Helen joutuu pakon edessä perumaan kivihiilipäätöksensä – Lännen poliittinen eliitti eeppisen epätodellisuuden vallassa

Pormestari Juhana Vartiainen lausui vastauksena minulle eeppisen epätodellisuuden vallassa vajaa pari viikkoa sitten valtuuston kokouksessa, että Helsingin kivihiilivoimaloiden ennen aikaisia sulkemisia ei peruta. Valtuuston kyselytunti oli omistettu pelkästään keskusteltuun huoltovarmuudesta Ukrainan sodan sytyttyä.

Pormestari Juhana Vartiainen täydensi epätodellisuuteen perustuvaa sanomaansa Helsingin Uutisisten 9.3. julkaistussa haastattelussa kertomalla miten Helsingissä tullaan toimeen ilman maakaasu- ja kivihiilitoimituksia Venäjältä:

”Näin, että tämä on asia, jonka kanssa pärjäämme kyllä, koska Helsingillä on muutenkin tavoite olla hiilineutraali. Helenin kanssa tarkastellaan, miten nämä korvataan, kun helsinkiläisten kodit pitää kuitenkin jollain lämmittää.”

Aikaa on enää vuosi, kun kohtuuhintaista vakaata kivihiilikaukolämpöä putoaa 420 MW (Hanasaari) tuotannosta ja kahden vuoden päästä loput 300 MW (Salmisaari).

Vartiainen oli joulukuussa vannonut Helenin uuden Venäjän maakaasuun perustuvan ”vihreän” lämpöstrategian nimeen, vaikka jo silloin maakaasun hinta oli tähtitieteellinen. Tätä Vartiaisenkin hehkuttamaa linjausta joudutti komission ennen joulua vuotama tieto siitä, että maakaasu julistetaan vihreäksi energiaksi EU:n taksonomia-asetuksen puitteissa.

Ennen viime vuonna alkanutta globaalia pitkälti vihreän energiapolitiikan synnyttämää maailmanlaajuista energiakriisiä maakaasun osuus Helsingin kaukolämmöntuotannosta oli jo 41 %. Osuus oli tarkoitus jopa kaksinkertaistaa sulkemalla kivihiililaitokset, mitä Vartiainen ja Osmo Soininvaara ilolla tervehtivät.

Helenin uuden vihreän lämpöstrategian paljon mainostetut lämpöpumput ja -varastot ja hukka- ja luonnonlämmön keruulähteet eivät Helsinkiä lämmitä. Ne ovat normaalia vihreää perusutopiaa.

Mikäli Helsingin tarvitsemasta 2600 MW:n (huippukulutus vuonna 2016) kaukolämmön tuotannon primaarilähteinä suljetaan pois sekä kivihiili että maakaasu (huipputehokkaat Vuosaaren kombilaitokset), kaukolämmön hinta moninkertaistuu, koska Helsingin kaukolämmön tuotannon rungon muodostaa silloin 10 lämpövoimalan raskaalla ja kevyellä polttoöljyllä, osin hakkeella ja suurelta osalta venäläisellä maakaasulla toimiva lämmöntuotannon kokonaisuus, jonka tuotantokustannukset ovat moninkertaiset per tuotettu lämpöyksikkö verrattuna kivihiileen. Kokonaisuutta täydentää loppuvuodesta valmistuva vihreiden kiihkeästi kymmenisen vuotta sitten ajama Vuosaaren 240 MW biolämpövoimala, jonka vihreät nyt tuomitsevat yksimielisesti ”luontokatoa ja ilmastonmuutosta kiihdyttävänä virheenä”. Sillä tuotetun lämmön tuotantokustannukset per lämpöyksikkö ovat moninkertaiset verrattuna kivihiileen.

Pormestari Vartiainen joutuu 100 % varmuudella pyörtämään sanansa ja omistajan edustajana hän on pakotettu vaatimaan, että Helen peruu kivihiililaitosten sulkemiset, koska kivihiili – johtuen mahdollisuudesta varastoida kivihiiltä kuukausiksi, se on myös ainoa keino turvata Helsingin kaukolämmöntuotannon huoltovarmuus. Kivihiilellä tuotetun kaukolämmölle annettu jatkoaika on nyt joltisenkin ainoa keino hallita kaukolämmön tuotantokustannusten hallitsematonta nousua, mikä johtuu aivan erityisesti Helenin valitsemasta ja pormestari Vartiaisen joulukuussa vuolaasti kehumasta venäläiseen maakaasuun nojaavasta kaukolämpöstrategiasta.

Valitettavasti myös kivihiilen hinta on noussut 40 vuotta harjoitetun ja viimeisen viiden vuoden aikana ihmisten peloilla kiihdytetyn globaalin vihreän energiapolitiikan vuoksi.

Lännen koko poliittinen eliitti on nyt eeppisen epätodellisuuden vallassa

Pormestari Vartiainen ei ole yksin todellisuuteen perustumattoman ymmärryksensä kanssa, päinvastoin.

Voisi kuvitella, että lännen poliittistaloudellisella eliitillä ja sitä tukevalla valtamedialla olisi edes jonkinlainen toimiva tarkkaan harkittu käsikirjoitus, miten Putinin muodostamaan turvallisuusuhkaan tulee reagoida. Mistään tällaisesta ei ole kuitenkaan viitteitä.

Lännen astuttua nyt 40 vuotta sitten vihreiden virittämään energiamiinaan sen seurauksena länsi maksaa nyt Venäjän Ukrainan sotaretken kulungit. Vihreä energiapolitiikka myös mahdollisti sodan, koska erityisesti Länsi-Eurooppa on täysin Venäjän energiatoimitusten armoilla. Kaasuhanan (Nordstream 1) sulkeminen Keski-Eurooppaan kylmentäisi kodit ja halvaannuttaisi koko Euroopan elinkeinoelämän.

Hyppäys EU-tasolle tai USA:n liittovaltiotasolle Helsingin kaukolämpökeskustelusta ei muuta olennaisesti tarkastelukulmaa ja käytyjen keskustelujen sisältöä. Mitä päätöksiä tehtiin hiljan Versailles’n EU:n huippukokouksessa, jossa pohdittiin irtautumista venäläisestä fossiilienergiasta? Siellä päätettiin kiihdyttää Vihreää Siirtymää, vaikka se on juurisyy energiakriisiin ja raketin lailla nouseviin energiahintoihin, mitkä taasen johtavat kerrannaisvaikutuksina yhdessä Venäjään kohdistettujen kauppapakotteiden kanssa lähes kaikkien tavaroiden ja elinkustannusten hintojen voimakkaaseen nousuun.

Seuraavassa esitän tragikoomisia esimerkkejä siitä miten poliittistaloudellinen eliitti on vihreän ajattelun vankeja vailla strategista kompassia tapahtumavyöryyn.

Demokraatit USA:ssa ja osin myös meidän poliittinen eliitti yrittää vierittää energiakriisiä ja liikennepolttoaineiden jyrkkää hinnan nousua Putinin syyksi, vaikka länsi on tietoisella energiapolitiikalla ajanut itsensä tähän tilanteeseen.

USA:ssa Joe Bidenin hallinto toimii samoista lähtökohdista kuin EU, vaikka ei saa läpi kongressissa uutta tuhoavaa vihreää lainsäädäntöä Euroopan Unionin lailla. Öljyn tuotanto on pudonnut vihreän politiikan vuoksi yli 10 % Trumpin hallinnon aikaisesta huipputuotannosta. Bensiinin hinta on kivunnut ennätystasolle, mitä edelleen on pahentanut USA:n päätös kieltää venäläisen öljyn tuonti.

Tässä tilanteessa on tapahtunut todella bisarreja ja outoja asioita.

USA:n presidentti Joe Biden on lähettänyt emissaarinsa anomaan pahimmilta vihollisilta Iranilta ja Venezuelalta, että nämä nostaisivat öljyntuotantoaan.

Biden on myös yrittänyt soittaa Saudi Arabiaan ja Yhdistyneisiin arabimiraatteihin anoakseen niiltä tuotannon nostoa, mutta näissä maissa ei olla edes vastattu puhelimeen, vaikka Yhdysvaltain presidentin pitäisi olla maailman mahtavin ihminen.

USA on lupasi apua nesteytetyn laivoilla kuljetettavan maakaasun (LGN) muodossa Euroopalle jo viime joulukuussa kylmän jakson kestäessä. Nyt nämä lupaukset on peruttu, koska Bidenin hallinto ei halua kehittää fossiilitaloutta ja myöntää lupia öljyn ja kaasun poraamiseen ja tietoisesti vaikeuttaa ympäristönsuojelulainsäädännön avulla fossiilienergian tuotantoa.

Ne, jotka kuvittelivat LNG-laivoista olevan jopa välitöntä helpotusta Euroopalle olisivat joutuneet joka tapauksessa pettymään, koska uusien terminaalien rakentaminen kestää useita vuosia.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau on vihreää ilmastopolitiikkaa ehkä tiukimmin noudattavana läntisenä valtionpäämiehenä vastustanut Kanadassa lännestä itään vedettävien öljyputkien rakentamista. Niinpä Quebec, jossa pääkaupunki Ottawa sijaitsee ainoana alueena yltäkylläisten öljy- ja kaasuvarojen Kanadassa, tuo nyt öljyä Venäjältä. Trudeaulla ei ole aikeitakaan lopettaa öljyn tuontia Venäjältä, eikä hänellä ole aikeitakaan auttaa Vihreää EU:ta rakentamalla LNG-vientiterminaaleja, koska se ei ole vihreän politiikan mukaista.

Omakotitalossamme on maalämpö (=sähkölämmitys) enkä ole Helenin kaukolämpöpäätösten piirissä, mutta pormestarin kannattama politiikka poistaa 1071 MW (Vuosaari A+B, Salmi- ja Hanasaari) sähköä Suomen kantaverkosta uhkaa myös meidän perheen lämpöturvallisuutta. Meillä on varalla varaava Nunnauuni ja pari kuutiota ruutikuivaa polttopuuta. Voin hädän hetkellä kutsua läheisiä ihmisiä lämmittelemään meille tulevina talvina.

Mikko Paunio

Viitteitä:

4 Comments

  1. Aksu
    15.3.2022 12:56

    Toivotaan, että Juhana-viisaan sana pitää!!! Helsinki saa kunnian näyttää vihreää suuntaa koko maalle. Kyllä vihreäcityedelläkävijät mielellään maksaa lisää lämmöstä ja sähköstä kun maailma pelastuu. Me muut katsotaan miten homma etenee ja kannustetaan kovasti edelläkävijöitä.

    Vastaa
    1. Tehdäänkehitysmaayhdessä
      15.3.2022 14:06

      Eikö voitaisi Helsingissä ensi talvena koittaa vain vihreään energian tuotantoon perustuvaa hiilineutraalia sähkön ja lämmön tuotantoa? Loppuisi aika lyheen tuo saatanan viheridioottien vouhotus. Kylmässä ja pimeässä ilman vettä on ikävä olla. Mikolle vinkiksi , hommaa pieni agregaatti maalämmön ylläpitoon kriisitilanteeseen. Nim. 16 aurinkopaneelia, 3 agregaattia,40 mottia polttopuuta ja 5 tulipesää

      Vastaa
  2. Täydellistä vihreyttä
    15.3.2022 14:46

    Paras kun katkaisisivat helsingistä lämmöt ja sähköt ikiajoiksi.

    Vastaa
  3. juha II
    15.3.2022 18:20

    Pormestari Juhana Vartiaisen tyynynliina kostui kyynelistä, mutta Juhanan kyyneleet kuivuvat äkkiä.

    Voihan muu Suomi kuristua kuoliaaksi ympäristön ja ”ilmastonmuutoksen” hyväksi!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top