Hantavirus: Liioiteltu uhka eikä tuota pandemiaa

Tuoreen uutisen mukaan yksi mieshenkilö on menehtynyt hantaviruksen aiheuttamaan sairauteen Yunnanin maakunnassa Kiinassa, ja 32 samassa linja-autossa matkustanutta on otettu tarkkailuun. Nykyoloissa terveysviranomaisten reaktio on hyvin ymmärrettävä, -todellista epidemian vaaraa -pandemiasta puhumattakaan- hantavirukset eivät aiheuta.

Moderni lääketiede löysi hantavirukset Korean sodan aikana 1950-luvulla, kun joitain amerikkalaisia sotilaita sairastui tuntemattomaan tautiin Hanta-joella Koreassa. Hantavirukset, joita on useita tyyppejä, elävät isäntäeläimissä, pienissä jyrsijöissä. Niitä on sekä vanhalla että uudella mantereella.

Viruksen aiheuttama sairaus voi esiintyä joko vaarallisempana keuhkoihin iskevänä muotona (HPS), jossa kuolleisuus voi olla 38%, tai vain 1-15% potilaista tappavana verenvuototauti-munuais-versiona (HFRS). Hanta ei ole kuitenkaan harvoja epäiltyjä tapauksia lukuunottamatta siirtynyt ihmiseltä ihmiselle.

Hantaviruksen tyypillinen leviämismekanismi on sama kuin kotimaisella myyräkuumeella: Jyrsijät liikkuvat tyhjässä rakennuksessa, kesämökissä tai ulkorakennuksessa, ja jättävät paikalle virtsaa tai ulosteita. Nämä kuivuvat ja muuttuvat helposti ilmaan pölyäviksi. Sitten rakennuksen omistaja tulee paikalle, ja siivoaa: Viruksia leviää hengitysilmaan, ja asukas sairastuu. Myös luonnossa yöpyvä retkeilijä voi saada hanta-tartunnan ilman kautta samalla tavalla, kuten Korean sotaan osallistuneille sotilaille oli ilmeisesti käynyt.

Hanta-virustyyppejä esiintyy kaikilla mantereilla, ja kullakin viruksella on jokin paikallinen isäntäeläin, yleensä luonnossa yleinen pikkujyrsijä. Että hanta-sairastumisia on ollut Kiinassa, Argentiinassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa, se ei kerro leviämisistä vaan paikallisista infektoitumisista jostakin eläimestä ihmiseen.

Hantavirus tarttuu helpoiten, kun saastunutta esinettä kosketellut henkilö koskettaa kädellään nenäänsä tai suutaan, ja virus pääsee elimistöön. Käsien pesua suositellaan hantaankin.

Hanta-pandemiaa ei siis ole eikä tule.

Luettavaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top