yhdessä matelevat EU:n edessä. Tuolla porukalla on arrogantista esiintymisestä huolimatta julmetun huono itsetunto ja varsinkin mitä tulee ulkomaihin ja ulkomaalaisiin.

Seppo Huhta

4 Comments

  1. juha II
    29.10.2021 00:42

    Kuvituskuva kertoo pelottavalla tavalla siitä, miltä edes näyttää kun maata johtaa naishallitus, joka kuvasta päätellen on ”kuilun reunalla” syystä, että lastenjuhlien pelle -esiintyjä on altistunut koronalle vaihtaessaan autonsa puhki mennyttä rengasta. Eikä näin ollen pääse paikalle. Ja lapsetkin alkavat jo viemään punavihreiltä mimosoilta tyypillisen ”hermoromahduksen oireet!

    Vastaa
  2. Kalergi-suunnitelma
    29.10.2021 10:36

    Viherkommunistit ja varsinkin Ohisalo ovat Suomen tuho.

    Vastaa
  3. Hyvä havainto hallituksesta
    29.10.2021 11:17

    Ja tuo koskee etenkin suomalaisia naisia laajemminkin. Olen ollut ulkomailla tehtaiden controllerina muutaman vuoden ja voi sitä myötähäpeää, kun pääkonttorista saapuu viikon vierailulle ensiksi niin arrogantti nainen viikon niin jo kohta alkaa matelu, imartelu ja muu mielistely vierasta kieltä sujuvasti puhuvien edessä ja sanavarasto muuttuu nopeasti muotoon jeeees, jeeees, noouuuu, nooouuuuu, ouuuuu noooouuuu.

    Tää näkyy myös tyttöhallituksessa, jossa huseeraa tää tyttö-pekka yhtenä mukana.

    Suomalainen nainen on keskimäärin täys pönttö, toki hyviä ja fiksujakin mahtuu joukkuoon, mutta liian vähän.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      29.10.2021 13:07

      Siinä olikin haasteellinen kommentti naisille vastattavaksi.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top