Hallitus vastaa välikysymykseen tiistaina klo 14 (SUORA)

Hallitus vastaa tiistaina Perussuomalaisten, Kristillisdemokraattien ja Liike Nyt:n tekemään välikysymykseen Suomen osllistumisesta EU:n elpymispakettiin.

Oppositiopuolueet Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt ovat huolissaan EU:n ns. koronaelpymispaketin muodostumisesta toistuvaksi ratkaisuksi, jolla ylläpidetään Etelä-Euroopan maiden yli-varojen -elämistä, ja muutetaan Euroopan Unionin luonnetta yhteistä velkaa ottavaksi federaatioksi, rikkoen unionin perustamissopimusta. Kysyjien mielestä Suomen tulee elvyttää omaa talouttaan, eikä esim. Italiaa, jonne suuntautuu vain 5% viennistämme.  Unioni on muuttumassa aivan muuksi, kuin mihin Suomi liittyi neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen.

Pääministeri hyväksyi 21.7.2020 vastaisena yönä EU:n yhteisen ja suurelta osin yhteisvastuullisen elpymispaketin. Paketti on ristiriidassa EU:n perussopimuksen 123, 125 ja 310 artiklojen kanssa. Hallitus on valmis syventämään EU:n luonnetta tulonsiirto-, velka- ja verounionina ja panemaan Suomen veronmaksajat mittavan laskun maksajiksi.  Jos elpymispaketti hyväksytään, EU muuttuu aivan toisenlaiseksi kuin se järjestö, johon Suomi liittyi vuoden 1995 alussa.

Välikysymyksen teksti kokonaisuudessaan, ja allekirjoittajat, ovat luettavissa linkissä:

Lähetys alkaa klo. 14:00 istunnon alkaessa. Videotallenne on nähtävissä samassa ikkunassa istunnon jälkeen.

Videointi eduskunta

1 Comment

  1. Kuinka moneen vielä uppoaa toi hallituksen jargoni
    16.2.2021 12:45

    Odotettavissa taas globaalikommunisteilta ympäripyöreetä jargonia ei juuri mistään, missä kehutaan paketin erinomaisuutta ja sitä, että Suomi saa siitä 2,7 miljardia (unohtaen kertoa että maksetaan yli 6 mrd) ja koko paketti on välttämätön EU:n elvytykselle ja kasvulle ja Suomikin hyötyy siitä kasvun kautta, kun voi viedä Italiaankin ei juuri mitään.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top